Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Lappi-roadtrip, muistoja syksyltä 2019

Heips, 

aika lailla tasan vuosi sitten oltiin perheen kanssa Lapissa Roadtripillä, juuri parhaimpaan ruska-aikaan. Se oli meille kaikille ensimmäinen ruskaretki Lappiin. Tänä vuonna ei valitettavasti päästy pohjoisen ihaniin maisemiin, mutta teki mieli palata kuvien muodossa reissutunnelmiin. 

Meidän reissu starttasi Tikkurilan juna-asemalta kohti Oulua. Oulusta meillä oli vuokrattuna matkailuauto kuudeksi yöksi. Matkailuauton vuokrausasioissa oli lievästi sanottuna mutkia matkassa. Lähtöä edeltävänä päivänä saimme puhelun, että vuokraamamme matkailuauton lämmitysjärjestelmä oli mennyt rikki. Se tarkoitti käytännössä, että autoa ei saanut millään lämpimäksi pysähdyksissä. Odotettavissa oli pohjoisen pakkasöitä, joten emme voineet harkita vaihtoehtona jääkylmässä autossa nukkumista. 

Kimi sai järjestettyä meille korvaavan auton toisaalta päivän varoitusajalla. Valitettavasti tässäkin autossa oli webasto epäkunnossa, mutta "kauppaan" kuului lämpöpatteri, jonka sai päälle, kunhan auto oli sähköpistokkeessa kiinni. Käytännössä tämä karsi kaikki mahdollisuudet yöpyä ilmaisissa puskaparkeissa, vaan joka yöstä piti maksaa. Patterin tehot eivät riittäneet lämmittämään vaunua öisin kuin max. 10-15 -asteiseksi, ja aika hyvin jäi mieleen palelu kesämakuupussissa. 

Tämä kokemus sai minut vakuuttuneeksi siitä, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun lähden syksyllä reissuun matkailuautolla. Nyt vuoden jälkeen, olen kuitenkin pehmentynyt aiheelle sen verran, että olen valmis antamaan matkailuautoilulle mahdollisuuden. Kunhan on 100% varmaa, että lämmityslaitteet pelaavat. Onhan se kätevää, että pääsee kätevästi paikasta toiseen, yösija kulkee koko ajan mukana, ja autossa hoituu kaikki kokkailut ja ruokailut. 

Muuten meidän reissu oli pääosin tosi onnistunut. Nähtiin upeita maisemia, ja kipinä nähdä upeaa Lappia lisää ja lisää jäi sydämeen varmasti jäädäkseen. Syntyi myös unelma päästä joskus ihan erämaamaisemiin vaeltamaan. Eritysesti käsivarren Lappi sykähdytti vahvasti.   

Tervetuloa kuvien muodossa meidän reissulle, Oulu-Rovaniemi-Levi-Muonio-Kilpisjärvi-Ylläs-Tornio-Oulu: 

Junamatka Tikkurila-Oulu kesti n. viisi tuntia

Meidän menopeli Elnagh eli tuttavallisemmin "El Nakki"

Napapiirillä joulupukkia tapaamassa

Kimi ajoi ensimmäistä kertaa matkailuautoa, mutta tottui nopeasti ja tykästyi kovin!

Käväistiin Levitunturilla

Levin maisemia

Ruokatauko matkalla Särkitunturin huipulle Muoniossa

Kuksakahvit ruskan värien ympäröimänä 

Maaruska hehkui kirkkaan punaisena

Upea särkitunturi!

Tunturilampi Särkitunturin laella oli vaikuttava. 

Matkalla takaisin alas

Kilpisjärven retkeilykeskuksella lähdössä Saanalla

Ensilumi Saanalla. Emme osanneet etukäteen kuvitella, että kokisimme ensilumen syyskuussa, edes Lapissa. 

Maisemat Saanan rinteiltä olivat ihan henkeäsalpaavan upeat!

Nousun alkupätkä oli helppokulkuista polkua

Osa noususta oli vaativaa louhikkoa, ja märkä lumi teki siihen oman lisänsä. Emme päässeet ihan huipulle (n. 800 m päähän), koska lapsilla oli varrettomat goretex-kengät jotka haukkasivat vähän lunta sisuksiinsa. Emme halunneet ottaa mitään riskiä paleltumien suhteen, vaan teimme päätöksen kääntyä takaisin. Jonain päivänä vielä taatusti huiputamme tämän upean tunturin!
Käsivarrentie oli mykistävä. Oli epätodellisen kaunista, kun ympärillä hehkui ruska eri sävyissään ja edessä siinsi jylhien tuntureiden siluetit.  

Sumuinen Saana 

Ylläksellä lähdössä Saalistusjotos-patikointireitille

Miekkoseni jylhissä maisemissa

Tunturipurojen solinaa Saalistusjotoksella

Pitelimme räntää tässä uudenkarhessa ja kotoisassa kodassa

Ah mitkä maisemat. 

Täällä on tilaa hengittää. 

Viimeisenä päivänä patikoimme Ylläksellä Hillapolun reitin. Se oli reissun ainoa "floppi", tosi paljon porukkaa kaikkialla ja maisenat vaatimattomat verrattuna siihen asti nähtyihin. Suomaisema pitkospuineen tosin oli kaunis. 

Takaisin Ouluun ja kotimatkalle. Ensi kertaan, ihana Lappi! 



Ulla






maanantai 28. huhtikuuta 2014

Tunnelmakuvia Kuusamosta

Koska blogi on elänyt hiljaiseloa, myös maaliskuisen Kuusamon reissun kuvat ovat jääneet julkaisematta. Vietimme maaliskuun ensimmäisen viikon loistavalla porukalla Kuusamossa. Ohjelmaan kuului mm. hiihtoa, hyvää ruokaa ja ihan vain rentoa oleskelua tunnelmallisessa hirsimökissä. Mökki oli melkoisen korvessa, ja se oli tarkoituskin. Mökille vievä kapea tiekin oli niin mäkinen ja liukas, että mökin omistaja joutui tulemaan hinausavuksi pari kertaa auton hyydyttyä keskelle mäkeä. Upeista tykkylumimaisemista emme tällä kertaa päässeet nauttimaan, mutta pääsimme kuitenkin hiihtelemään suopeassa parin asteen pakkassäässä. Loppuviikosta tosin lämpötila kääntyi plussan puolelle ja ladut menivät selkeästi huonompaan kuntoon. Reissun ehdottomasti parasta antia oli erämökin tunnelma, hieno Riisitunturin hiihtoreissu sekä savusauna+avanto -yhdistelmä! Yllätin itseni käymällä avannossa jopa kolme kertaa. Savusaunan hämyinen tunnelma, tuoksu sekä pehmeät löylyt illan pimeydessä oli vertaansa vailla. Olin ensimmäistä kertaa savusaunassa, ja joskus on kyllä pakko päästä uudelleen! Tässä hieman tunnelmakuvia reissusta. 




Perunamuusi, mehevä poronkäristys puolukkahillon kera -täydellinen yhdistelmä!

Leipäjuusto ja lakkahillo, ehkä maailman paras jälkiruoka!


Riisitunturin huipulla olevassa autiotuvassa vietettiin evästauko.

Riisitunturin juurella oli persoonallinen maalaisromanttinen kahvila Korpihilla, jossa myytin kaikenlaisia herkkuja, Alkoholiton kuusenkerkkäkuohari voittaa mennen tullen kaikki peruskuoharit! Kuusenkerkkälimonadi oli ihanan raikas yllättäjä.
Riisitunturin usvaisia maisemia



Maisemaa mökin rannasta 

Hyytävä avanto

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Keväinen päivä Nuuksiossa

Vietimme kauniin, lämpimän sunnuntaipäivän Nuuksion luontopoluilla. Kimin sai houkuteltua mukaan hyvillä eväillä ;) Enpä kyllä äkkiseltään keksi parempaa tapaa viettää ihana kevätpäivä kuin samoillen raikkaassa metsässä kuunnelleen lintujen laulua ja kevätpurojen solinaa. Luonnossa liikkuminen on kyllä jotenkin tosi terapeuttista. Metsä on varmaan kaikista paras paikka ladata tyhjentyneitä akkuja. Vastaan tuli yllättävän monta eläinkunnan  edustajaa, mm. riekko, monen monta sammakkoa, kyykäärme, perhosia... Yksi metsälampi oli pullollaan kurnuttavia sammakoita parittelu- ja kutupuuhissa. Riekkonaaras tuli miltei pelottavan lähelle, onneksi ei sentään kimppuun hyökännyt. Kyykäärme sihahti melko lähellä Kimin jalkoja, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä! Mitään kyypakkausta ei todellakaan ollut mukana, pitäisi varmaan sellainen hankkia vastaisuuden varalle... Ainoa asia, joka harmitti, oli kotiin jäänyt zoomiputki... Ensi kerralla sitten!

Toivottavasti muilla on ollut yhtä rentouttava päivä! :)

Ulla 



Kuinka monta sammakkoa bongaat kuvasta? :)



Bongaa käärme kuvasta! 

Riekkonaaraskin tuli polulla vastaan

Hyvät eväät kruunaavat luontoretken!