maanantai 23. joulukuuta 2013

Jouluvalmisteluja

Heippa! 

Täällä kirjoittelee perjantaina valmistunut sairaanhoitaja ja terkkari. I did it! Neljään opiskeluvuoteen mahtui niin iloa, onnistumisia, epätoivoa kuin turhautumistakin. Mutta sain kuin sainkin ne 240 opintopistettä kokoon! Tuntuu oudolta, etten voi sanoa olevani enää opiskelija. Nyt pitäisi enää päättää mitä tekisi tulevaisuudellaan ;) 

Jouluaatto on jo huomenna! Ihanaa päästä viettämään joulua kotiin läheisten kanssa. Odotan jo innolla kaikkia hyviä jouluruokia. Olimme eilen Kimin kanssa superahkeria: paistoimme kuusi saaristolaisleipää (näitä menee joululahjaksi, ihan must joululeipä!), teimme joulusinappia, kotikaljaa ja pipareita. Koko päivähän siinä hurahtikin. Kotona on koristeltu joulukuusi, joulukynttelikköjä ja kynttilöitä. Siihen vielä leipomusten tuoksut ja vähän joulumusiikkia niin joulutunnelma on taattu :)

Tänään vielä iltavuoroon, ja huomenna voi alkaa joulunvietto. Ihanaa joulua kaikille! <3


Ulla













keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Paris part 2

Heippa!


Tässä tulee pariisipostauksen toinen osa. 

Lauantaipäivän ohjelmaan kuului käynti Sacré-Coeurilla, joka on Pariisissa sijaitseva katolinen kirkko ja kaupungin suosituimpia turistikohteita. Portailta oli hienot näkymät pilvisen Pariisin ylle. Sacré-Coeurille vievillä portailla päivysti iso lauma tummaihoisia miehiä, jotka yrittivät väkisin tyrkyttää turisteille jotain nauhoja käteen ja vaatia maksua. Tässä vaiheessa pidimme laukuistamme hyvin tiukasti kiinni. Henna ja Elli onnistuivat pujahtamaan "muurin" läpi, mutta minä en ollut niin onnekas. Henna yritti pelastaa minut ottamalla kädestä kiinni, mutta eräs miehistä yritti estää senkin lyömällä Hennaa käteen. Selvisimme, ja kaikilla oli lompakotkin tallella... Huh, eipä ole noin väkivaltaisia ja pelottavia kaupustelijoita vielä tullut vastaan! 

Kirkossa käynnin jälkeen suuntasimme Latinalaiskortteliin lounastamaan ja haistelemaan pariisilaista tunnelmaa. Kyseisessä kaupunginosassa oli paljon bistroja ja kahviloita. Kävimme myös nappaamassa pakolliset Eiffel-kuvat ja huomasimme, että ilta alkoi jo miltei hämärtää. Palasimme hetkeksi hostellille miettimään illan ruokapaikkaa. Elli bongasi netistä aivan hostellin lähistöllä sijaitsevan Paris Hanoin, pienen ja edullisen vietnamilaisen ravintolan. Kaikki annokset olivat kympin luokkaa. Paikkaan ei oteta pöytävarauksia, ja sisään sai jonottaa jonkin aikaa. Paikka oli tupaten täynnä porukkaa, mikä kertoo suosiosta ja hyvästä hinta-laatusuhteesta. Hyvä ja edullinen ruoka, parempi mieli!

Ellin lento takaisin Budapestiin lähti aikaisin sunnuntai-aamuna. Minulla ja Hennalla oli vielä iltapäivään asti aikaa pyöriä kaupungilla ennen lähtöä lentokentälle. Vietimme päivän hyvässä seurassa, Hennan koulukaverin Joonaksen kanssa, joka on Pariisissa vaihdossa. Olimme suunnitelleet käyvämme Louvressa ja Notre Damella. Lähdimme liikkeelle sen verran myöhään, että Louvren edustalla kiemurtelevat jonot saivat meidät toisiin ajatuksiin. Päädyimme sen sijaan käymään lähellä sijaitsevassa Musée d´Orsayssa, joka on entinen rautatieasema. Sinnekin oli noin 45 minuutin jono. Päivä oli mahdollisimman huono museovisiitille, koska kysessä oli kuukaden ensimmäinen sunnuntai, jolloin ilmeisesti sisäänpääsy kaikkiin Pariisin museoihin on kaikille ilmainen. Musée d´Orsayssa on maailman suurin taidekokoelma vuosilta 1848-1904. En tiedä taiteesta paljoakaan, mutta tutun kuuloisia taiteilijanimiä olivat ainakin Van Gogh, Monet ja Renoir. Museo oli puitteiltaan upea ja maalaukset vaikuttavia, osa oli aivan valtavan kokoisia! Meillä oli vain vähän aikaa, joten museovisiittimme jäi tällä kertaa melko lyhyeksi. Kävimme syömässä lounaan Paris Hanoissa, jonka jälkeen olikin aika suunnata kohti kotia.  Ensi kertaan jää Versailles, Notre Dame ja Louvre! Onneksi pääsimme turvallisesti kotiin, Suomessa oli kunnon talvimyräkkä päällä ja loppumatka oli melkoista turbulenssia...

Pari vinkkiä pariisinmatkaajille:

-Kannattaa liikkua paljon metrolla ja kävellen, samalla kaupunki tulee tutuksi. Kannattaa hyödyntää lauantaina ja sunnuntaina voimassa oleva metron nuorisolippu-tarjous. Alle 26-vuotiaat saavat matkustaa koko päivän n. 3,7 eurolla (normaalisti kertalippu maksoi n. 1,7 e).
-Alle 26-vuotiaat EU:n kansalaiset pääsevät museoihin ja näyttelyihin ilmaiseksi näyttämällä passia!
-Jos matkabudjetti on pieni (kuten meillä), kannattaa selvittää edulliset ruokapaikat esimerkiksi TripAdvisorista. Pariisin hintataso saattaa yllättää, kuusi euroa cappuccinosta oli ihan perushinta monissa kahviloissa...

Ulla



Pariisin metrokartta

Taustalla näkyy ahdistelevat kaupustelijamiehet

Sacré-Coeur


Näkymä Sacré-Coeurin portailta


Latinalaiskortteli


Crepes


Kaunis näkymä Seinelle

Se kuuluisa rautatorni

Viluinen pulu

Paikalla sattui olemaan tuore hääparikin...

Ulkona nautitut Paulin croissant ja maitokahvi olivat kohtuuhintaiset verrattuna pariisilaisten kahviloiden yleiseen hintatasoon...



Musée d'Orsay

Ennen paikalla sijainneen rautatieaseman kello

Charles de Gaullen lentokenttä

maanantai 9. joulukuuta 2013

Paris part 1

Bonjour!

Vietin reilu viikko sitten ihanien tyttöjen kanssa pitkän viikonlopun Pariisissa. Matkaseurana oli kaksi loistotyyppiä, Henna ja Elli. Olimme kaikki Pariisissa ensimmäistä kertaa ja kaikeksi onneksi kiinnostuneita pitkälti samoista nähtävyyksistä ja aktiviteeteista. Elli oli saapunut Pariisiin päivää ennen minua ja Hennaa suoraan Budapestista, jossa on viettänyt vaihdossa tämän syksyn.

Majoituimme Bastillen kaupunginosassa nuorisohostellissa nimeltä Bastille Hostel. Hintaa majoitukselle tuli n. 30 €/yö/henkilö. Saavuimme Hennan kanssa torstai-iltana Pariisiin, ja Elli oli meitä vastassa Bastillen metroasemalla. Jännitimme Hennan kanssa, löydämmeköhän lentokentältä minnekään... Pariisin juna- ja metroverkostot näyttivät melkoisen sokkeloisilta (hieman toista kuin Helsingin metro ;)). Onneksi kysymällä selvisi paljon ja löysimme hyvin perille. Ensimmäiset pari tuntia hostellilla meni tapellessa respan kanssa, koska emme saaneet sitä, mitä meille oli luvattu, emmekä edes luvatulla hinnalla. Meille piti olla varattuna kolmen hengen huone, mutta varaus olikin kahteen kahden hengen huoneeeseen, joista toisessa toinen nukkuja olisi joku vieras ihminen. Saimme sovittua, että majoitumme neljän hengen huoneeseen retkeilymajan puolelle. Selvisi, että sielläkin on neljäs nukkuja. Kävimme huoneessa, joka oli niin siivoton ja epäimiellettävä, että päätimme, että emme voi jäädä sinne. Varsinkaan lähes 30 euron hinnalla per yö! No, päädyimme lopulta sellaiseen vaihtoehtoon, että Elli roudasi patjan toisesta huoneesta minun ja Hennan huoneen lattialle. Näin saimme kaikki nukkua samassa huoneessa, ja hostellin puoli oli paljon siistimpi kuin retkeilymaja! Emme varmastikaan kuuluneet alkukahnauksen jälkeen respapojan lempiasiakkaisiin...;) Plussaa hostellille kuitenkin pienestä aamupalasta, joka kuului hintaan. Alkuhankaluuksien jälkeen haimme Mäkkäristä purtavaa, ja suunnittelimme hieman perjantain ohjelmaa ennen nukkumaanmenoa.

Perjantai piti sisällään paljon kävelyä mm. Avenue des Champs-Élyséellä, joka on yksi maailman kuuluisimmista kaduista. Kadun antia olivat mm. lukuisat luksusliikkeet, kalliit kahvilat, joulutori sekä Riemukaari. Otimme myös kuvia Louvren edustalta sekä Pariisin kauniista puistoista. Sää oli pilvinen, mutta onneksi ei paljoa sadellut. Piipahdimme myös Galeries Lafaytte-nimisessä luksustavaratalossa, joka kyllä peittosi Stockan jouluvaloillaan ja ylellisyydellään. Nautimme myös macaron-leivokset tavaratalon vessojen edustalla olevilla penkeillä... :D Kuuluisan Ladurée-puodin jonot ja macaronsien hinnat nimittäin karkottivat meidät etsimään kukkarolle sopivamman vaihtoehdon... Illalla kävimme syömässä Bastillessa eräässä ranskalaisessa bistrossa, jossa oli oikein sympaattinen tarjoilija ja olimme kaikki tyytyväisiä annoksiimme. Kiirehdimme vielä illan viimeiselle jokiristeilullä Seinelle. Paatissa oli meidän lisäksemme vain muutama muu matkustaja. Kuuntelimme kuulokkeista englanninkielistä selostusta, ja ihastelimme maisemia Pariisin iltavalaistuksessa. Väsy painoi tässä vaiheessa, mutta risteilyllä sai hyvän kuvan Pariisin nähtävyyksistä ja mittasuhteista. 

Tässä kuvia ensimmäisestä päivästä, jatkoa seuraa tulevissa postauksissa!






Louvre






Joulumarkkinat


Hennan nutellapötkö


Riemukaari


Kalliita macaronseja Ladureella



Galeries Lafayette



Eiffel iltavalaistuksessa

Tunnelmallinen pariisilainen kahvila