Muutimme kuukausi sitten ihanaan uuteen kotiin, joka on paljon edellistä toimivampi ja tilavampi. Muutto on vienyt aikalailla kaikki mehut enkä ole viime aikoine jaksanut ja ehtinyt lukea blogeja saati kirjottaa omaa blogia. Päivät ovat tuntuneet välillä selviämistaistelulta kahden vaativan lähes 1-vuotiaan kanssa. En suinkaan ole lopettamassa tämän blogin kirjoittamista, mielessä pyörii nytkin vaikka mitä postausideoita. Nyt kun saatu kämppä jotakuinkin toimivaksi ja viihtyisäksi, on taas aikaa muille jutuille. Muuton myötä kurja juttu oli kotipalvelun loppuminen ja samalla kuntosalikäymiseen on tullut kuukauden tauko. Liikunnan puute heikentää omaa vointiani tosi nopeasti. Vihdoin viime viikolla hankimme minulle salikortin salille, jossa on lastenhoito. Eiköhän elämä tästä pikkuhiljaa taas asetu raiteilleen. Onni on myös lähellä asuvat isovanhemat <3 Kimi on nyt kesälomalla muutaman viikon. Toivottavasti pääsemme tekemään kivoja ja virkistäviä kesäreissuja.
Välillä leikitään samoilla leluilla hetki sulassa sovussa... |
Pyykkikoriin on kiva tunkeutua yhdessä. |
Me osataan itse juoda! |
7-8 Herätys
8-9 Aamupala: maito + puuro
Aamupalan jälkeen touhotetaan muutama tunti...
11 Lounas: lihakasvissose + maito
11.30-12.30 välillä ekat tunnin päikkärit ulkona vaunuissa
Ja päikkäreiden jälkeen taas vauhti päällä...
14 välipala: yleensä hedelmäsosetta ja maustamatonta jogurttia + maito
15-17 välillä tokat tunnin päikkärit
17-18 päivällinen: lihakasvissose + maito
Ja taas vauhti päällä...
20 iltapuuro
20.30 iltapesut
21 iltamaidot nassuun ja nukkumaan!
22 mennessä yleensä nukkumatti saapuu...
Iskän kädestä on hyvä pitää kiinni |
Ihanaa viikkoa! <3
Ulla
Ihana kuulla kuulumisia pitkästä aikaa! :o) Odotan aina innolla postausta :) Ihanat pienet jo kävelee! Näin se aika kuluu. Onnea uuteen kotiin!
VastaaPoistaKiitos! :) Samoin on aina kiva lukea mitä teidän arkeen kuuluu pienten kanssa!
PoistaIhania kuvia ! Kiva saada teidät takasin samoille kulmille :)
VastaaPoista<3: Henna
Kiitos Henna! <3
PoistaIhania, iloisia pikkuisia :-)! Toivottavasti sinulle löytyy nyt aikaa myös tärkeään kuntoiluun ja onneksi on tuo lastenhoitopalvelu. Voimia ja mukavia arkihetkiä teille uuteen kotiin :-)!
VastaaPoistaKiitos! :) Muutaman kerran olen jo onnistunut käymään salilla, kirjoittelen aiheesta lisää varmaan lähiaikoina. Surkean vähän on kyllä tullut kaiken kaikkiaan muuton jälkeen liikuttua, mutta yritän kovasti saada asiaan muutosta :)
Poista