keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Nyhtökaurapaistos

Tämän ruuan alkuperäisohje on Chocochilin ihanasta blogista. Ihanan helppo ja maukas kasvisruoka arkeen, tätä on tullut tehtyä jo monesti! Olen hieman muokannut reseptiä;  korvasin perunagnocchit pinaattitortellineilla, koska kaupasta ei löytynyt perunaversiota. Pinaattitortellinit toimivatkin tosi hyvin nyhtökauran kaverina! (perunaversio on varmasti myös hyvä ja sitä pitää ehdottamasti kokeilla myös!) Vegaanisen juuston sijasta olen kuorruttanut paistoksen mozzarellalla. Tässä oma versioni:




NYHTÖKAURA-PINAATTITORTELLINIPAISTOS
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi (tai maun mukaan enemmänkin)
  • Öljyä paistamiseen
  • 1 pkt tomaattinyhtökauraa
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 1 dl vettä
  • 2 pkt/500g Rana Ricotta & Spinach tortellineja (tuorepastahyllystä)
  • 1 prk punaista pestoa 
  • 2 dl kaurakermaa
  • 150 g mozzarellajuustoraastetta
  • 1 ruukku basilikaa
  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuullota sipulit pannulla öljyssä.
  2. Lisää Nyhtökaura, tomaattimurska, vesi ja pesto. Kuumenna. Lisää joukkoon tortellinit ja puolet basilikasta. Siirrä seos uunivuokaan. 
  3. Sekoita yhteen kaurakerma ja juustoraaste ja kaada seos vuokaan ruuan päälle. 
  4. Paista vuokaa uunissa n. 20 minuuttia. 
  5. Tarjoile tuoreen basilikan kanssa!

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Vegehodarit koko perheen makuun

Tässä tulee niin sanottu hatusta vedetty resepti, jonka on kehittänyt rakas mieheni. Meillä näitä vegehodareita on tehty jo monesti ja ne hupenevat aina nopeasti pelliltä, joten laitanpa ohjeen jakoon muidenkin iloksi! Kasvisjauhis on tosi kelpo tuote ja meillä sitä käytetään jauhelihan tavoin esim. bolognesessa. Mutta tässäpä tulee tämä mainion vegehodari-resepti:


VEGEHODARIT KASVISJAUHIKSESTA (N. 15 PIENTÄ HODARIA)


  • 1 paketti Poutun Muu-kasvisjauhi (tai vastaava valmiste)
  • Rypsiöljyä paistamiseen
  • Ripaus savupaprikaa
  • Ripaus cayennepippuria
  • Suolaa
  • 2 pussia pieniä hot dog-sämpylöitä (voit pakastaa ylimääräiset)
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • n. 1/2 tlk tomaattimurskaa
  • Maustekurkkuja maun mukaan
  • Mozzarellajuustoraastetta
  • Oreganoa
  • Tuoretta basilikaa

  1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Paista kasvisjauhis pannulla rapsakaksi. Sekoita sekaan n.puoli tölkillistä tomaattimurskaa. Mausta cayennepippurilla, savupaprikalla ja suolalla maun mukaan. 
  2. Pilko kirsikkatomaatit ja suolakurkut pieniksi paloiksi. 
  3. Laita hodarit pellille niin, että ne avautuvat ylöspäin. Lusikoi väliin kasisjauhis-tomaattiseosta ja sen päälle kirsikkatomaatin ja suolakurkun paloja. Kuorruta mozzarellajuustoraasteella. Ripottele päälle oreganoa.
  4. Paista 200-asteisen uunin toiseksi ylimmällä tasolla n. 10-15 min, kunnes hodarit saavat rapsakan pinnan ja juusto saa väriä. 
  5. Nauti tuoreen basilikan kanssa.


Tässä valmistuu helpot vegehodarit!





lauantai 3. huhtikuuta 2021

Kuivat silmät, mikä avuksi?

Mitä kuiville silmille voi tehdä? Mistä apua ja helpotusta kuiville silmille?


Hei kaikki kuivasilmäiset tai kuivien silmien hoidosta kiinnostuneet lukijat,

tässä postauksessa on koottuna kaikki oppimani vinkit kuivasilmäisyyden hoidosta. Nämä ovat reseptivapaita kotikonsteja ja kaikkien saatavilla olevia valmisteita. Itselläni on näiden keinojen lisäksi käytössä reseptilääkkeitä, koska kärsin atooppisesta kuivasilmäisyydestä. Voit lukea enemmän aiheesta edellisestä postauksestani.

Silmien kuivuus johtuu siitä, että silmän pinnalla ei ole tarpeeksi voitelevaa kyynelnestettä tai kyynelneste on heikkolaatuista. Kuivat alueet silmän pinnassa ärsyttävät silmää ja voivat aiheuttaa kirvelyä, roskantunnetta, punoitusta, kutinaa, ärsytystä, vuotamista, polttelua, kuivuudentunnetta, valonarkuutta, näön sumentumista ja muita ikäviä oireita. Oireita pahentavat esimerkiksi kuiva sisäilma, tuuli, koneellinen ilmastointi ja näyttöpäätetyöskentely. Silmien kuivuus voi olla itsenäinen oire ilman selkeää syytä taustalla. Joskus silmien kuivuus liittyy johonkin sairauteen tai lääkitykseen. Esimerkiksi Sjögrenin syndrooma, nivelreuma, kilpirauhasen vajaatoiminta ja diabetes voivat vähentää kyyneleritystä. Myös allergia, ruusufinni, tali-ihottuma ja luomenreunan tulehdukset voivat aiheuttaa kuivasilmäisyyttä ja silmä-ärsytystä. Lääkkeistä aknelääke isotretinoiniini, monet antihistamiinit, psyykenlääkkeet, nesteenpoistolääkkeet, unilääkkeet ja silmänpainelääkkeet voivat kuivattaa silmiä (Lähde: Suomen silmälääkäriyhdistys Ry).

Jos kärsit hankalasta kuivasilmäisyydestä, kannattaa käydä silmälääkärin vastaanotolla, jotta mahdollinen syy kuivuuden aiheuttajana voidaan selvittää ja hoitaa. Onneksi kuivuuden helpottamiseen on paljon keinoja, tässä oma vinkkilistani. Toivottavasti saat näistä vinkeistä apua!



1. Kostutustipat, -voiteet ja -geelit



Apteekista löytyy paljon erilaisia kostutustippoja erilaisilla vaikuttavilla aineilla. Vain kokeilemalla löytyy itselle paras. Kostutustippoja voi tiputtaa silmiin useita kertoja päivässä, yöksi voi laittaa paksumpaa voidetta (esim. Oftan A-Pant).

Itselläni kuivasilmäisyyson sitä luokkaa, että tarvitsen ehdottomasti emulsiotipan, joka suojaa ja voitelee kaikkia kyynelkalvon kerroksia. Sain hiljattain testiin Puro™ Suoja silmien tehokosteuttajan (kiitos Puro!). Se on keskivaikean ja vaikean kuivasilmäisyyden oireiden ja vaurioiden hoitamiseen ja ehkäisemiseen tarkoitettu pitkävaikutteinen kestokosteuttava lipidi-mikroemulsio-silmätippa. Tehoaineina on useita sacha inchi -siemenöljy, trehaloosi, hyaluronaani ja glyseroli. Tämä tuote on kaikista kokeilemistani silmätipoista kosteuttavimman tuntuinen. Aion ehdottomasti jatkaa tuotteen käyttöä jatkossakin. Puro-tuotteet ovat säilöntöaineettomia ja kotimaisia, siitä iso plussa. Omat silmäni ovat äärimmäisen herkät ja pyrin välttämään silmiin laitettavissa tuotteissa säilöntäaineita, aina kun mahdollista.


2. Sisäinen voitelu eli vedenjuonti ja omegat


Omega-tyrniöljykapselit voitelevat ihoa ja limakalvoja sisäisesti. Markkinoilla on useita eri valmisteita. Useimmat valmistajat suosittelevat ensimmäisen kahden kuukauden ajan syömään 2 kapselia kahdesti päivässä, tämän jälkeen voi siirtyä vähän pienempään ylläpitoannokseen. EI kannata unohtaa muitakaan hyviä rasvoja ruokavaliosta, itse käytän puuron päällä pellavansiemenrouhetta ja ruuanlaitossa runsaasti rypsi- ja oliiviöljyä. Vettä on myös tärkeää juoda runsaasti päivän mittaan, koska limakalvot kuivuvat, jos vedenjuonti on liian vähäistä.


3. Ilmankostutin


Erityisesti talviaikaan lämmityskaudella sisäilma saattaa olla todella kuivaa. Itse pidän ilmankostutinta öisin yöpöydällä pöhisemässä. Silmät, nenän limakalvot ja iho hyötyvät kosteasta ilmasta.


4. Luomenreunojen puhdistus

Blefariitti eli luomenreunojen tulehdus voi aiheuttaa hankalaa kroonista kuivasilmäisyyttä. Luomihygienia on tällöin isossa roolissa. Putsauksen lisäksi luomille voi tehdä lämpö- ja paineluhoitoja, esim. Youtubesta löytyy paljon ohjevideoita blefariitin hoitoon. Itselläni on käytössä säilöntöaineeton Theán Blephagel.


5. Allergiatipat

Kuivasilmäisyys voi olla allergista tai osittain allergista, jolloin avun voi saada allergiatipoista (Lecrolyn tai Lomudal). Allergiatipat sisältävät myös silmiä voitelevia ainesosia.


6. Suojalasit

Suomesta ei valitettavasti oikein ole saatavilla tiiviitä suojalaseja, jotka on suunniteltu nimenomaan kuiville silmille suojaksi tuulelta ja ilmastoinnilta (tai ainakaan vielä en ole löytänyt, vaikka kovasti olen asiaa tutkinut!) Tiiviit kupit lukitsevat kosteuden sisälle ja suojaavat silmää kaikenlaiselta kuivattavalta puhurilta. 

Ulkomaisessa 7eye-verkkokaupassa on saatavilla sekä kirkkaita että pimentäviä suojalaseja, myös vahvuuksilla (valitettavan kalliit toimituskulut Suomeen). Itse tarvitsen ehdottomasti pyöräilyyn suojalasit (olisin tarvinnut jo kauan aikaa sitten, mutta tilasin ne vasta hiljattain). Tilasin moottoripyöräilyyn tarkoitetut tiiviit ajolasit, hyvin toimivat pyöräilyssäkin. Myös auton ilmastointi kuivattaa silmäni pahasti ja aion testata laseja seuraavaksi ainakin autossa istuessa. 


7. Silmämaski yöllä

Joillain ihmisillä silmä saattaa jäädä hieman raolleen nukkuessa, jolloin silmän pinta kuivuu helposti. Markkinoilta löytyy eri materiaaleista tehtyjä silmämaskeja: silikonisia, silkkisiä, puuvillaisia..


8. Bonusvinkki: Manukahunaja



Tätä silmägeeliä ei saa Suomesta, itse tilasin omani Amazonilta (kalliiden toimitus- ja tullimaksujen kera). Manukahunaja on antibakteerinen luonnontuote. Hunaja kirvelee laittamisen jälkeen melko voimakkaasti, mutta kirvelyn loputtua silmät tuntuvat hyvältä. Itse muutaman viikon kokemuksella olen kokenut tämän auttavan oireisiin ja aion jatkaa käyttöä. Manukahunajan vaikutuksista silmien kuivuuteen on tehty ulkomailla tutkimuksia -kannattaa tutustua, jos aihe kiinnostaa.


Toivottavasti sait jotain uusia toimivia vinkkejä kuivasilmäisyyden hoitoon! Jätäthän kommenttia, jos koit vinkit hyödyllisiksi tai jos sinulla on näiden lisäksi muita vinkkejä takataskussa! <3