Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päivän asu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päivän asu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Päivän asu 31052014

Heippa, 

valmistujaisia vietettiin kuluneena lauantaina melko koleassa säässä, mutta onneksi illansuussa aurinko pilkahteli esiin pilvien raoista. Matkalla Kimin veljen lakkiaisista kotiin pysähdyimme ottamaan muutamat kuvat Tuusulan Rantatiellä Halosenniemessä. Kaunis paikka! Olen täysin hullaantunut maksimekkoihin ja tämän punaisen raskausmaksimekon tilasin Asokselta jo aikaisin keväällä, koska tiesin, etten tule alkukesästä enää tavallisiin mekkoihin mahtumaan. Mustat sandaalit ovat hääkenkäni, jotka värjäytin aikanaan mustaksi. Nyt ne pääsivät ensimmäistä kertaa häiden jälkeen käyttöön, koska niiden korot olivat inhimilliset tämän jättimahan kanssa :) Kuvissa siis raskausviikkoja 33+6, eli loppusuoralla ollaan jo! Huomenna tulossa postausta kuulumisista! :)

Ulla








sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kuulumisia

Heippahei,

kuluneisiin kahteen viime viikkoon on mahtunut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Rankan työharjoittelun jälkeen on tehnyt todella hyvää välillä vähän hengähtää ja pääosin loma onkin sujunut leppoisasti. Viime viikonloppu tosin oli harvinaisen kurja, koska Olga sairastui pahasti. Sen takia hyvin alkanut mökkireissu kavereiden mökille keskeytyi ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan. Olga oli oksennellut useana päivänä, mutta oli muuten hyvävointinen. Otimme kissat mökille mukaan, mutta perillä Olgan kunto heikkeni eikä sillä pysynyt mikään sisällä. Ajoimme lauantai-iltana Hirvensalmelta Mikkeliin eläinlääkäripäivystykseen. Olgan tulehdusarvot olivat koholla, ja eläinlääkäri epäili haimatulehdusta. Olga sai oksennuksenestolääkettä ja antibioottia ja ajoimme suoraan takaisin Helsinkiin. 

Aamulla tilanne oli mennyt niin pahaksi, että Olga oli täysin apaattinen ja raukka oli yöllä oksennellut ympäri keittiön lattiaa. Sitten kiidätimmekin Olgan Viikin pieneläinsairaalan hätäpäivystykseen. Röntgenissä selvisi, että vatsalaukussa on vierasesine, joka täytyy poistaa tähystysleikkauksella. Tähystyksessä kuitenkin selvisi, että myös ohutsuolessa on lankaa, ja suoli täytyi avata kirurgisesti. Saldona yksi ponnari ja puoli metriä lankaa!! Olgan ollessa hyvässä hoidossa eläinsairaalassa siivosimme koko kämpän, jottei vastaavaa pääsisi enää tapahtumaan. Ei voi kuin olla iloinen, että Olga on nyt kunnossa JA että vakuutusasiat olivat kunnossa. Summa oli nimittäin todella sievoinen (kaksi leikkausta ym. hoito ja tutkimukset sunnuntailisineen +100%...) Olga on toipunut hienosti ja on jo oma huomionkipeä itsensä <3

Muuten loma on sujunut mukavasti: olen käynyt leffassa, shoppailemassa Stockan Hulluilla Päivillä, Nuuksiossa sienestämässä, tanssitunneilla, lenkkeilemässä ym. mukavaa. Myös koulutehtävät ovat vieneet osansa lomasta. Tänään kiertelin Kimin kanssa I love Me -messuilla. Kimillä oli tosi kivaa, kun hypistelin koko ajan kaiken maailman kauneustuotteita... :D Mukaan tarttui muutama purnukka ja jonkun verran näytteitä (avokätisemmin kuin edellisinä vuosina, pisteet siitä!) Erityisen ilahtunut olin kahdesta hiusöljy-näytepurnukasta! Otimme myös muutaman kuvan ihanan ruskan keskellä. Ensi viikko menee töissä, hieman jännittää miten kesätyöpaikassa pärjää parin kuukauden tauon jälkeen!

Kivaa viikkoa kaikille, jotka tätä lukee! :)

Ulla 







Farkut Noisy May / Paita H&M / Nahkatakki Selected Femme / Laukku Michael Kors / Nilkkurit Unisa / Kauluri Gina Tricot 

Uudet rakkauskengät, Unisan nahkanilkkurit <3 Paras ostos Hullareilta!




Pieni toipilas ja Oscar myötäeläjänä... Oscarkin joutuu pitämään kauluria, jottei pääse nuolemaan Olgan haavoja.