perjantai 12. helmikuuta 2016

Islan ja Lukan 1v 7kk kuulumisia

Vähän Islan ja Lukan kasvu- ja kuulumispostausta taas kehiin. Isla ja Luka ovat nyt siinä iässä, että molemmilla on _todella_ vahva oma tahto. Kriisin riittää aiheuttamaan eriväriset ruokalautaset tai väärät sukat. Lisäksi nukahtaminen sekä päivällä että illalla on ollut viime aikoina hankalaa. Pitäisi miettiä jotain unikoulua, että oppisivat joskus nukahtamaan itsekseen. Nyt vuoteen vierellä pitää istua välillä tuntikin... Jännä, että yhdessä vaiheessa nukahtivat tosi hyvin itsekseen pitkään, mutta nyt on taas tällainen vaihe. Isla herää melkein joka yö ja haluaa viereen loppuyöksi.

 Lukan ja Islan ollessa hieman alle 1v 5kk päätin, että nyt opetelleen nukkumaan päiväunet sisällä. Sitä ennen olivat nukkkuneet koko ikänsä ulkona rattaissa. En vain jaksanut sitä pukemisrumbaa kahden erittäin voimakastahtoisen tyypin kanssa monta kertaa päivässä. Lisäksi kädet ja jalat olivat usein ihan viileinä, vaikka oli väliasut, toppapuvut ja villaviltti päällä (silloin meillä ei vielä ollut untuvapusseja). Viikon ajan sisälle nukuttaminen oli taistelua, mutta sitten helpotti. Kuukausi taisi mennä ihan hyvin, mutta sitten päikkäreille nukahtaminen alkoi olla taas tosi hankalaa. Nyt ollaan taas siirrytty ulkopäikkäreihin, koska pukemisrumbasta huolimatta se taitaa olla kaikille paras vaihtoehto.

Sanavarasto karttuu nyt huikeaa vauhtia. Oikeastaan molemmat osaavat samat sanat, oppivat aina toisiltaan kaiken (hyvässä ja pahassa). Kirjoitin muutama viikko sitten ylös kaikki sanat, jotka Isla ja Luka osaavat. Äiti, mamma, pappa, titi/iti=isi, tyttö, täti, kirja, auto, pupu, pipi, lamppu, tähti, moi, ei, ei oo, kakka, kuu, puu, kukka, kakku, oho, pää, pauo=pallo, auva=vauva, heippa, heihei, aamu, puuo=puuro, Muumi, aammi=aamen, guua=kuuma/lämmin, nonni!, oppu=loppu, että=vettä, tiitoo=kiitos, takki, pipo, hattu, kato, auta, poi=pois... Nyt uusia sanoja on tullut taas lisää, ei pysty enää muistamaan kaikkia :D Kirjat ovat edelleen todella hitti, jaksaisivat katsella kirjoja koko päivän ja niistä oppivatkin tosi paljon sanoja.


Noin 1,5 vuoden iässä Luka ja Isla alkoivat ottaa ihanasti huomioon toisiaan. Isla vie aina Lukalle ensin maito-/vesipullon ja ottaa vasta sitten omansa. Erittäin tärkeää on, että Lukalla on sininen pullo ja Islalla pinkki. Aina. Luka antaa Islalle monesti lelun, jos Islalla on paha mieli. Onneksi eivät siis pelkästään taistele koko ajan jostain. Ruokapöydässä molemmille on muodostunut omat paikat. Syöminen on sujunut jo monta kuukautta hienosti itse, tosin lautasia on kiva heitellä ja siitäkös äiti tykkää... Nyt tosin Lukalla on alkanut joku vaihe, että ei välttämättä edes maista ruokaa, joka on aina aiemmin maistunut tosi hyvin...


Isla ja Luka osaavat jo tosi hienosti pukea ja riisua itse osan vaatteista, Myös potalla istuminen on alkanut nyt kiinnostaa, jee!! Molemmilla on omat nuket, joita osaavat hoivata tosi suloisesti ja niistä on tullut aika tärkeitä. Nukkumaan mennessä molemmilla pitää olla sängyssä nuket ja puput.

1,5-vuotisneuvolassa Isla ja Luka olivat jo melkein 1v 7kk (unohdin varata ajan hyvissä ajoin), pituutta oli tullut erityisesti Islalle huimasti puolen vuoden aikana. Isla oli 91,5 cm pitkä, Luka oli 88,2 cm. Paino molemmilla 12 kg hujakoilla. Seuraavaksi tuleekin sitten 1 v 8kk täyteen ja kaksivuotissynttäritkin alkavat lähestyä, hurjaa!




perjantai 22. tammikuuta 2016

Tuunattu apinaeväs

Olen pari kertaa tehnyt tuunattuja apinaeväitä, itselleni ja lapsille välipalaksi. Apinaeväs on siis myslipatukka, joka sopii kaikille sormiruokailevasta vauvasta vaariin. Perusresepti löytyy monista blogeista googlettamalla (1 banaani, 1 dl kaurahiutaleita, 1 tl rypsiöljyä -> pötköt uuniin 200 asteeseen noin vartiksi). Kaipasin vähän vaihtelua tuohon perusreseptiin ja tuunasin sitä vähän. Teen aina kerralla ison satsin, ja pakastan osan.  Meidän 1,5-vuotiaille nämä maistuvat tosi hyvin, ovat terveellisiä, helppoja pakata mukaan, eivätkä sotke!



TUUNATTU APINAEVÄS
  • 2 banaania
  • n. 2 dl kaurahiutaleita 
  • 1/2 dl kookoshiutaleita
  • Loraus öljyä
  • Ripaus (maun mukaan) vaniljasokeria, kanelia ja kardemummaa

Sekoita kaikki ainekset. Itse lämmitän ensin banaaneja hieman mikrossa, jotta ne menevät helpommin mössöksi. Muotoile sopivan kokoisiksi pötköiksi pellille. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. 

torstai 21. tammikuuta 2016

Meidän arkipäivä

Postausta pitkästä aikaa. Sain vihdoin tehtyä tällaisen meidän päivä -postauksen, joka on ollut monesti mielessä. Ajattelin, että on hauska lukea myöhemmin, mitä 1,5-vuotiaiden kanssa tuli puuhailtua :) Tällainen on aika peruspäivä meillä, aamupäivisin ulkoillaan ja iltapäivällä käydään salilla, kaupalla yms. Sitten on tietty muskaripäivä, kaverikyläilyjä ja onneksi myös päiviä, jolloin saa hoitoapua. Ne kaikki tuovat kaivattua vaihtelua arkeen. Välillä esim. päiväunet menevät paljon paremmin, välillä taas on paljon pahempaa huutoa. Kovien pakkasten takia ulkoilut jää välillä kokonaan. Kaikki kuvat eivät ole tältä päivältä, mutta kaikki lähipäivinä otettuja :)

8.30 Isla ja Luka heräävät. Tyypit nukkuvat ihmeen pitkään ja yökin meni poikkeuksellisen hyvin! Heräsin ennen lapsia ihmettelemään miten hyvin yö meni. Luka heräsi kerran ja rauhoittui pieneen silittelyyn, Isla veteli koko yön sikeitä, vaikka on jo jonkin aikaa ollut melkein joka yö vieressä. Vaihdetaan vaipat ja pestään hampaat.

9 Islalle ja Lukalle aamupuuro mangososeen kera ja maidot. Kimi lähtee töihin 9 jälkeen.



9.30-11 Kotitöitä: tiskikoneen täyttöä, pyykkien viikkausta, tavaroita paikoilleen... Touhutaan vaan kotona ja luetaan kirjoja. Kirjat on vaan niin hitti meillä! Pusuja, haleja, leikkiä, riitoja leluista, kaappien tyhjennystä, vaipanvaihtoa ynnä muuta perusmeininkiä :D 




11 Lähdetään ulkoilemaan. Puettavaa piisaa: villahaalarit, villasukat, villalapaset, rukkaset, kypärämyssyt, villapipot, toppapuvut, kuomat, kaulaliinat. Hiki tulee pukiessa! Itselle myös kunnon kerrastot, untuvaa ja villaa. Ulkona -13 astetta, hyvin tarkenee, kun on kunnolla päällä! Pulkkaillaan vähän ja ollaan omalla pihalla, yhteensä ehkä reilu puoli tuntia. 

12 Sisälle syömään. Eilen tehty tämän päivän lounaaksi ja päivälliseksi kaavailtu kanakeitto unohtui eilen "jäähtymään" yöksi -20 asteeseen. Tulos: keitto on syväjäässä. Ei auta kuin antaa purkista ruuat, koska pakastimessakaan ei ole nyt valmiita aterioita. Hyvin maistuu, ja maidot päälle.

12.30- Luetaan ja hengaillaan. Fidan noutopalvelu käy hakemassa yhden peilin ja vähän muuta tavaraa.






13.45 Aloitetaan päiväunille valmistautuminen, vaihdetaan vaipat. Isla ja Luka omiin pinnasänkyihin. 

14.15 Luka nukahtaa aika pian ja Islakin rauhoittuu hetkeksi touhuamaan omiaan. Hipsin syömään keittoa, kanakeittokökkäreestä saa jo vähän raavittua kauhalla soppaa...

14.30 Islan sängystä kantautuu ääniä. Yksi kirja on revitty riekaleiksi, vaippa pitää vaihtaa. Nukkumisesta ei tule mitään. 

15 Luka herää. 

15 Tässä välissä syödään normaalisti välipala. Tänään Isla ja Luka saavat kuitenkin jo tässä vaiheessa lämpimän ruuan, koska lähdetään salilla ja siellä on helpompi sitten antaa vaan välipalaa. Pakko päästä salille vähän päästelemään höyryjä ja saada hetki omaa aikaa! Varaan salilta lastenhoitoajan Islalle ja Lukalle. 

16 Aletaan valmistautua, jotta ehditään puolen tunnin päästä lähtevään bussiin. Tyypit untuvapusseihin ja menoksi! Isla nukahtaa, yllätys yllätys, heti bussissa...



17-18 Isla ja Luka jäävät leikkimään lastenhoitajan kanssa ja itse pääsen tunniksi treenaamaan, jee! Tyypit viihtyvät hyvin ja ovat iloisia, kun tulen takaisin. Pieni välipala, vaipanvaihdot ja taas ulkokamppeet päälle.

18.15 Kimi soittaa ja kysyy nähdäänkö kaupassa. Hikisenä suoraan salilta kaupassa treffit ja teemme parin päivän ruokaostokset. 



19.30 Kotona. Isla ja Luka auttavat purkamaan ostokset. Itsellä rupeaa olemaan jo tosi kireä fiilis ja väsynyt olo, varmaan sen takia kun Isla jätti ne päikkärit välistä. Ei naurata, kun oma maitolasi yritetään kaataa monta kertaa ja Isla makoilee keittiönpöydällä, eikä sitä kanakeittoa saa todellakaan syödä rauhassa...

20 Islan ja Lukan iltapuurot. Kylpyyn! Yöpuvut päälle, iltamaidot ja hammaspesut. 

21 Sänkyyn. Pusut, halit, iltarukous ja tuutulauluja sen minkä jaksaa. Istutaan sänkyjen vierellä kunnes tyypit nukahtavat. Luka nukahtaa ehkä vartissa, Isla on unten mailla 21.30. 

21.30 -> Oma aika. Huh!
'





perjantai 13. marraskuuta 2015

1v 4kk kuulumisia

Heippa,

Viimeisen Islan ja Lukan kuulumispostauksen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Yksi iso juttu on, että molemmat siirtyivät 1v 3 kk iässä syöttötuoleista taaperotuoleihin. Tuttipullot ovat jääneet pois (paitsi iltamaidon saavat vielä niistä), vaikka vielä vähän aikaa sitten tuntui, että eivät millään hyväksy mitään mukeja. Nyt juovat pillimukeista ja erilaisista nokkamukeista hienosti. Aemmin maidot lähinnä ravisteltiin tai kaadettiin lattialle. Isla ja Luka ovat myös hienosti oppineet syömään itse lusikalla. Enää ei siis tarvitse juurikaan syöttää! Isla myös lopetti jokin aika sitten kokonaan tutin syömisen. Pottailu ei suju vielä, mutta en jaksa ottaa siitä mitään stressiä. Ovat niin pieniä vielä, ja luotan siihen, että kiinnostuvat kyllä itsekin omana aikanaan potasta. Maailman suloisinta on, kun Isla ja Luka pitävät välillä toisiaan kädestä ja antavat toisilleen pusuja. Tänään viimeksi kaupassa istuivat ostoskärryissä vierekkän ja moiskauttelivat siinä pusuja toisilleen. Sydän suli sinne Prismaan. Nämä on niitä monikkouden ihanimpia juttuja, joita ei vaihtaisi mihinkään.

Kuvat otettu muutama viikko sitten :)



Luka

Luka on suloinen pikku hurmuri, joka jakelee kaikille pusuja, kun sille päälle sattuu. Luka on reipas ja rohkea tutkija. Joissain tilanteissa kuitenkin ujokin. Lukalla on mainiot muikeat ilmeet. Luka tekee rohkeasti tuttavuutta vieraidenkin ihmisten kanssa esim. kerhossa. Luka on tosi iloinen, nauravainen poika, jolta löytyy myös todella paljon omaa tahtoa. Luka on luonteeltaan myös järjestelmällinen. Muun muassa vaipat pitää aina laittaa saman tien roskiin ja kylpyammeen Luka hakee aina oikealle paikalleen ennen kylpyä. Joskus Luka viihtyy pitkään leikin parissa, jossa kokoaa järjestelmällisesti tavaroita johonkin laatikkoon.

Lukan sanavarastoon kuuluu jo äiti, mamma, pappa, auto, tyttö, pää, ei, puu, isi=titi, puuro=puii, poika=poi, maito=mai, kirja=rrja, pallo=paa. Auto on lempparisana, ja Luka osoittelee aina innoissaan autoja. Luka on alkanut hienosti toistamaan vakka mitä sanoja perässä ja sanavarasto karttuu vauhdilla. Luka ymmärtää selvästi puhetta jo hienosti. Lisäksi Luka osaa sanoa "Mo!" ja heilauttaa samalla kättä. Lisäksi Luka osaa matkia monia eläinten ääniä kuten heppaa, kissaa, koiraa ja lammasta, lintua, sekä auton ääntä.

Luka on tosi innokas lukija, osoittelee lakkaamatta kuvia ja osaa näyttää tosi monia esineitä ja asioita kuvista. Luka tekee taitavasti dubloista ja palikoista torneja ja osaa hienosti näyttää useimmat vartalonosat. Lemppareita ovat pää ja napa, ja Lukasta on kiva osoitella muidenkin napoja ja päitä. Luka osaa myös näyttää sormella olevansa 1 vuotta vanha. Luka osaa hienosti syödä itse lusikalla ja on aika lailla kaikkiruokainen. Suusta taitaa löytyä jo 12 hammasta.



Isla

Isla on kaunis ja ihana prinsessa, joka on varustettu söpöllä takatukalla ja isolla annoksella omaa tahtoa. Äkkipikaisuutta neidistä löytyy. Isla on ilmeikäs, nauravainen ja iloinen tyttö. Isla jakelee myös pusuja sille päälle sattuessaan, mutta saattaa myös kieltäytyä pudistamalla päätään. Isla on reipas tutkija ja leikkijä, ja tekee myös rohkeasti tuttavuutta vieraidenkin ihmisten kanssa esim. kerhossa. Isla kuitenkin kaipaa paljon myös sylin turvaa. Jos olemme kerhossa tms. ja äiti häviää hetkeksi näkyvistä, niin Isla hyvin nopeasti etsii äidin käsiinsä ja pinkaisee syliin.

Sanavarastoon kuuluu ainakin äiti, mamma, pappa, tyttö, ei, auto (kukka on jäänyt pois). Isla ymmärtää puhetta hienosti, toistelee sanoja perässä ja osaa matkia monen eläimen ääniä kuten kissaa, koiraa, lammasta, lintua, ja auton ääntä. Yleissana "thö"/"ba-ba" on vielä paljon käytössä.

Isla on yhtä innokas lukija kuin Lukakin ja osoittelee lakkaamatta kirjojen kuvia sekä osaa näyttää paljon eri asioita kuvista. Isla on supertaitava kiipeilijä ja pääsee omin avuin mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Isla tietää hienosti mitä eri esineillä tehdään, neiti esim. osaa laittaa kengät jalkaan ja hatun päähän. Isla osaa hienosti näyttää useimmat vartalon osat ja osoittelee mielellään muidenkin napoja, neniä ym. Isla osaa myös näyttää sormella olevansa 1 vuotta vanha. Isla osaa syödä hienosti itse lusikalla ja on aika lailla kaikkiruokainen. Hampaita taitaa olla 12 kappaletta.






torstai 12. marraskuuta 2015

Äiti on vähän väsynyt

Heips,

Kulunut kuukausi on ollut jotenkin tosi rankka. Ensin alkoi sellainen vaihe, että Isla ei suostunut illalla menemään omaan sänkyyn nukkumaan. Nukuttaminen viereen/syliin saattoi kestää tuntitolkulla. No, siihen tuli joku tolkku, kun Kimi alkoi hoitaa illalla nukutukset. Jos minä yritän nukuttaa muksuja, niin ainakin Isla takertuu syliini eikä suostu olemaan missään muualla. Hyvänyönpusujen ja sylittelyn jälkeen siis isin syli kutsuu, vaikka siitä alkuun kova huuto tuleekin. Kimin lempeän jämäkkä tyyli laittaa muksut nukkumaan toimii, ja iltahuudotkaan eivät enää kestä kauaa. Minun pitää vain pysyä poissa näkyvistä ja hiljaa siihen asti, kunnes ovat kunnolla unessa. Molemmat ovat myös herännneet joka yö (ainakin toinen) ja pahimillaan valvoneet monta tuntia putkeen. Päivällä Isla ja Luka ovat mustasukkaisia sylistäni, mutta yöllä tilanne on ihan mahdoton, jos tyypit ovat yhtä aikaa hereillä. Viime yönä Kimi sai kuitenkin Islan rauhoittumaan omaan sänkyyn, mikä oli ennenkuulumatonta! Olen itse aina nostanut Islin heti yöllä viereen, koska omat rauhoitteluyritykset eivät ole koskaan auttaneet. Joskus Isla nukahtaa viereen nopeasti, mutta joskus pyörii ja mönkii monta tuntia. Katsotaan, toimiiko sama taktiikka jatkossakin. Tänään olo oli herätessä hieman virkeämpi, koska sai nukuttua enemmän kuin 5 tuntia.



Molemmilla tuntuu olevan jo uhma. Välillä tuntuu että meininki on koko ajan huutoa ja kitinää ja riitelyä. Jos joku ei miellytä, heittäydytään lattialle huutamaan. Vastustetaan pukemista, rattaisiin menoa, vaipanvaihtoa... Kaikki rukkaset saadaan revittyä ulkona kädestä. On raskasta väkisin hoitaa rutiineja. Ja sitten tapellaan vähän väliä leluista tai sylipaikasta ja satutetaan toista. Ja mennään jatkuvasti juuri niille kielletyille laatikoille tyhjentämään kaikki.

Ja sitten pitäisi itse jaksaa olla 100% läsnä, jaksaa lakkaamatta lukea kirjoja, joita roudaavat syliin ja keksiä koko ajan jotain uutta kiinnostavaa tekemistä. Sitten kaiken ohessa pitäsi jaksaa pyykätä, siivota, laittaa ruokaa. Lähteminen kodin ulkopuolelle tuntuu rasittavalta, koska kaikki on niin hankalaa. Hermot menevät usein toisella tai molemmilla jo bussissa matkalla jonnekin. Mutta kotona taas seinät kaatuvat päälle. Joka päivä on pakko jossain käydä, siis oman kotipihan lisäksi. Puistoissa on liian stressaavaa, koska tyypit lähtevät eri suuntiin ja kiipeilevät jonnekin korkeisiin liukumäkiin. Koko ajan saa stressata mitä voi sattua, kun kotonakin niitä kuhmuja tulee. Eikä lähipuistossa edes juuri koskaan ole ketään muista. Väsymyksen takia on välillä huono olo, kiukuttaa, ärsyttää, itkettää. Sitten on huono omatunto, kun se oma surkea olotila tietenkin heijastuu myös lapsiin. Sitä vaan odottaa päiväuniaikaa, että edes hetken saa hengähtää. Parisuhdetta ei tietenkään ehdi missään välissä hoitaa eikä puolison kanssa liiemmin jaksa edes kommunikoida, koska molemmat olemme iltaisin ihan puhki.


Kyllä meillä onneksi myös paljon nauretaan, halitaan ja pusutellaan. Ja kerrotaan, että rakastetaan. Ja ihaillaan sitä huimaa kehitystä, mitä tapahtuu koko ajan. Mutta tämä nyt ei ollut postaus niistä ihanista jutuista. Nyt arki vaan tuntuu tosi rankalta. Milloinkohan tämä helpottaa... Onneksi tänään oli ihan hyvä fiilis, sen hyvän yön ansiosta, ja jaksettiin käydä aamulla kerhossa ja kaupassa. Onkos siellä muita, joilla yhtään samanlaisia fiiliksiä?

Ulla




perjantai 2. lokakuuta 2015

Tällaista meillä oli vuosi sitten...

Heips,

Luonnoskansiosta löytyi tällaisia reilu vuosi sitten kirjoitettuja juttuja "päivärytmistä". En tiedä miksi ovat jääneet julkaisematta. Tällaisia päivät ilmeisesti olivat, kun vauvat olivat n. 2,5 kk ikäisiä. Jotenkin tosi sumuisasti muistaa nuo ajat... Tässä siis vähän muisteloa noin vuoden takaisista ajoista. Uskomatonta, silloin tyypit nukkuivat vielä varpaat vastakkain samassa sängyssä. Luojan kiitos, elämä on nykyään monessa mielessä niin paljon helpompaa!


8.9.2014:

Edellisen illan iltatohinat aloitettiin klo 20. Vaihdetaan yöpuvut ja molemmat vetävät pullosta 150 ml maitoa. Suippis itkeskelee hetken syötön jälkeen ja tankkaa vielä 21.30 "unimaidot" 100 ml, nukahtaa syliin ja laitetaan pinnikseen. Mutris "vaatii" nukutuksen rinnalle meidän sängyssä. Kun Mutris on kunnolla unessa, siirretään hänet pinnikseen varpaat vastakkain Suippiksen kanssa.

1.30 Suippis herää ja syö pullosta 150 ml, nukahtaa uudelleen. Mutris herätetään samaan aikaan, jotta vauvoja saataisiin vähän samaan rytmiin. Mutris syö 150 ml ja vaatii taas nukuttamista rinnalla. Usein Mutris kuitenkin nukahtaa yöllä ihan vain laskemalla takaisin pinnikseen. 

4.00 Suippis herää taas ja syö 100 ml.

7.00 Suippis herää syömään ja Mutris perässä. Molemmat nukahtavat vielä, Suippis tosin vain tunniksi.  Herättyään Suipponen ihmettelee maailmaa sitterissä, Mutris jatkaa unia. 

10.00 Suippis syö taas. 

11.00 Mutris herää ja ihmettelee tunnin maailmaa virkeänä sitteristä

12-14.30 Tissittelyä, pullottelua, syliä, sitteriä, seurustelua...

14.30-16.30 Vaunulenkki. Vauvat ovat pääosin rauhallisia. Jos pysähdyn istumaan vaunuja heijaten, molemmat alkavat pian protestoimaan, ja on pakko jatkaa matkaa. 

16.30 Molemmat syövät.

18.30 Iskä tulee kotiin.

19.30 Molemmat syövät, aloitetaan iltatoimet. Mutris nukahtaa meidän sängyssä rinnalle, Suippis itkeskelee ja nukahtaa pullo suussa saatuaan vielä 100 ml "unimaitoa"

22.00 Vauvat saatu nukkumaan!


Varpaat vastakkain


12.9.2014:

Edellisenä iltana molemmat vauvat ovat nukahtaneet klo 22 mennessä iltasyötön jälkeen

1-2 Molemmat heräilevät samaan aikaan, hoidan itse ensimmäisen yösöytön. Molemmat syövät pullosta ja käyvät takaisin unille ilman sen kummempaa nukuttamista.

5-6 Molemmat heräilevät taas samoihin aikoihin, Suippis ensin ja pian Mutriskin alkaa ähisemään. Kimin vuoro hoitaa syöttö. Suippis ei tahdo enää nukahtaa syötön jälkeen, mutta rauhoittuu kuitenkin viereen, että saa vielä hetken torkahdettua. Mutris jatkaa onneksi unia pinniksessä.

9 Molemmat heräävät ja syövät. Sen jälkeen ohjelmassa sitterissä istuskelua, pienet jumpat lattialla vatsallaan, musiikin kuuntelua, leikkimatolla köllöttelyä, syliä, imetystä, seurustelua...



11.30 Vähän itkeskelyä, väsy iskee. Mutris nukahtaa syliin, Suippis sitteriin. Jatkavat unia vaunuissa sisällä yhteensä 45 minuuttia (parvekkeella liian kuuma)

12.30 Molemmat syövät

14-15.30 Vaunulenkki. Suippis halusi vielä tankata ennen lähtöä. Mutris kantoliinaan (ei suostunut olemaan vaunuissa) ja Suippis vaunuihin. Käydään kirkolla katsomassa ristiäismekkoja, äippä ostaa sen jälkeen itselleen jäden.

16-17 Molemmat syövät. Kumpikaan ei suostu unille. Rauhallista sitterissä ja sylissä istuskelua, imetystä. 

Hätä keinot keksi...

18.30 Kimi tulee kotiin

19.30 -> Iltasyötöt ja nukuttamiset

Klo 22-23 Vauvat saatu nukkumaan!

torstai 1. lokakuuta 2015

Islan ja Lukan 1v 3kk kuulumisia

Heippa, 

voi tylsyys, miten pitkä aika viime postauksesta on kulunut. Blogin kirjoittaminen on tosi usein mielessä, oikeastaan päivittäin. Nautin valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta. Mutta ne pienet omat hetket kuluvat hetkessä ja sitten huomaan vain, etten taaskaan ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa. Muiden blogien lukeminen on myös ollut todella vähäistä. Hämmästyin aivan, kun nyt pitkästä aikaa kirjauduin tänne Bloggeriin ja kurkkasin kävijämääriä. Viime kuussa täällä on ollut tuhansia katselukertoja, vaikka uusia postauksia ei ole kuulunut. Olisi kiva tietää teistä lukijoista jotain, kiva kun jaksatte lukea blogiani! 

Nyt ajattelin pitkästä aikaa kertoa vähän kuulumisia. Edellisen kuulumispostauksen jälkeen on taas tapahtunut paljon. Tämä blogihan on ollut toistaiseksi ainoa paikka, jonne olen tallentanut tähänastisen vauvavuoden/taaperoajan tapahtumia. Tästä tulee siis pitkä sepustus, koska viime kuulumispostauksesta on kulunut niin pitkä aika ;) Kuvat ovat reilu kuukauden takaisia otoksia, kun saimme vihdoin aikaiseksi ottaa beibien yksveekuvat. Veljeni otti "viralliset" kuvat, ja niitäkin varmaan tullaan myöhemmin blogissa näkemään.


Isla ja Luka täyttivät tänään 1v 3kk. Molemmat ovat muikean mainioita äidin pikku apulaisia. Kaupasta tullessa puramme yhdessä ruokakassit niin, että Isla ja Luka ojentavat minulle tavaran kerrallaan ja laitan ne sitten oikeille paikoilleen. Molemmat vievät oma-aloitteisesti pissavaipat roskikseen ja tuovat pyynnöstä ja oma-alotteisestikin jotain tavaroita. Esimerkiksi toinen avustaa ojentamalla kengän, kun puen toista. Molemmat osaavat ojentaa käden kättelyä varten ja tehdä myös "high fiven". Isla ja Luka tietävät mitä muutamat eläimet sanovat. Koira sanoo "vuf" ja kissa sanoo "miauu", Luka tietää, että lammas sanoo "bää". Isla ja Luka osaavat sanoa "ei" ja pyörittää päätään kieltäytymisen merkiksi, esimerkiksi silloin, kun eivät halua enää ruokaa. Molemmat osaavat sanoa "äiti/äitä". Isla osaa sanoa "kukka/kukko/kakka" ja Luka sanoo välillä "tyttö". Muitakin oikeilta sanoilta kuulostavia sanoja tulee aika usein. Sekä Isla että Luka osaavat näyttää missä on napa. Isla osaa laittaa kumpparin itse jalkaan ja heiluukin sisällä usein kumppari toisessa jalassa. Lukan bravuuri on pussailu. Luka moiskauttelee pyynnöstä pusuja poskelle ja Islakin saa aina Lukalta vähintään hyvänyönpusut. Olin ihan tippa linssissä, kun ensimmäisen kerran sanoimme Lukalle "Miten Luka antaa Islalle pusun?" ja Luka käveli suoraan Islan luo, moiskautti pusun poskelle ja hymyili sitten valloittavasti. <3



Kirjat ovat meillä tosi suosittuja. Molemmat tutkivat niitä itsekseen sekä sylissä. Usein molemmat istuvat yhdessä sulassa sovussa sylissäni ja osoittelevat innoissaan kirjojen kuvia. Toinen hittilelu on tällä hetkellä palikkalaatikko. Molemmat osaaavat jo hienosti laittaa palikan hieman autettuna oikeasta reiästä ja jotkut palat kokonaan itsekin.
 
Molemmille on osittain/kokonaan puhjenneet ala- ja yläposkihampaat. Meillä koko perhe syö samaa ruokaa ja teenkin nykyään jättisatseja keittoja tai uunissa paistettavia kiusauksia tai laatikoita. Olen innostunut linsseistä keitoissa ja hyväksi havaittuja arkiruokaohjeitakin olisi tarkoitus täällä blogissa jakaa. Lusikalla syömistä harjoitellaan aina välillä siinä ohessa kun syötän ruokaa. Jotkin ruuat, kuten makaronilaatikko, menevät hienosti kokonaan sormiruokana. Sotkua kyllä piisaa... Tuttipullot ovat edelleen paljon käytössä, mutta nokkamukista juominen sujuu jo välillä tosi hyvin. Aika usein nokkikset kuitenkin viskellään maahan protestina sille, että äiti ei annakaan tuttipulloa.

Kyseenalaisia taitoja (äitin mielestä) on uunin ja hellan levyjen laittaminen päälle sekä telkkarin laittaminen virtanapista päälle. Myös kanavaa molemmat osaavat vaihdella TV:n sivusta, ei auta vaikka kaukosäädin olisi piilossa... Isla osaa kiivetä yksin jalkalaudan kautta syöttötuoliin istumaan. Se on aika vaarallisen näköistä. Ruokapöydän tuolit ovat edelleen pinossa, koska kiipeily on ihan mahdotonta... Isla on myös erikoistunut ovien avaamiseen. 



Isla ja Luka siirtyivät yhtiin päiväuniin noin 1v 1kk iässä. Se oli kaikin puolin tosi paljon arkea helpottava juttu. Myös nukkumaanmeno illalla helpottui huomattavasti. Aikaisemmin meni helposti kymmeneen saakka ennen kuin tyypit olivat unten mailla. Nyt uni tulee jo 20.30-21 maissa. Luka nukahti kuukausien ajan vain syliin illalla, mutta oikeastaan tasan 1v 2kk iässä tyypille yhtäkkä olikin ok nukahtaa omaan sänkyyn! Yöt sujuvat useimmiten rauhallisesti, tyypit nukkuvat n. 11 tuntia putkeen. Joskus toki on jotain heräilyjä tai valvoskelua...

Arjessa raskasta on välillä se, että Isla ja Luka ovat tosi mustasukkaisia sylistäni... Tilanne on usein sellainen, että toinen roikkuu toisessa jalassa ja toinen toisessa pää punaisina huutaen. Syli pitää saada kokonaan yksin vallattua. Siinä ei tunnu useinkaan auttavan mitkään yritykset laukaista tilanne... Myös rauhallinen leikki saattaa muuttua silmänräpäyksessä rajuksi riidaksi. Toinen vie toiselta lelun ja muuta ei sitten tarvitakaan. Tyypit purevat toisiaan, vetävät toisiaan hiuksista, huh...! Välillä olo on todella epätoivoinen, riittämätön, kiukkuinen ja väsynyt. Kerran kun kaikilla oli kotona hermot riekaleina, Kimi lähti Islan kanssa kauppaan. Luka oli heti Islan lähdettyä itse rauhallisuus ja Islakin oli ollut päivänsäteenä kaupalla. Kyllä tuollaisilla hetkillä tajuaa kirkkaasti sen faktan, että olisi se vaan aika paljon helpompaa yhden kanssa. (Silti, monikkous on jotain niin mieletöntä, ettei sitä osaa edes sanoin selittää). Päivällä ei juuri omaa aikaa ole, koska tyypit nukkuvat useimmiten vain sen tunnin. Illalla sitten ei jaksakaan enää tehdä mitään järkevää. Välillä kodin kaaos ja epäsiisteys ahdistaa. Mitään ei voi olla missään, kaikki purraan, revitään tai tuhotaan muuten. Järkkärikin hajosi, kun jätin sen hetkeksi pöydälle. Tarinan jatkoa ei tarvitse varmaan edes kertoa. 


Meidän viikkoihin kuuluu ainakin yksi muskari ja sitten vaihtelevasti muita kerhoja ja kyläilyjä. 

Nyt meillä elellään jotakuinkin tällaisessa rytmissä. Meidän arkipäivä kotosalla näyttää siis tältä:
n. 8 Tyypit heräävät. Vaihdetaan vaipat ja vaatteet. 
8.30 Aamupuuro ja maito. Syömme koko perhe aamupalan saman pöydän ääressä. Aamupalan jälkeen
sisällä touhuilua tunnin pari. Kotitöitä ja leikkiä. Vaipanvaihtoa... Sitten yleensä ulkoilemaan. Ulkokamppeet päälle! 
11.30-12 Lounas. Useimmiten edellisen päivän päivällistä+maito. Jossain vaiheessa päivää väsään taas ruokaa illaksi. (Samaa ruokaa syödään kaikki yhdellä päivällisellä ja lounaalla. Jos ruokaa jää, niin se menee pakkaseen. Sieltä sitä on helppo sulatella annospusseissa, jos ei aina jaksa tehdä ruokaa. PS. Kyllä meillä syödään myös purkkiruokaa.)
12.30-13 Ekoille päikkäreille ulos rattaisiin. Vaipanvaihdot ja taas ulkokamppeet päälle! 
13.30-14.30 Tyypit heräävät päikkäreiltä, unta riittää siis 1-2 tuntia. Useimmiten noin tunti... 
14.30-15 Välipala, useimmiten hedelmää/hedelmäsosetta+rahkaa, leivänpala ja maitoa/vettä. Vaipan vaihdot. Välipalan jälkeen lähdetään aika usein asioille/ulkoilemaan. Käydään usein kirppiksellä, kaupassa tai kuntosalilla (Isla ja Luka lapsiparkissa sillä aikaa). 
17-18 Päivällinen useimmiten kotona. Joskus jään lapsiparkkiin syöttämään tyypit, jos mennään siitä vielä kaupalle. Välillä Kimi tulee suoraan töistä kauppaan, treffataan siellä ja tehdään isommat ostokset.
Jos ollaan kotona, niin leikitään ja touhutaan. Kotitöitä sitten siinä ohessa...
19.30-20 Iltapuuro, jonka jälkeen kylpyyn. Lukan rasvaus. Puhtaat vaipat ja yövaatteet päälle. Tässä vaiheessa saattaa tulla iltahepuli eli ryntäillään vaippasillaan paikasta toiseen. 
20.30 Iltamaidot sylissä. Sen jälkeen hammaspesut. Hyvänyön pusut, halit, iltarukoukset, tuutulaulut, silittelyt ym. 
20.30-21 Unten mailla!



Ihanaa loppuviikkoa!