perjantai 30. tammikuuta 2015

Paluu salille liian pitkän tauon jälkeen

Heippa!

Liikunta on tullut takasin elämääni. Liian pitkään siinä kestikin. Noin 8 kuukauden liikkumattomuus (vaunulenkkejä ja satunnaisia salikäyntejä lukuunottamatta) alkoi jo tuntua pääkopassa sekä kropassa kaiken maailman kremppoina ja kipuina. Ostin vihdoin ja viimein salikortin edulliselle kaupungin kuntosalille, joka sijaitsee aivan lyhyen kävelymatkan päässä. Haluan takaisin kuntoon, jotta jaksan kokonaisvaltaisesti paremmin ja voin olla tyytyväisempi vartalooni.

Raskausaikana innostuin salitreenaamisesta, kun sain vuosi sitten Kimiltä joululahjaksi 10 x tapaamisen personal trainerin kanssa. Raskauspahoinvointien ollessa alkuraskaudessa pahimmillaan, en pystynyt harrastamaan mitään liikuntaa. Aloin treenata pt:n kanssa kerran viikossa, kun jatkuva etova olo helpottui tammikuussa rv 15. Oksentelu loppui kokonaan rv 17. 

Treenasin pari kertaa viikossa salilla, sen lisäksi kävin parilla tanssitunnilla tai ryhmäliikuntatunnilla. Yhteensä treenejä kertyi viikossa 3-5. Tanssitreenit jäivät rv 24, koska maha alkoi vaan olla liian iso ja olo todella kömpelö. Huhtikuun lopussa rv 30 tietämillä jouduin lopettamaan salitreenitkin, koska olo alkoi olla tukala ja vähän väliä supisteli levossa ja liikkeessä. Salilla mahanai sai kyllä paljon katseita... Nyt eletään tammikuun loppua, eli taukoa kunnon liikunnasta ehti tulla noin 8 kuukautta! 
Vauvojen synnyttyä toki meni pitkään, kun päivissä ei ollut mitään rytmiä ja kaikki vauvanhoitoon liittyvä oli uutta. Ei silloin ollut oikein mahdollisuuksia käydä treenaamassa, eikä toista viitsinyt jättää yksin selviämään vauvojen kanssa.


Olen nyt kolmen viikon ajan käynyt salilla kahdesti viikossa silloin, kun kotipalvelun hoitaja on hoitamassa vauvoja. Kotipalvelu on kyllä tärkeä henkireikä minulle. "Hain" pitkään sitä, mikä on minulle paras tapa hyödyntää kotipalvelun käynnit. Kotipalvelu kävi muutaman kuukauden kerran viikossa (3 tuntia), mutta toivoin hiljattain toista kertaa, joka onneksi järjestyi. Väsymys on vielä aikamoinen, kun takana on kohta seitsemän enemmän ja vähemmän valvottua kuukautta. Nyt käytän molemmat käynnit salitreeneihin. Salin jälkeen on vielä tunti vapaata, ja olen toivonut, että hoitaja kävisi vaunuilemassa, jotta saisin olla rauhassa kotona. Hoitaja on monesti lähtenyt ulos ennen tuloani ja olen saanut tulla hiljaiseen kotiin. Keskellä päivää jaksan hyvin käydä treenaamassa. Illalla vauvojen mentyä nukkumaan noin klo 21 pelkkä ajatuskin salille lähtemisestä on mahdoton. Siinä vaiheessa on vaan niin puhki.


Personal trainerin kanssa treenaamisesta on kyllä ollut paljon hyötyä. Sain hyvät perustiedot salitreenaamisesta ja erilaisten laitteiden käytöstä, sekä terveellisestä ruokavaliosta. Sain neljä erilaista ohjelmaa, joita voin toteuttaa. Ilman niitä olisin oikeasti pihalla mitä siellä salilla kannattaa tehdä. Pitkän tauon jälkeen tuntui, että joutuu lähtemään ihan nollista liikkeelle. Uskon, että muutaman viikon jälkeen tuntuu jo helpommalta. Teen nyt koko kropan tehokkaan yleisohjelman kaksi kertaa viikossa, jossain vaiheessa ajattelin sitten alkaa treenaamaan vuorotellen ylä- ja alakroppaa.

Tanssitunnit ovat edelleen tauolla. Yritimme sumplia alkuvuodesta jotakin aikaa, jolloin pääsisin tanssimaan ja Kimi hoitaisi lapsia. Joka viikko tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottu tunti osoittautui kuitenkin melko mahdottomaksi järjestää, Kimin työ kun on iltapainotteinen. Ehkä vielä joskus pääsen taas tanssahtelemaan. Nyt iloitsen tästä salille paluusta.

Ulla

2 kommenttia:

  1. Se on vaan ihanaa päästä treenaamaan pitkän tauon jälkeen <3 Tekee niin hyvää kropalle ja mielelle!

    Oon vähän kade että sulla on noin hieno mahdollisuus päästä kesken päivän nollaamaan ;) Mä pääsen treenaamaan ainoastaan illalla kun tytöt jo nukkuu. Ja silloin tosiaan on jo ihan koomassa.... Mutta parempi sekin kuin ei mitään!

    VastaaPoista
  2. Niin totta! On kyllä tosi kiva juttu toi kotipalvelu, ehtii huolehtia vähän itsestään ja saa omaa aikaa :) Kannattaa selvittää kotipalvelun mahdollisuus, jos et oo sitä jo tehny :)

    VastaaPoista