Synnytyskertomus

Kaksosemme syntyivät 1.7. rv 38+2, eli noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Meillä oli aamupäivällä sovittu ultrakontrolli Kättärin äitiyspolille. Ennen lääkärin vastaanottoa kävin antamassa virtsanäytteen. Lääkärin ultratessa vauvoja kätilö tuli ilmoittamaan, että virtsanäytteessä on proteiinit kolmella plussalla. Ultrauksen jälkeen mitattiin lisäksi verenpaine, joka oli kohonnut lukemiin 140/100. Olo oli ollut eilisillasta lähtien hieman hömelö, mutta en enää osannut erottuu normaalia epänormaalista -olo oli kokonaisvaltaisesti niin tukala. Ultrassa kaikki oli muuten hyvin, mutta lääkäri ihmetteli, miten B-vauva näytti selkeästi pudonneen kasvukäyrältään. Kohdunkaulaa ei enää ollut jäljellä ja kohdunsuu oli muistaakseni kahdelle sormelle auki. Lääkäri kävi konsultoimassa toista lääkäriä ja minut lähetettiin osastolla. Lääkäri selitti rauhallisesti, että vauvoilla on kaikki hyvin ja totesi hymyillen, että todennäköisesti nyt on niin, että poistumme sairaalasta seuraavan kerran kääröjen kanssa. Tässä vaiheessa alkoi toden teolla jännittää. 

En ollut osannut odottaa joutuvani suoraan ultrasta osastolle, joten en tietenkään ollut pakannut mitään sairaalakassia valmiiksi. (Myöskään kamera ei ollut mukana, ja se harmitti jonkun verran. Mutta Kimi tuskin olisi malttanut keskittyä kuvaamiseen, enkä mitään synnytyskuvia olisi halunnutkaan. Lähinnä toivoin kuvia vastasyntyneistä, mutta onneksi kätilö otti muutaman kuvan Kimin kännykällä.) Osastolla toinen lääkäri tuli haastattelemaan minua oireista. Alussa suunniteltiin virtsankeräystä, mutta sitä ei ehditty toteuttaa. Muutamia labrakokeita otettiin. Pian lääkäri tuli takaisin ja totesi, että on parasta käynnistää synnytys. En olisi voinut olla enempää samaa mieltä (olinhan toivonut synnytyksen käynnistymistä jo tovin...) Diagnoosi oli siis raskausmyrkytys. Synnytys käynnistettiin puhkaisemalla kalvot klo 14:20, ja hetken päästä siitä menikin lapsivesi...ja sitä tulikin reilusti. Tässä vaiheessa olin vielä autuaan tietämätön tulevista koitoksista. Lähetimme tekstarilla tilannepäivityksen läheisille. Se on menoa nyt! Jalat tärisivät, kun jännitti niin kovasti.

Osastolla ennen synnytyksen käynnistämistä

Ei mennyt kuin noin vartti, kun ensimmäiset kivuliaat supistukset alkoivat. Ja ne olivat todella kivuliaita. Sain alkuun kipulääkettä suun kautta, siitä ei kuitenkaan ollut enää mitään apua. Hetken päästä jo itkin ja vaikeroin kivusta. Synnytyksen raju käynnistyminen yllätti. Muistan kätilön sanoneen, että soita kelloa, kun tuntuu, ettet enää kestä kivun kanssa. Soitin kelloa ja seuraavassa hetkessä minua kuljetettiinkin jo synnytyshuoneeseen. Siellä sain ilokaasumaskin, ja virtaus laitettiin pian täydelle teholle. Hengitin ilokaasua kuin viimeistä päivää, sillä se oli ainoa kivunlievitys sillä hetkellä. Hetken päästä kaikki oli usvaista hattaraa. Kätilö muistutteli pitämään taukoa ilokaasusta supistusten välissä. Muistan muutaman kivuttoman hetken, jolloin fiilistelin miten hyvää kamaa ilokaasu on. En osaa sanoa, auttoiko ilokaasu yhtään kipuun, mutta ainakin sen tuoma leijuva olo auttoi kestämään kivut paremmin. Avautumisvaihe oli kaiken kaikkiaan todella kivulias.

Jossain vaiheessa tiedustelin ilokaasuhöyryissä, olinko jo saanut epiduraalipuudutuksen. En tosin saanut sanottua niin vaikeaa sanaa. Olin saanut. Jossain vaiheessa oli kysytty haluanko puudutuksen ja olin todellakin halunnut sen. Muistan, miten jossain vaiheessa synnytyshuoneeseen oli ilmestynyt anestesialääkäri, joka tiukasti totesi, että ei saa laitettua epiduraalia, mikäli en pyöristä selkääni. Onneksi tsemppasin ja sain pyöristettyä selkääni -ja puudutus saatiin laitettua (klo. 17:25). Vasta toisen epiduraaliannoksen jälkeen kivut helpottivat (n. klo. 19). Synnytyskertomuksen mukaan olin arvioinut kivun ennen epiduraalia VAS 8-9, toisen annoksen jälkeen VAS 5 (asteikoilla 1-10).

Synnytyshuoneessa

Avautumisvaiheen loppupuolella seurasi reilu tunnin pituinen ajanjakso, jolloin olin lähes kivuton. Ehdin levätä ja kerätä voimia varsinaiseen koitokseen -ponnistusvaiheeseen. Silloin tällöin tuli lyhyehköjä kipeitä supistuksia, joihin ilokaasun hengittely auttoi. Muistan, että jalkani olivat tunnottomat epiduraalipuudutuksen johdosta ja ne valahtivat painavina alas, kun yritin laittaa jalkoja koukkuun. Jossain vaiheessa A-vauvan sydänäänet jäivät matalalle, mutta korjaantuivat jo ennen lääkärin tuloa paikalle. Odotin lääkärin tuloa paikalla Trendelenburgin asennossa.

Synnytyskertomuksen aloin taas kipeytymään klo. 20:30. Kohdunsuu oli tässä vaiheessa lähes kokonaan auki. Klo. 22:15 kohdunsuun on kirjattu avautuneen täysin. Vähitellen kätilö alkoi tiedustella, tunnenko ponnistamisen tarvetta. En ollut ihan varma miltä sen pitäisi tuntua. Kohtuni ei jaksanut itse supistella, joten suoneen alettiin tiputtamaan oksitosiini-infuusiota stimuloimaan supistuksia (klo. 20:50). Annosta nostettiin pikkuhiljaa. Jossain vaiheessa kätilö käski aloittaa ponnistamisen aina, kun tunnen supistuksen (klo. 23:20). Varsinaista ponnistamisen tarvetta ei vielä ollut. Väkisin ponnistaminen oli raskasta ja väsyttävää. En saanut enää hengittää ilokaasua, jotta jaksaisin ponnistaa paremmin. Epiduraalikatetriin ei myöskään enää lisätty lääkettä.

Ponnistusvaihe A alkoi klo. 00:05. Ajantaju katosi ponnistusvaiheessa. Jossain vaiheessa huoneessa olikin paikalla kaksi lääkäriä ja kolme kätilöä. Tässä vaiheessa huusin kivusta. Kipu oli sietämätön. Ajattelin, että kuolen kipuun. Huusin, etten jaksa enää. "Et kuole", sanoivat kätilöt ja lääkärit ja Kimi. He pitivät jaloistani kiinni ja kannustivat tiukasti, mutta lempeästi, että minun on pakko ponnistaa -vauvat eivät muuten synny. Noin 30 minuutin ponnistamisen jälkeen olin aivan loppu. Lääkärit päättivät nopeuttaa loppuvaihetta imukuppivedolla ja minulle tehtiin episiotomia, sain toisen asteen repeämän. Varmasti huoli siitä, että vauvoille tulisi joku hätä ponnistusvaiheen pitkittyessä sekä pelko sektiosta sai minut päättämään, että nyt synnytän, vaikka mikä olisi.

Ponnistusvaihe kesti siis yhteensä noin tunnin. Klo 00:53 syntyi terve tyttö, joka sai 9/9/9 apgarpistettä. Pino 3445g ja pituus 50 cm. 13 minuutin kuluttua klo. 01:06 syntyi kilon pienempi pikkuveli, joka tuli ulos muutamalla ponnistuksella -olihan isosisko tehnyt pienelle tilaa syntyä. Myös poika sai 9/9/9 apgarpistettä. Paino 2475g ja pituus 48 cm. Sain itse leikata pojan napanuoran. Kimi kylvetti sillä aikaa tyttöä kätilön kanssa. Vauvojen painoero tuli yllätyksenä, eikä syytä siihen tiedetä vieläkään. Edellisissä ultrakontrolleissa saadut painoarviot olivat jostain syystä virheellisiä. Onneksi pienellä oli kuitenkin kaikki hyvin. Vauvojen synnyttyä olo oli valtavan helpottunut -ja kipu oli ohi. Sain vasta synnytyksen jälkeen tietää, että minulle oli tehty episiotomia ja a-vauva oli autettu maailmaan imukupilla. Olin niin sekaisin kivusta, etten tajunnut yhtään mitä kaikista kipeimmässä ponnistusvaiheessa tapahtui.

Hetken päästä sain vauvat rinnalle -hetki oli ihmeellinen. Minä synnytyin juuri kaksi täydellistä, maailman kauneinta pientä ihmettä. Selvisin siitä, ja tässä he ovat rinnallani. Kaksi pientä ihmistä, jotka ovat ainutkertaiset yhdistelmät meistä kahdesta. He ovat tästä hetkestä lähtien täysin riippuvaisia meidän huolenpidostamme ja tarvitsevat valtavasti rakkautta. Synnytyskokemuksen ja tuon hetken muistelu nostattaa tunteet pintaan. Synnytyskipua voisi kuvailla elämäni kamalimmaksi kokemukseksi, mutta lopputulosta maailman upeimmaksi. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. Synnytys kesti yhteensä 9 tuntia 40 minuuttia. Kaikki synnytyksessä mukana olleet kätilöt ja lääkärit olivat aivan ihania ja taitavia, ja luotin täysin heidän ammattitaitoonsa.

Kimi kylvettää neitiä

Meitä on nyt neljä! <3

Synnytyksen jälkeen tärisin jonkin aikaa kauttaaltaan, kun lihasjännitykset laukesivat. Yritin nousta ylös käymään vessassa, mutta olo oli niin heikko ja huimaava, että minut talutettiin saman tien takaisin sänkyyn. Olin menettänyt synnytyksessä noin litran verta. Vuoteessa vointini oli hyvä. Olin syönyt viimeksi aamupalan, joten olin todella nälissäni. Koskaan eivät ole juustovoileivät, marjajogutti ja omenamehu maistuneet yhtä hyviltä. Saimme synnytyssaliin kauniisti katetun tarjottimen, jossa omenamehukin oli juhlallisesti kuohuviinilasissa. Syötyämme meidät vietiin lapsivuodeosastolle. Minut kuljetettiin sinne vuoteessa, koska en jaksanut kävellä. Alkoi ensimmäinen yömme nelihenkisenä perheenä. <3 Emme tainneet tuona yönä paljon silmiämme ummistaa.

I survived!

Ihana tankkaushetki

<3 Tuplasti Rakkautta <3 

Sisko ja sen veli

Seuraavat kolme päivää vietimme lapsivuodeosaston perhehuoneessa opetellen uutta arkea pienten ihmeidemme kanssa. <3 Olen ajatellut kirjoittaa myös vauvojen ensimmäisistä päivistä tänne blogiin. Stay tuned!

<3: Ulla