perjantai 12. helmikuuta 2016

Islan ja Lukan 1v 7kk kuulumisia

Vähän Islan ja Lukan kasvu- ja kuulumispostausta taas kehiin. Isla ja Luka ovat nyt siinä iässä, että molemmilla on _todella_ vahva oma tahto. Kriisin riittää aiheuttamaan eriväriset ruokalautaset tai väärät sukat. Lisäksi nukahtaminen sekä päivällä että illalla on ollut viime aikoina hankalaa. Pitäisi miettiä jotain unikoulua, että oppisivat joskus nukahtamaan itsekseen. Nyt vuoteen vierellä pitää istua välillä tuntikin... Jännä, että yhdessä vaiheessa nukahtivat tosi hyvin itsekseen pitkään, mutta nyt on taas tällainen vaihe. Isla herää melkein joka yö ja haluaa viereen loppuyöksi.

 Lukan ja Islan ollessa hieman alle 1v 5kk päätin, että nyt opetelleen nukkumaan päiväunet sisällä. Sitä ennen olivat nukkkuneet koko ikänsä ulkona rattaissa. En vain jaksanut sitä pukemisrumbaa kahden erittäin voimakastahtoisen tyypin kanssa monta kertaa päivässä. Lisäksi kädet ja jalat olivat usein ihan viileinä, vaikka oli väliasut, toppapuvut ja villaviltti päällä (silloin meillä ei vielä ollut untuvapusseja). Viikon ajan sisälle nukuttaminen oli taistelua, mutta sitten helpotti. Kuukausi taisi mennä ihan hyvin, mutta sitten päikkäreille nukahtaminen alkoi olla taas tosi hankalaa. Nyt ollaan taas siirrytty ulkopäikkäreihin, koska pukemisrumbasta huolimatta se taitaa olla kaikille paras vaihtoehto.

Sanavarasto karttuu nyt huikeaa vauhtia. Oikeastaan molemmat osaavat samat sanat, oppivat aina toisiltaan kaiken (hyvässä ja pahassa). Kirjoitin muutama viikko sitten ylös kaikki sanat, jotka Isla ja Luka osaavat. Äiti, mamma, pappa, titi/iti=isi, tyttö, täti, kirja, auto, pupu, pipi, lamppu, tähti, moi, ei, ei oo, kakka, kuu, puu, kukka, kakku, oho, pää, pauo=pallo, auva=vauva, heippa, heihei, aamu, puuo=puuro, Muumi, aammi=aamen, guua=kuuma/lämmin, nonni!, oppu=loppu, että=vettä, tiitoo=kiitos, takki, pipo, hattu, kato, auta, poi=pois... Nyt uusia sanoja on tullut taas lisää, ei pysty enää muistamaan kaikkia :D Kirjat ovat edelleen todella hitti, jaksaisivat katsella kirjoja koko päivän ja niistä oppivatkin tosi paljon sanoja.


Noin 1,5 vuoden iässä Luka ja Isla alkoivat ottaa ihanasti huomioon toisiaan. Isla vie aina Lukalle ensin maito-/vesipullon ja ottaa vasta sitten omansa. Erittäin tärkeää on, että Lukalla on sininen pullo ja Islalla pinkki. Aina. Luka antaa Islalle monesti lelun, jos Islalla on paha mieli. Onneksi eivät siis pelkästään taistele koko ajan jostain. Ruokapöydässä molemmille on muodostunut omat paikat. Syöminen on sujunut jo monta kuukautta hienosti itse, tosin lautasia on kiva heitellä ja siitäkös äiti tykkää... Nyt tosin Lukalla on alkanut joku vaihe, että ei välttämättä edes maista ruokaa, joka on aina aiemmin maistunut tosi hyvin...


Isla ja Luka osaavat jo tosi hienosti pukea ja riisua itse osan vaatteista, Myös potalla istuminen on alkanut nyt kiinnostaa, jee!! Molemmilla on omat nuket, joita osaavat hoivata tosi suloisesti ja niistä on tullut aika tärkeitä. Nukkumaan mennessä molemmilla pitää olla sängyssä nuket ja puput.

1,5-vuotisneuvolassa Isla ja Luka olivat jo melkein 1v 7kk (unohdin varata ajan hyvissä ajoin), pituutta oli tullut erityisesti Islalle huimasti puolen vuoden aikana. Isla oli 91,5 cm pitkä, Luka oli 88,2 cm. Paino molemmilla 12 kg hujakoilla. Seuraavaksi tuleekin sitten 1 v 8kk täyteen ja kaksivuotissynttäritkin alkavat lähestyä, hurjaa!




5 kommenttia:

  1. Osataanpa teillä paljon sanoja! Meillä ei vielä mitään. Mutta eiköhän se kieli kehity kun on sen aika. Nää ei kyllä huomioi toisiaan kuin kiusaamalla - ainakin siltä tuntuu! Tyttö dominoi veljeään aika 100-0. Toki riekkuvat myös esim. sohvalla yhdessä hymyssä suin ja muita yhteisiä kivojakin juttuja löytyy varmaan jos jaksaisin miettiä :p

    Meillä tuli eilen 1,5v täyteen. Kipeenä ollaan oltu ja muutama yö meni ihan päin lumipenkkaa! Nyt onneksi parempi, kun saatiin pojalle lääkkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! :) Onnea teidän 1,5-vuotiaille! Varmasti kieli kehittyy sitten kun on sen aika. Lapset on niiiin yksilöllisiä :) Meilläkin on huomattavasti enemmän taistelua kuin noita huomionosoituksia... Mutta onneks niitäkin on. Ja tulee teillekin varmasti ennen pitkää ;)

      Kurjaa, että ootte ollu kipeinä! :( pikaista toipumista sinne! Meilläkin valvotaan vielä aika usein öisin, viime yönäkin Isla pyöri vieressä kaksi tuntia, huoh! Me ollaan onneks oltu terveinä toistaiseksi. Tsemppiä ja parempia öitä!! :)

      Poista
    2. Kiitos tsempeistä, nyt alkaa tuo sairastelukin jo loppumaan ton pojan ab-kuurin myötä :) Piilevä korvatulehdus pojalla molemmissa korvissa, joten onneksi lähdin varuilta lääkäriin! Tyttö ollut jo useamman päivän ihan OK. Viime yö oli jo normaali eikä tarvinnut herätä miljoona kertaa lohduttelemaan poikaa. Meillä ei öiden suhteen ole yleensä ongelmia joten tuntui superrankalta nuo muutamat huonot yöt. Tsempit teillekin öiden suhteen!

      Poista
    3. Hyvä juttu! Kiitos tsempeistä! :)

      Poista