maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kasvimaa lavakauluksissa ja kesäkuvia pihasta

Heippa!

Tänä kesänä olen hurahtanut hyötykasvien viljelyyn. Tämä on ensimmäinen kunnon kokeilu ikinä, viime kesänä laitoin vain muutamat yrtit pieniin laatikoihin. Siitäkin opin jo jotain, nimittäin sen, että kannattaa kasvattaa vain sellaisia kasveja/yrttejä, joita tulee oikeasti käytettyä. Onneksi sain hyvää opastusta Muhevaisessa ja sieltä tarttuikin mukaan aika monet taimet kokeiluun. Puutarhanhoitoa ja hyötykasvien viljelyä harrastavalta naapurilta olen myös saanut paljon todella hyviä vinkkejä. Aika pian tähän viljelyhommaan pääsi kiinni, ja innostus vaan kasvoi, kun näki kasvun ihmeen ja pääsi korjaamaan maukasta satoa.

Alussa ja vähän myöhemmin... Osa sadosta jo korjattu alemmassa kuvassa. 

Laitoimme kaksi laaria pystyyn. Molemmissa on kaksi lavakaulusta päällekkäin. Toinen on 100x120cm ja toinen 100x80cm. Lapiohommaa riitti: Poistimme laarien alta nurmikon ja tasoitimme maan, koska se vietti alaspäin. Sitten pohjalle katekangas, joka läpäisee veden, mutta ehkäisee rikkaruohojen pääsyä laariin. Sitten vaan älyttömästi multaa! Yhteensä molempiin laareihin ainakin 15 x 50 litraa. Isoon laariin tuli sekoitus Biolanin mustaa multaa, turvetta ja puutarhamultaa, pieneen laariin pelkkää mustaa multaa.
Sitten, kun multaa oli riittävästi, istutin taimet multaan ja tiivistin multaa ympäriltä.

Pieneen laariin tuli siis pelkkää mansikkaa + myöhemmin kehäkukkia ja isoon laariin kaikkea mahdollista: tomaattia, keltaista kesäkurpitsaa, ruohosipulia, pinaattia, persiljaa, tilliä, samettikukkia kasvisten suojaksi, lehtikaalia, salaattia ja porkkanaa. Myöhemmin vielä pari herneentaimea ja jotain muutakin. Porkkanat ja salaatit kylvin siemenistä, ja ei mennyt kauaa kun laariin jo ilmestyivät pienet taimenalut. Taimetkin lehahtivat tosi nopesti kasvuun. Varsinkin kesäkurpitsa kasvatti valtavia pitkiä varsia ja lehtiä. Ensi kerralla taidankin laittaa sen omaan laariin tai ainakin tyydyn vain yhteen taimeen. Tähän mennessä on saatu syödä yllin kyllin tilliä, persiljaa, pinaattia, ruohosipulia, salaattia ja lehtikaalia (kunnes kaalikoin toukat tuhosivat sen). Kesäkurpitsat, tomaatit, mansikat ja porkkanat kypsyvät parhaillaan. Tomaatteja on tulossa ainakin pari kourallista, porkkanoita pari nipullista. Mansikka ei ehkä tuota vielä ensimmäisenä kesänä paljon satoa, mutta jospa sieltä vaikka puuron sekaan muutamat marjat saisi.


Vaikka mitä mahtuu!


Pinaattia tulee koko ajan runsaasti ja vauhdilla...
Kuukausimansikkaa hieman ahtaasti ruukussa :D
Mansikkaa ja keskellä naapurilta saapuja kehäkukan taimia

Keltaisia kesäkurpitsoita kypsymässä vaikka kuinka monta...

Naapurilta saaduista herneentaimista toinen lähti hyvään kasvuun ja yksi palko on jo tullut esiin

Isla tykkää tutkia ja maistella kasvimaan antimia...

...samoin Luka :)

Räsymatto jalkojen alla tuntuu ihanan pehmeältä terassilla

Hoplaa! 

Luonnonkukkia maljakossa <3 

Ruukkuruusut ovat kukkineet ihanasti äitienpäivästä saakka! 

Orvokit lähtivät kukkimaan uudelleen leikkaamisen jälkeen :)

Kesäbegonioita

Samettikukkia
Kasvilaareista on ollut kyllä paljon iloa! Niiden parissa on mukavaa ja terapeuttista puuhastella ja itse kasvatetut kasvikset vaan maistuvat mahdottoman hyvältä. Lapsetkin oppivat, mistä ruoka tulee ja saavat kastella (ja repiä...) kasvimaata. Suosittelen kaikille, joilla vain mahdollisuus ja vähänkin intoa! :)



sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

2-vuotissynttärit!

Hei!

Eilen juhlittiin meidän ihania 2-vuotiaita. Paikalla oli molempien perheet ja lasten kummit tyttöystävineen. Muita ystäviä ja sukulaisia kutsumme sitten erikseen, jotta ehtii sitten hieman vaihtaa kuulumisiakin. Juhlia järjestäessä suuri osa ajasta kun menee keittiössä hääräämiseen ;) Tykkään kyllä tosi paljon kesäjuhlien järjestämisestä! Oli oikein mukavat juhlat, joita Isla ja Lukakin olivat kovasti odottaneet etukäteen. Monen monta kertaa puhuimme etukäteen "tynttäjuhlista" ja luettelimme kaikki vieraat, jotka ovat tulossa. Juhlapöydästä löytyi jauhelihapiirakka, kasvis-fetapiirakka, sipulipiirakka ja savulohipiirakka, melonia, suklaajuustokakku, passionjuustokakku, kookoskorvapuusteja sekä kahvia ja muita virvokkeita. Nam! Kiitos kaikille ihanille leipomuksista, avusta, lahjoista ja osallistumisesta juhliin!  <3 Juhlapäivä hurahti ohi huisin nopeasti, kivoja kuvia jäi muistoksi, joista tässä osa :)