Kuulumisia: Vauvat 2,5 kk

Heippa!

Luonnoskansiossa oli jemmassa tällainen postaus. Eilen vauvat täyttivät tasan 3 kuukautta, ja moni asia on jo toisin kuin tätä postausta kirjoittaessa pari viikkoa  sitten. Tässä kuitenkin vähän myöhässä tämä postaus, joka täydentyy varmaan vielä myöhemmin kuvilla, kunhan ehdin siirtää kuvia koneella ja vähän järjestellä niitä.

Eli vauvojen 2,5 kk kuulumisia:

Meidän pienokaiset eivät ole ihan pieniä enää. Viimeksi 2 kk neuvolassa Mutriksen paino oli 6600 g, pituus 60,8 cm ja päänympärys 41,4 cm. Mutris on siis jo lähes tuplannut syntymäpainonsa! Suipponen on kuronut hienosti painoeroa kiinni. Suippiksen paino oli 6055 g, pituus 61,2 cm ja päänympärys 40,4 cm. Suipponen on yli tuplannut syntymäpainonsa. Molemmat ovat jänteviä ja eloisia ja kannattelevat jo päätä hienosti. Mutris "löysi"pari päivää sitten sitterin lelukaaren ja pyöritteli itse liikkuvia palloja ja kukkasia. On niin ihmeellistä päivittäin seurata pienten kasvua ja uusia taitoja! Molemmat vauvat, erityisesti Mutris, tykkäävät seurustella paljon ihanasti kujertaen. Molemmat hymyilevät valtoimenaan lukuisia kertoja päivän aikana, ja joka kerta hymy on yhtä sydämensulattava. Hymyistä ja vastavuoroisesta kommunikaatiosta saa niiin paljon voimia arkeen!

Kimi palasi 1.9. töihin, joten olen nyt ollut vauvojen kanssa arkipäivät yksin lähes kolme viikkoa. Monena päivänä olen kyllä saanut perheestä ja kavereista seuraa ja vauvanhoitoapua.<3 Jotenkin olen aina päivät selvinnyt, päivä kerrallaan -asenteella mennään. Kyllä tämän monikkoarjen rankkuus on jopa yllättänyt, vaikka toki tiedostin, että helppoa tämä ei tule olemaan. Univelan määrää en halua edes ajatella. Mutta ei Kimilläkään helppoa ole, kun pitää yhdistää työnteko ja vaativa vauva-arki. Päivät sisältävät vuorotellen syliä, sitteriä, pullottelua, imetystä, ulkoilua, seurustelua, nukuttamisyrityksiä... Riittämättömyyden tunteet ovat kyllä jokapäiväisiä. On vaikeaa antaa jakamatonta huomiota yhdelle vauvalle kerrallaan, koska hyvin usein rauhallinen seurustelu- tai imetyshetki keskeytyy, kun toinen alkaa samaan aikaan itkeä sitterissä tai sängyssä. Sylissä on vaikeaa pitää kahta vauvaa yhtä aikaa, niin että molemmilla olisi hyvä olla. Välillä tuntuu vaikealta ehtiä edes itse syömään.

Haastavia päivistä tekee erityisesti se, että kumpikaan vauvoista ei nuku pitkiä päiväunia. Eikä päiväunia nukuta varsinkaan samaan aikaan. Mutris ei viihdy vaunuissa tällä hetkellä juuri ollenkaan, joten ulkoilut ovat sujuneet niin, että Mutris nukkuu kantoliinassa ja Suippis vaunuissa. Jengi varmaan katsoo, että tuolla menee joku kolmosten superäiti, kun tuplarattaiden kanssa liikutaan ;D Päivittäinen ulkoilu on kyllä tosi tärkeä, virkistävä osa päivää. Ilmat ovat olleet vielä ihanan aurinkoisia ja lämpimiä. Älä tule kylmä syksy ja vielä kylmempi talvi!

Kumpikaan vauvoista ei viihdy enää sitterissä kuin hetken kerrallaan. Mutris erityisesti kaipaa jatkuvasti seuraa ja katseltavaa. Molemmat seuraavat tarkkaavaisesti katseellaan esineitä ja kasvoja. Olen nyt pinnasänkyynkin viritellyt värikkäitä kuvia ja peilejä katseltavaksi. Päivittäin ollaan jumppailtu vatsallaan lattialla, molemmilla menee kyllä hermot aika nopeasti. Molemmat ähisevät paikallaan, nostelevat hieman päätään ja turhautuvat sitten. Kohtahan sekin aika koittaa kun nämä kääryleet lähtevät ryömimään...

Vaihdoimme noin kuukausi sitten korvikemerkkiä, ja molempien vatsavaivat helpottivat nopeasti sen jälkeen. En olisi uskonut, että korvikkeissa olisi niin kummoisia eroja, että se vaikuttaisi merkittävästi vatsan toimintaan. Onneksi kuitenkin kokeilimme korvikkeen vaihtoa, sillä tuskin oli sattumaa, että molempien vatsanväänteet helpottivat sen jälkeen. D-vitamiini maitohapon kerakin oli aloitettu jo monta viikkoa sitä ennen. Nyt Mutriksen monen tunnin iltahuudotkin ovat muisto vain. Silloin koliikin määritelmä varmasti täyttyi, mutta onneksi sitä tuskaa ei kestänyt kovin kauan (en muista yhtään kuinka kauan..). Muistan, että alkuaikoina saimme vauvat nukkumaan vasta kahden aikaan yöllä. Nykyään aloitamme iltapuuhat klo. 20 aikaan ja molemmat vauvat ovat unten mailla usein 21-22 aikoihin. Varmasti pimenevät illatkin osaltaan helpottavat nukahtamista ja auttavat vauvoja erottamaan päivän ja yön.

Parhaimmillaan yöt menevät niin, että vauvat heräävät ensimmäisen kerran 1-2 välillä. Kimi on hoitanut ekan yösyötön, tosin itse olen melkein poikkeuksetta herännyt itkuihin toisesta huoneesta. Uudelleen nukahtaminen syötön/heräämisen jälkeen on olllut vaikeaa. Jos vain toinen vauvoista herää, toinenkin herätetään (koska heräisi kuitenkin todennäköisesti tunnin sisällä). Molemmat yleensä nukahtavat saman tien syötön jälkeen. Seuraavan kerran vauvat heräävät 5-7 välillä, tällöin molempia ei välttämättä herätetä syömään samaan aikaan. Aikaisen aamusyötön jälkeen molemmat nukahtavat usein vielä viereen, ja siinä sitten voi torkahtaa vielä itsekin. Suippis herää viimeistään yhdeksältä, Mutris vetää välillä maratonunia jopa klo. 11 asti. 

Ristiäiset ovat 1,5 viikon kuluttua ja silloin vauvat ovatkin jo lähes 3 kuukauden ikäisiä.

<3:Ulla

Imetyksen ihanuus ja vaikeus

Tämä postaus on imetykseen liittyvien pohdintojeni tuotos, ja on syntynyt usean eri kirjoituskerran tuloksena. 

Tähän astinen imetystaipaleeni on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Ajattelin etukäteen optimistisena, että imetys on asia, jonka oppii käytännössä ja että sairaalassa saa varmasti paljon ohjausta ja hyvät eväät imetykseen. En oikeastaan etukäteen miettinyt tai stressannut imetystä kovinkaan paljon. Kaksosten imettäminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista ja mutkatonta. Synnytyksen jälkeen sain molemmat vauvat rinnalleni, ja synnytyskertomuksessa lukee minun imettäneen molempia. Itse en tätä kunnolla muista, olin varmasti niin sumussa synntyksen jälkeen.

Ensimmäisenä aamuna lapsivuodeosastolla saamani imetysohjaus oli tyyliä "Kokeile imettää ja jos ei onnistu niin anna pulloa". Olin aivan pihalla, miten imetän yhtä vauvaa, saati sitten kahta. Pulloruokinnasta saati maitomääristä en tiennyt mitään. Kätilöllä ei ollut aikaa tulla antamaan käytännön opastusta. Muistan olleeni todella huolissani, miten vauvat nyt saavat ruokaa kun kukaan ei neuvo tai auta. Vauvat olivat käyneet viimeksi rinnalla synnytyksen jälkeen. Olin kuvitellut, että minua, juuri esikoiskaksoseni synnyttänyttä tuoretta ja alkuun epävarmaa äitiä neuvotaan aluksi kaikessa kädestä pitäen, mutta näin ei ollutkaan. Jossain vaiheessa imetystä sitten yritettiin, mutta vauvat eivät jaksaneet imeä. Kätilö toi rintakumin, mutta senkään avulla ei imetys lähtenyt sujumaan. Jälkeenpäin tekemistäni muistiinpanoista selviää, että ensimmäisen kerran molemmat vauvat saivat 20 ml korviketta pullosta klo 9 aikaan aamulla. Onneksi iltavuoroon saapui ihana kätilö, jolta sai imetysohjausta. Imetys ei todellakaan lähtenyt kuin itsestään sujumaan, kumpikaan vauvoista ei kunnolla jaksanut imeä. Vauvoja yritettiin houkutella imemään rintakumiin laitetun houkutusmaidon avulla.

Molempien vauvojen verensokereita seurattiin sännöllisesti, koska ne olivat aluksi alhaiset. Saimme lääkäriltä ohjeen antaa Mutrikselle 20-30 ml lisämaitoa 4 tunnin välein, ja sitä ennen rintaa. Suippikselle tuli antaa 20 ml korviketta 3 tunnin välein. Koska Suippis oli pienempi, lääkärit ja kätilöt kai ajattelivat, että hän imee vielä laiskemmin kuin Mutris ja siksi saimme ohjeen antaa suoraan korviketta aluksi. Kuvio tuntui sekavalta, yölläkin herätyskello soi jatkuvasti kun jompikumpi piti herättää syömään. Toisaalta oli helpottavaa saada edes jokin ohje, jolla vauvojen ravinnon saanti turvattiin. Yritin imetystä itsenäisesti ja pyysin myös usein kätilöitä avuksi. Muutamia hienoja onnistumisen kokemuksia tuli, Suippis osasi välillä imeä ilman rintakumiakin.

Toisena päivänä sairaalassa minua ohjeistettiin pumppaamaan maitoa. Kävin maitohuoneessa pumppaamassa pari kertaa päivässä. Ensimmäisellä kerralla sain saaliiksi lääkekippoon n. 5 ml, seuraavalla kerralla n. 15 ml, sitä seuraavalla jo 45 ml. Olin tosi ylpeä voidessani tarjota pienille pullosta omaa maitoa. Kätilöt painottivat, että jokainen äidinmaidon pisara on tärkeä, ja että pumppaaminen edesauttaa maidon nousemista.

Kotiuduttuamme neljäntenä päivänä synnytyksestä Kimi kävi heti ostamassa minulle sähköisen rintapumpun ja rintakumit, jotta imetys lähtisi hyvin käyntiin. Seuraavana päivänä maito nousi ja sain ensimmäisellä kerralla pumpattua n. 180 ml. Olin tosi iloinen ja ajattelin, että kun maitoa tulee näin hyvin, imetys varmasti lähtee hyvin käyntiin. Tandemimetystäkin kokeiltiin, ja sekin onnistui hetken ajan. Vauvat eivät saaneet otetta rinnasta ilman rintakumia, joten käytin sitä imetyksen apuna. Imetin molempia useita kertoja päivässä. Molemmat kuitenkin huusivat pian uudestaan nälkäänsä ja lisämaitoa jouduttiin antamaan jokaisen syötön jälkeen. Öisin en jaksanut imettää, koska yö olivat jatkuvan heräilyn ja valvomisen takia niin rankkoja, vauvat eivät olleet samassa rytmissä ja lisämaito oli tarpeen joka tapauksessa. Mutris sai usein raivareita rinnalla, koska ei saanut rinnasta maitoa yhtä nopeasti kuin pullosta. Suippis taas imi tehottomasti ja usein nukahti rinnalle. Episiotomiahaavan takia istuminen oli tuskaa ja helteellä liimauduin kiinni sohvaan. Imetys alkoi turhauttaa. Pikkuhiljaa imetyskerrat vähenivät ja korvikkeen määrä kasvoi. Pumppasin edelleen päivittäin, mutta määrät pienenivät nopeasti. Viikon kuluttua korviketta kului kerralla n. 60 ml ja kolmen viikon iässä n. 100 ml. Tällä hetkellä korvikkeen kertasatsit ovat n. 130-150 ml, vuorokauden aikana n. 800-1000 ml per vauva.

Kaikeksi hämmästykseksi molemmat vauvat oppivat yhtäkkiä kuukauden iässä imemään ilman rintakumia! Olin monesti aiemminkin yrittänyt imettää ilman kumia, mutta kumpikaan vauva ei ollut saanut otetta rinnasta. Voi olla, että olin vain luovuttanut aikaisemmin liian nopeasti. Että inhosinkaan sitä muovilärpäkettä, joka koko ajan irtosi paikaltaan.

Olen surrut kovasti sitä, että imetys ei onnistunut niin kuin olisin toivonut. Olin tiedostanut, että ihan pelkkä täysimetys ei välttämättä onnistuisi kaksosten kansssa, mutta olin toivonut ja uskonut voivani tarjota vauvoille paljon nykyistä enemmän omaa maitoani. Olen syyllistänyt itseäni siitä, etten onnistunut imetyksessä. Olen toivonut voivani palata ajassa taaksepäin ja miettinyt kovasti mitä olisin voinut tehdä toisin, jotta imetys olisi onnistunut paremmin. Mietin olenko tehnyt jotain väärin, kun en onnistunut siinä, minkä pitäisi olla luonnollista. Jälkikäteen mietittynä sairaalan kätilöillä ei ollut tarpeeksi valmiuksia ja aikaa ohjata kaksosten imettämisessä, varsinkaan kun se ei lähtenyt sujumaan ongelmitta. En saanut sairaalasta kotiutuessa ohjeita, miten lisämaidosta ja rintakumista voisi päästä eroon. Jälkikäteen myös Kättärin erikoislääkärin kommentti "Etkai ole ajatellut täysimettää kaksosia?" vaikutti minuun varmaan yllättävän paljon. Alun imetyshankaluuksien jälkeen se jotenkin "sinetöi" ajatukseni, että täysimetystä ei kannata enää edes yrittää. Lääkäri oli mukava ja tarkoitti varmasti hyvää, mutta kysymys oli aika ajattelematon ja huonosti muotoiltu. Hän perusteli kysymyksensä niin, että täysimetys vie paljon aikaa ja tarvitsen äitinä myös omaa aikaa. Kun vauvat olivat 5 viikon käisiä, olin ensimäistä kertaa yhteydessä Imetyksen Tuki Ry:n tukihenkilöön, ja kyselin vinkkejä tilanteeseemme. On vaikea olla jossittelematta, olisiko imetys lähtenyt sujumaan, jos olisin tajunnut hakea tukea aikaisemmin. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen saanut mielessäni käsiteltyä tätä asiaa tarpeeksi, ja olen alkanut päästä imetyspettymyksen yli.

Tällä hetkellä siis osittaisimetän. Ruokintoihin menee aika paljon aikaa päivästä. Lisäksi pullorumbaan eli pullojen pesuun ja sterilointiin menee jonkin verran aikaa. Annan ensin korvikkeen ja sen perään imetän, jotta vauvoille jää kylläisyyden tunne rinnasta. Molemmat vauvat syövät nyt 2,5 kuukauden ikäisinä päiväaikaan noin 3-4 tunnin välein, öisin syöttövälit ovat vähän pidempiä. Rytmi on muokkautunut aika lailla itsestään niin, että molemmat syövät vuorokauden ympäri lähes samaan aikaan. Eli kun toinen vauva on kylläinen, syötän toisen nälkäisen vauvan heti perään. Maidon määrä on selkeästi lisääntynyt, kun olen nyt noin 1,5 kuukauden ajan imettänyt vauvoja niin usein kuin mahdollista. Pumppaamallakin olen saanut saaliiksi kerralla jopa 125 ml, jos kumpikaan vauva ei ole hetkeen ollut rinnalla. Se, että saan tarjota vauvoille pullollisen omaa maitoa, tekee tosi hyvän mielen. Rinnalla olosta on tullut vauvoille myös hyvä rauhoittumispaikka, ja tissi suuhun-menetelmä tehoaakin moniin itkuihin. Positivista on myös se, että korvikkeen määrä ei ole pitkään aikaan kasvanut, eli varmasti saavat rinnasta jotain. Ja ovat kasvaneet todella hienosti!

Täysimetyksen yksi monista hyvistä puolista on se, että sopivan lämpöistä maitoa on aina tarjolla. Meidän pienokaiset eivät kelpuuta huoneenlämpöistä maitoa, joten mikro pitää aina metsästää jostain, jos nälkä yllättää reissussa. Pullottelun hyvä puoli on toisaalta se, että myös Kimi on voinut osallistua paljon syöttöihin ja vauvat on myös mahdollista jättää välillä hoitoon. Imetys on minusta ihanaa läheisyyttä vauvan kanssa ja minusta on ihana tarjota parasta mahdollista ravintoa vauvoille. Siksi imetyksen epäonnistuminen varmasti niin paljon riipaiseekin. Ei sitä oikeastaan voi ymmärtää, ennen kuin on itse kipuillut asian kanssa. Tiedän, että korvikkeellakin kasvaa terveitä lapsia, eikä äidinmaidon määrä ole hyvän äitiyden tai rakkauden mittari. Aion imettää niin paljon kuin mahdollista ja pitää mielessä, että osittaisimetyskin on imetystä ja vauvoille tärkeää. Kaikille muillekin äideille haluan sanoa: Vaikka imettäisit vain vähän tai et ollenkaan -syystä tai toisesta- olet riittävän hyvä äiti! <3

<3: Ulla

Kuulumisia: Vauvat melkein 2 kk

Heippa!

Käytiin loppuviikosta neuvolassa, minulla oli jälkitarkastus ja vauvoilla mittaukset sekä lääkärin tarkastus (vauvoilla ikää tuolloin 7,5 viikkoa). Ilokseni neuvolan vaaka näytti, että painoa on vain noin +2 kg verrattuna raskautta edeltävään aikaan! :) Olen myös palautunut hyvin synnytyksestä. Ylimääräistä nahkaa tosin vatsasta löytyy, mutta toivon, että se siitä vielä kiristyy ajan kuluessa...

Tässä pienet olivat vasta kolmen viikon ikäisiä... 

Vauvat ovat kasvaneet ihan käsittämättömän paljon viime kerrasta eli 1 kk neuvolasta.
Suippiksen paino oli nyt 5,5 kg eli kolmessa viikossa tullut 1,3 kiloa! Hurjaa! Pituus oli 58,5 cm eli 2,5 senttiä tullut pituuttakin. Mutris ylitti juuri 6 kilon rajapyykin eli on jo iso tyttö. Pituutta 59,1 cm eli pituuttakin tullut kolmessa viikossa vajaa 3 senttiä. Kaikki 50-56 kokoiset vaatteet ovat auttamatta liian pieniä, ja monet bodyt jäivät kokonaan käyttämättä. Luulisi kasvu jo vähitellen tasaantuvan, kun ovat ottaneet noin hurjan spurtin. Suippis on hienosti ottanut kiinni Mutrista painossa. Molemmat ovat terveitä ja voivat hyvin. Lääkäri kehui, että pienet kasvavat hyvin, ovat terveitä ja hyvin hoidettuja :) Ensimmäiset hymyt tulivat noin kuukauden iässä, ja nyt niitä tulee jo monia päivän aikana <3

Vauvat ovat kohta kahden kuukauden ikäisiä. Päivissä ei ole edelleenkään mitään kunnollista rytmiä. Molempia on hirveän vaikea saada nukkumaan päivisin, ja jos nukahtavatkin, niin heräävät usein jo vartin päästä kitisemään. Parhaimmillaan ovat nukkuneet päivällä 2-4 tunninkin unet, tosin tuskin koskaan samaan aikaan. Jos toinen suostuu unille, toiselle kelpaa vain syli tai kantoliina. Yritäpä siinä sitten itse levätä. Kantoliina on muuten mahtava keksintö! <3 Ajattelin aiemmin, että se liian monimutkainen systeemi, mutta nyt en luopuisi siitä mistään hinnasta! Vaunuissa vauvat eivät enää tunnu viihtyvän, toisin kuin vielä jokin aika sitten! Kantoliina, liikkuva auto ja rinnalla olo ovat tällä hetkellä parhaat rauhoittumis- ja nukkumispaikat.

Iltaisin ollaan nyt saatu vauvat nukkumaan yleensä ennen puoltayötä. Syöttövälit ovat päivisin molemmilla noin 3 tuntia, öisin 3-7 tuntia. Jos Mutris vetäisee 7 tunnin yöunet, Suippis pitää kyllä huolen, että yösyöttöjä riittää pari sille välille :D Olemme nyt jakaneet yösyötöt niin, että toinen "päivystää" vuorotellen iltayön ja toinen aamuyön... Tavoitteena on, että kumpikin saisi noin 4 tuntia yhtäjaksoista unta. Tosin, jos molemmat vauvat sattuvat heräämään samaan aikaan, siinä tarvitaan kaksi syöttäjää. Itse heräilen korvatulppienkin kanssa toisesta huoneesta itkuun, joten harvemmin kovin pitkistä unipätkistä ehtii nauttimaan. Univelka on siis melkoinen, ja välillä aika sumussa mennään. Yritän ajatella positiivisesti, että kyllä tämä tästä vielä helpottuu! On helpottavaa lukea Facebookin vertaistukiryhmissä muiden monikkoäitien kokemuksia. Muutkin rypevät välillä huono äiti-fiiliksissä ja kokevat riittämättömyyden tunteita. Muutkin valvovat välillä lähes koko yön ja tuntevat, että nyt hajoaa pää ja kroppa.

Onneksi vastuun jakaminen kuitenkin onnistuu, kun ovat lähinnä pullolla öisin. Vauvat ovat siis osittaisimetyksellä. Imetystaipaleeni on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Vauvat oppivat vasta kuukauden iässä imemään ilman rintakumia ja raivareita ja siinä vaiheessa maidon määräkin oli tietysti vähentynyt. Nyt kun vauvat osaavat imeä kunnolla, imetän molempia mahdollisimman paljon. Korvikkeen määrä on iso, mutta ei ole kasvanut enää muutamaan viikkoon. Imetysasia on aiheuttanut stressiä, itkua ja paskamutsi-fiiliksiä, mutta nyt iloitsen, että vauvat saavat edes osan ravinnostaan äidinmaidosta. Maidon määräkin on pikkuhiljaa vähän lisääntynyt, koska sain tänään pumpattua kolminkertaisen määrän verrattuna parin päivän takaiseen! :)

Nyt vauvat ovat yöhoidossa isovanhemmilla, joten meillä on hetki omaa aikaa ja mahdollisuus nukkua yksi yö! <3

Ulla

Kesäinen mansikkasalaatti

Tässäpä ohje kesäiseen mansikkasalaattiin:

 

KESÄINEN MANSIKKASALAATTI

4 annosta

• 1 kesäpunasipuli varsineen, myös tavallinen punasipuli käy
• 4 viipaletta vaaleaa maalaisleipää
• 500 g mansikkaa
• 1 pieni kurkku
• 200 g fetaa palana
• noin 2 dl kivettömiä, mustia kalamata-oliiveja 

Kastike:

• 4 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl punaviinietikkaa
• 2 tl sokeria
• ½ tl suolaa
• ½ tl mustapippuria myllystä
• ¼ tl chilihiutaleita myllystä

 
Viimeistelyyn:

reilusti tuoretta basilikaa  

1. Tee kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
2. Viipaloi sipuli varsineen ja laita se maustumaan kastikkeeseen siksi aikaa, kun valmistelet loput salaattiaineet.
3. Grillaa leipiin kaunis väri. Leikkaa halutessasi reunat pois. Kuutioi leivät ja laita ne kastike-sipuliseokseen.
4. Poista mansikoista kannat. Puolita pienet ja leikkaa isot mansikat neljään osaan. Kuori kurkku ja poista siemenet. Kuutioi kurkku. Laita kaikki kasvikset tarjoiluastiaan.
5. Murustele feta ja lisää se oliivien ja leipäviipaleiden kanssa kulhoon.
6. Yhdistä kaikki aineet keskenään. Viimeistele yrteillä.

Tässä mansikkasalaatissa yhdistyy mukavasti monta erilaista voimakasta makua. Parhaimmillaan tämä raikas salaatti on kotimaisten mansikoiden kera. Nyt kun niitä ei enää ole saatavilla, käytin hollantilaisia mansikoita, jotka nekin menettelivät. Jos pidät fetasta, oliiveista ja mansikoista, suosittelen kokeilemaan tätä yhdistelmää! Alkuperäinen ohje nimeltään Välimerellinen mansikkasalaatti löytyy Hesarin sivuilta. 

Ulla

Tuplaihmeen ensimmäiset päivät

Kolme päivää Kättärin Haikaranpesän perhehuoneessa vierähtivät vauhdilla. Aika siellä oli ainutlaatuinen kokemus. Lukuunottamatta ensimmäistä aamua, jolloin tuntui, ettei kellään ollut aikaa auttaa meitä. Päivät vierähtivät hurjan nopeasti, ja vierailuaikoina perheemme ja lähimmät ystävät kävivät katsomassa meitä ja tuplaihmettä. Episiotomiahaavan kipua lukuunottamatta vointini oli aika hyvä. Unet jäivät kyllä vähäisiksi. Vauvoja piti jatkuvasti joko herättää syömään tai sitten ei muuten vain malttanut nukkua. Tuijottelimme ja tuoksuttelimme maailman kauneimpia vauvojamme, jotka nukkuivat kapaloituina omassa pikku sängyssään. Silloin pienet vielä nukkuivat tyytyväisinä suurimman osan ajasta. Voi miten huumaava olikaan se vauvantuoksu siellä kapalon sisällä <3

Hengasin koko sairaalassaoloajan sairaalan yöpaitulissa aamutakissa ja tohveleissa. Se oli niin ihanan helppoa. Neljä kertaa päivässä tassuttelimme ruokasaliin syömään ja haimme ruokakärrystä valmiiksi nimetyt lounas- ja päivällisruokatarjottimet. Pyykit sai vain huolettomasti heittää pyykkikärryyn ja hakea tilalle puhtaat vaatteet. Apua sai kun vain uskalsi pyytää ja suuri osa kätilöistä oli sydämellisiä ja mukavia. Kätilöillä oli kuitenkin selkeästi usein kova kiire. Tiedot vauvanhoidosta ja imetyksestä sai koota tiedonjyvistä, joita eri kätilöiltä sai. Imetys ei lähtenyt ongelmitta käyntiin eikä oma maitoni riittänyt vauvoille, joten vauvat saivat lääkärin määräyksestä lisämaitoa 3-4 tunnin välein. Imetyksen ihanuudesta ja vaikeudesta lisää toisessa postauksessa.

Jännitin kovasti kotiutumista, koska kotona olisi pärjättävä kahdestaan. Lastenlääkärin tarkastuksessa pienillä oli kaikki hyvin, paitsi Mutriksella todettiin lonkkaluksaatio (joka onneksi korjaantui itsestään parin viikon kuluessa!). Kun lähdimme ajamaan kotiin vauvat turvakaukaloissa, tirautin itkut ihan pelkästään sen takia, kun tajusin, miten kallis lasti meillä on kyydissä ensimmäistä kertaa elämässämme. Kotona alkoikin sitten täysin uudenlaisen, aika rankankin arjen opettelu. Kotiin oli kuitenkin kiva päästä. Nyt tuntuu jotenkin epätodelliselta, että vauvojen syntymästä on jo kuusi viikkoa. Tässä hieman kuvia pienten elämän ensimmäisistä päivistä <3

Kuulumisia: Vauvat 1 kk

Heippa!

Meidän pienet vauvat ovat jo kuuden viikon ikäisiä! Uskomatonta, miten nopeasti aika on mennyt. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut tunteita laidasta laitaan. Iloa, rakkautta, onnea, naurua, itkua, stressiä, epävarmuutta, huolta, väsymystä... Päivät hurahtavat hurjan nopeasti ja välillä pienet pitävät meidät niin kiireisenä, että edes suihkuun ei välillä ennätä. Saati kirjoittamaan blogia. Koska kaksoset ovat esikoisemme, on kaikki ollut uutta ja tämä kulunut kuukausi on todellakin ollut täysin uudenlaisen arjen opettelua. Nämä pienet antavat elämään niiiin valtavan paljon, mutta samalla vievät jaksamisen välillä äärirajoille. Kun mietin kuluneita viikkoja, tuntuu, että en enää kunnolla muista mitä milloinkin on tapahtunut. Univelka tekee olon välillä aika sumuiseksi. Arkeamme kuvaa hauskalla tavalla se, mitä sohvaltamme löytyy tällä hetkellä: rintapumppu, imetystyyny, neuvolasta saatu vauvanhoito-opas, tuttipullo, Vauva-lehti sekä mies, jolla on sylissään vauva ja yksi kissa...

Eka vaunulenkki <3

Episiotomiahaava oli ensimmäiset 2,5 viikkoa todella kipeä ja hankaloitti kaikkia tekemisiäni. Makuuasento oli ainoa asento, jossa oli siedettävä olla. En pystynyt kunnolla kävelemään ennen kuin noin kolmen viikon päästä synnytyksestä. Jouduin syömään jatkuvasti Buranaa ja Paratabsia, ja tuntui, ettei niistäkään ollut juuri apua. Jos yritin lähteä vaunulenkille, jouduin pian palaamaan itkien kotiin kivun takia. Nyt haavan tilanne on jo hyvä,  ja elämä on helpottunut huomattavasti.

Fiilikset on olleet aika herkät ja tippa on tullut linssiin lukemattomat kerrat vauvoja katsellessa. Usein tulee hetkiä, jolloin tajuan, kuinka etuoikeutettu olen, kun saan olla äiti kahdelle ihanalle pienelle ihmiselle ja kuinka paljon heitä rakastan. Harvalla on mahdollisuus tulla kerralla tuplaäidiksi. Koska mitään aikaisempaa kokemusta minulla ei vauvoista ole, olen välillä tuntenut oloni hyvinkin epävarmaksi. Yhtäkkiä minulla on valtava vastuu kahdesta pienestä ihmisestä, ja pelkään tekeväni jotain väärin. Myös tähän astinen imetystaipaleeni on ollut todella haastava. Vauvat syövätkin pääasiassa korviketta, mutta imetän molempia päivittäin. Imetyksestä sitten lisää toisella kertaa.

Pian sairaalasta kotiutumisen jälkeen vauvamme saivat lempinimet Mutris ja Suippis (tai Suipponen). Tyttö eli Mutris sai lempinimensä, koska mutristelee jatkuvasti suutaan. Suippis sen sijaan suipistelee suutaan. Molemmilla nämä perusilmeet toistuvat sekä nukkuessa että hereillä ollessa. Ovat niin äärisuloisia, että äidin sydän sulaa. <3 Vauvamme ovat keskenään ihan erilaisia. Suippis on melko rauhallinen ja usein aika tyytyväinen vauva, Mutris sen sijaan on tosi temperamenttinen, vähän sellainen "kaikkimullehetinyt"-tyyppi. Vauvojen kasvua ja kehitystä on huikeaa seurata. Molemmat harjoittelevat jo hienosti pään kannattelemista vatsamakuulla ja kasvavat ihan silmissä (syövätkin kyllä valtavasti!).

Päivissä ei ole vielä mitään kunnon järjestystä tai rutiineja, eivätkä vauvat ole läheskään koko ajan samassa rytmissä. Välillä molemmat nukkuvat yhtä aikaa, välillä ihan eri aikoihin. Pienet nukkuvat päivisin monesti ihan lyhyitä pätkiä, mutta parhaimmillaan 2-3 tuntiakin putkeen. Ehdottomasti parhaiten pienet nukkuvat sylissä, turvakaukaloissa liikkuvassa autossa tai ulkona vaunulenkillä. Ainoa vain, että silloin on itse mahdoton levätä. Joten neuvoa "lepää silloin, kun vauva nukkuu" on melko vaikea noudattaa. Yöt ovat olleet vaihtelevia. Parhaimmillaan Mutris on vetänyt 6-7 tunnin unet putken tankattuaan sitä ennen ison satsin maitoa. Tämä on kyllä tainnut tapahtua vain kerran. Useimmiten kummatkin syövät vähintään kolmen tunnin välein päivin öin, mutta usein kyllä tuntuu, että syövät ihan koko ajan! Välillä puolet yöstä menee yrittäessä nukuttaa vauvoja (lähinnä Mutrista) uudelleen, ja se on ehkä raskainta tässä vauvanhoidossa...Olin aiemmin kuvitellut, että vauvat joko syövät, nukkuvat tai ovat hereillä, mutta nämä meidän pienet tuntuvat tekevän kaikkea pätkissä.

Nyt 1 kk neuvolassa Suippiksen paino oli 4252 g, pituus 56 cm ja hattumitta 37,4 cm. Painoa oli tullut siis yhteensä n. 1777 g kg ja pituutta peräti 8 cm! Pieni mies on kyllä pyöristynyt ja kasvanut silmissä ja näyttää ihan eri näköiseltä kuin vastasyntyneenä. Mutriksen paino oli 5030 g ja pituus 56,5 cm, hattumitta 39 cm. Painoa tullut siis yhteensä 1585 g ja pituutta 6,6 cm. Mutris oli pyöreäposkinen tyttö jo syntyessään, mutta on myös kasvanut silmissä ja tuntuu jo sylissä hurjan painavalta ja jäntevältä. Molemmat ovat terveitä ja virkeitä. Mutriksella todettiin Kättäriltä kotiutuessa vasemman lonkan luksaatio, mutta kahden viikon kuluttua Lastenklinikan kontrollissa lonkka oli täysin normaali eikä lastahoitoa tarvittu! :) Mutriksen kanssa olemme ehtineet lisäksi käydä kerran lääkärissä rähmivän silmän takia. Saimme siihen antibioottitipat eikä silmä enää juurikaan rähmi. Suippiksen ääni oli vähän käheä noin viikon ajan, mutta on jo palautunut.

Varmasti tämä kuukauden jatkunut hurja helle on osaltaan tehnyt vauvoistakin levottomia. Ennätyspitkä hellejakso alkoi, kun Mutris ja Suippis syntyivät. Molemmat ovat koko ajan sisällä vaippasiltaan, mutta ovat silti ihan nihkeitä. Täällä meidän asunnossamme on lähes koko ajan 30 astetta lämmintä, huh... Onneksi helteiden pitäisi pian hellittää, ja ehkä pienentkin alkavat nukkua paremmin ja päiviin tulee hieman enemmän järjestystä. Olemme kuitenkin päässeet hieman nauttimaan kesästäkin ja olemme jo tehneet reissuja mm. mökille.

Lähipiirimme on tukenut meitä todella upeasti. Ei voi muuta kuin olla onnellinen, että on niin hyvä tukiverkosto ympärillä. Olemme saaneet monta kertaa hoitoapua ja mahdollisuuden itse levätä. Olemme saaneet tuliaisiksi mm. ihania lahjoja pienille ja itsetehtyä kotiruokaa sekä mansikoita pakastettavaksi. Valmiit ateriat ovat helpottaneet monen montaa arkipäivää.

Mutris nukahti juuri parin tunnin nukuttamisen jälkeen, Suippis taitaa pikkuhiljaa jo heräillä. Tällaista tämä meidän arki on tällä hetkellä. Ensi kertaan!

<3: Ulla
'

Synnytyskertomus

Kaksosemme syntyivät 1.7. rv 38+2, eli noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Meillä oli aamupäivällä sovittu ultrakontrolli Kättärin äitiyspolille. Ennen lääkärin vastaanottoa kävin antamassa virtsanäytteen. Lääkärin ultratessa vauvoja kätilö tuli ilmoittamaan, että virtsanäytteessä on proteiinit kolmella plussalla. Ultrauksen jälkeen mitattiin lisäksi verenpaine, joka oli kohonnut lukemiin 140/100. Olo oli ollut eilisillasta lähtien hieman hömelö, mutta en enää osannut erottuu normaalia epänormaalista -olo oli kokonaisvaltaisesti niin tukala. Ultrassa kaikki oli muuten hyvin, mutta lääkäri ihmetteli, miten B-vauva näytti selkeästi pudonneen kasvukäyrältään. Kohdunkaulaa ei enää ollut jäljellä ja kohdunsuu oli muistaakseni kahdelle sormelle auki. Lääkäri kävi konsultoimassa toista lääkäriä ja minut lähetettiin osastolla. Lääkäri selitti rauhallisesti, että vauvoilla on kaikki hyvin ja totesi hymyillen, että todennäköisesti nyt on niin, että poistumme sairaalasta seuraavan kerran kääröjen kanssa. Tässä vaiheessa alkoi toden teolla jännittää. 

En ollut osannut odottaa joutuvani suoraan ultrasta osastolle, joten en tietenkään ollut pakannut mitään sairaalakassia valmiiksi. (Myöskään kamera ei ollut mukana, ja se harmitti jonkun verran. Mutta Kimi tuskin olisi malttanut keskittyä kuvaamiseen, enkä mitään synnytyskuvia olisi halunnutkaan. Lähinnä toivoin kuvia vastasyntyneistä, mutta onneksi kätilö otti muutaman kuvan Kimin kännykällä.) Osastolla toinen lääkäri tuli haastattelemaan minua oireista. Alussa suunniteltiin virtsankeräystä, mutta sitä ei ehditty toteuttaa. Muutamia labrakokeita otettiin. Pian lääkäri tuli takaisin ja totesi, että on parasta käynnistää synnytys. En olisi voinut olla enempää samaa mieltä (olinhan toivonut synnytyksen käynnistymistä jo tovin...) Diagnoosi oli siis raskausmyrkytys. Synnytys käynnistettiin puhkaisemalla kalvot klo 14:20, ja hetken päästä siitä menikin lapsivesi...ja sitä tulikin reilusti. Tässä vaiheessa olin vielä autuaan tietämätön tulevista koitoksista. Lähetimme tekstarilla tilannepäivityksen läheisille. Se on menoa nyt! Jalat tärisivät, kun jännitti niin kovasti.

Osastolla ennen synnytyksen käynnistämistä

Ei mennyt kuin noin vartti, kun ensimmäiset kivuliaat supistukset alkoivat. Ja ne olivat todella kivuliaita. Sain alkuun kipulääkettä suun kautta, siitä ei kuitenkaan ollut enää mitään apua. Hetken päästä jo itkin ja vaikeroin kivusta. Synnytyksen raju käynnistyminen yllätti. Muistan kätilön sanoneen, että soita kelloa, kun tuntuu, ettet enää kestä kivun kanssa. Soitin kelloa ja seuraavassa hetkessä minua kuljetettiinkin jo synnytyshuoneeseen. Siellä sain ilokaasumaskin, ja virtaus laitettiin pian täydelle teholle. Hengitin ilokaasua kuin viimeistä päivää, sillä se oli ainoa kivunlievitys sillä hetkellä. Hetken päästä kaikki oli usvaista hattaraa. Kätilö muistutteli pitämään taukoa ilokaasusta supistusten välissä. Muistan muutaman kivuttoman hetken, jolloin fiilistelin miten hyvää kamaa ilokaasu on. En osaa sanoa, auttoiko ilokaasu yhtään kipuun, mutta ainakin sen tuoma leijuva olo auttoi kestämään kivut paremmin. Avautumisvaihe oli kaiken kaikkiaan todella kivulias.

Jossain vaiheessa tiedustelin ilokaasuhöyryissä, olinko jo saanut epiduraalipuudutuksen. En tosin saanut sanottua niin vaikeaa sanaa. Olin saanut. Jossain vaiheessa oli kysytty haluanko puudutuksen ja olin todellakin halunnut sen. Muistan, miten jossain vaiheessa synnytyshuoneeseen oli ilmestynyt anestesialääkäri, joka tiukasti totesi, että ei saa laitettua epiduraalia, mikäli en pyöristä selkääni. Onneksi tsemppasin ja sain pyöristettyä selkääni -ja puudutus saatiin laitettua (klo. 17:25). Vasta toisen epiduraaliannoksen jälkeen kivut helpottivat (n. klo. 19). Synnytyskertomuksen mukaan olin arvioinut kivun ennen epiduraalia VAS 8-9, toisen annoksen jälkeen VAS 5 (asteikoilla 1-10).

Synnytyshuoneessa

Avautumisvaiheen loppupuolella seurasi reilu tunnin pituinen ajanjakso, jolloin olin lähes kivuton. Ehdin levätä ja kerätä voimia varsinaiseen koitokseen -ponnistusvaiheeseen. Silloin tällöin tuli lyhyehköjä kipeitä supistuksia, joihin ilokaasun hengittely auttoi. Muistan, että jalkani olivat tunnottomat epiduraalipuudutuksen johdosta ja ne valahtivat painavina alas, kun yritin laittaa jalkoja koukkuun. Jossain vaiheessa A-vauvan sydänäänet jäivät matalalle, mutta korjaantuivat jo ennen lääkärin tuloa paikalle. Odotin lääkärin tuloa paikalla Trendelenburgin asennossa.

Synnytyskertomuksen aloin taas kipeytymään klo. 20:30. Kohdunsuu oli tässä vaiheessa lähes kokonaan auki. Klo. 22:15 kohdunsuun on kirjattu avautuneen täysin. Vähitellen kätilö alkoi tiedustella, tunnenko ponnistamisen tarvetta. En ollut ihan varma miltä sen pitäisi tuntua. Kohtuni ei jaksanut itse supistella, joten suoneen alettiin tiputtamaan oksitosiini-infuusiota stimuloimaan supistuksia (klo. 20:50). Annosta nostettiin pikkuhiljaa. Jossain vaiheessa kätilö käski aloittaa ponnistamisen aina, kun tunnen supistuksen (klo. 23:20). Varsinaista ponnistamisen tarvetta ei vielä ollut. Väkisin ponnistaminen oli raskasta ja väsyttävää. En saanut enää hengittää ilokaasua, jotta jaksaisin ponnistaa paremmin. Epiduraalikatetriin ei myöskään enää lisätty lääkettä.

Ponnistusvaihe A alkoi klo. 00:05. Ajantaju katosi ponnistusvaiheessa. Jossain vaiheessa huoneessa olikin paikalla kaksi lääkäriä ja kolme kätilöä. Tässä vaiheessa huusin kivusta. Kipu oli sietämätön. Ajattelin, että kuolen kipuun. Huusin, etten jaksa enää. "Et kuole", sanoivat kätilöt ja lääkärit ja Kimi. He pitivät jaloistani kiinni ja kannustivat tiukasti, mutta lempeästi, että minun on pakko ponnistaa -vauvat eivät muuten synny. Noin 30 minuutin ponnistamisen jälkeen olin aivan loppu. Lääkärit päättivät nopeuttaa loppuvaihetta imukuppivedolla ja minulle tehtiin episiotomia, sain toisen asteen repeämän. Varmasti huoli siitä, että vauvoille tulisi joku hätä ponnistusvaiheen pitkittyessä sekä pelko sektiosta sai minut päättämään, että nyt synnytän, vaikka mikä olisi.

Ponnistusvaihe kesti siis yhteensä noin tunnin. Klo 00:53 syntyi terve tyttö, joka sai 9/9/9 apgarpistettä. Pino 3445g ja pituus 50 cm. 13 minuutin kuluttua klo. 01:06 syntyi kilon pienempi pikkuveli, joka tuli ulos muutamalla ponnistuksella -olihan isosisko tehnyt pienelle tilaa syntyä. Myös poika sai 9/9/9 apgarpistettä. Paino 2475g ja pituus 48 cm. Sain itse leikata pojan napanuoran. Kimi kylvetti sillä aikaa tyttöä kätilön kanssa. Vauvojen painoero tuli yllätyksenä, eikä syytä siihen tiedetä vieläkään. Edellisissä ultrakontrolleissa saadut painoarviot olivat jostain syystä virheellisiä. Onneksi pienellä oli kuitenkin kaikki hyvin. Vauvojen synnyttyä olo oli valtavan helpottunut -ja kipu oli ohi. Sain vasta synnytyksen jälkeen tietää, että minulle oli tehty episiotomia ja a-vauva oli autettu maailmaan imukupilla. Olin niin sekaisin kivusta, etten tajunnut yhtään mitä kaikista kipeimmässä ponnistusvaiheessa tapahtui.

Hetken päästä sain vauvat rinnalle -hetki oli ihmeellinen. Minä synnytyin juuri kaksi täydellistä, maailman kauneinta pientä ihmettä. Selvisin siitä, ja tässä he ovat rinnallani. Kaksi pientä ihmistä, jotka ovat ainutkertaiset yhdistelmät meistä kahdesta. He ovat tästä hetkestä lähtien täysin riippuvaisia meidän huolenpidostamme ja tarvitsevat valtavasti rakkautta. Synnytyskokemuksen ja tuon hetken muistelu nostattaa tunteet pintaan. Synnytyskipua voisi kuvailla elämäni kamalimmaksi kokemukseksi, mutta lopputulosta maailman upeimmaksi. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. Synnytys kesti yhteensä 9 tuntia 40 minuuttia. Kaikki synnytyksessä mukana olleet kätilöt ja lääkärit olivat aivan ihania ja taitavia, ja luotin täysin heidän ammattitaitoonsa.

Kimi kylvettää neitiä

Meitä on nyt neljä! <3

Synnytyksen jälkeen tärisin jonkin aikaa kauttaaltaan, kun lihasjännitykset laukesivat. Yritin nousta ylös käymään vessassa, mutta olo oli niin heikko ja huimaava, että minut talutettiin saman tien takaisin sänkyyn. Olin menettänyt synnytyksessä noin litran verta. Vuoteessa vointini oli hyvä. Olin syönyt viimeksi aamupalan, joten olin todella nälissäni. Koskaan eivät ole juustovoileivät, marjajogutti ja omenamehu maistuneet yhtä hyviltä. Saimme synnytyssaliin kauniisti katetun tarjottimen, jossa omenamehukin oli juhlallisesti kuohuviinilasissa. Syötyämme meidät vietiin lapsivuodeosastolle. Minut kuljetettiin sinne vuoteessa, koska en jaksanut kävellä. Alkoi ensimmäinen yömme nelihenkisenä perheenä. <3 Emme tainneet tuona yönä paljon silmiämme ummistaa.

I survived!

Ihana tankkaushetki

<3 Tuplasti Rakkautta <3 

Sisko ja sen veli

Seuraavat kolme päivää vietimme lapsivuodeosaston perhehuoneessa opetellen uutta arkea pienten ihmeidemme kanssa. <3 Olen ajatellut kirjoittaa myös vauvojen ensimmäisistä päivistä tänne blogiin. Stay tuned!

<3: Ulla