keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Päivä vauvojen kanssa


Heippa!

Tällainen päivä meillä oli tänään. Vauvoilla siis ikää 4 kk plus viisi päivää. Tänään oli kyllä aika hyvä päivä, ja tuntui, että päivässä oli selkeä rytmi. Välillä on sitten niitäkin päiviä, että missään ei ole mitään logiikkaa ja "rytmi" on ihan mitä sattuu. Kuvat parina eri päivänä otettuja :)

Klo 7.00 Pinnasängyistä kuuluu ähinää, molemmat heräilevät. Edellisenä iltana saimme  vauvat nukkumaan omiin pinnasänkyihinsä jo klo 19 maissa, ilman sen ihmeempää nukuttamista tai iltahepuleita. 12 tunnin unet siis takana, yhdellä syötöllä! Hyvä ja helppo yö siis, ihanaa. Tämä tuplamammakin on päässyt taas ihan hyvin nukkumisen makuun. Miten ihanaa onkaan nukkua! Viime aikoina yöt ovat onneksi menneet niin, että babyt ovat heränneet vain kerran syömään (välillä kyllä heräilevät muuten vaan itkeskelemään yön aikana...). Vieläpä usein itsestään samaan aikaan, muussa tapauksessa toinen on herätetty. Otamme molemmat hetkeksi omaan sänkyymme köllöttelemään pusuteltaviksi ja haliteltaviksi.

*Ähinää*

Toinen sukka makkaralla ja toinen ties missä!

Klo 7.45 Molemmat syövät. Perussatsi 180 ml pullosta.

Klo 8-10 Sylitellään, touhuillaan lattialla, jumppailua vatsallaan ja selällään. Mutris kääntyy ainakin 10 kertaa selältä vatsalleen! Äiti ja iskä syövät aamupalaa ja pienet potkuttelevat sittereissä ja katselevat meitä tyytyväisinä. Emme kyllä millään pärjäisi ilman Babybjörnin sittereitä!

Klo 10 Väsy iskee. Syötän molemmat ennen unille menoa, jotta uni maistuisi mahdollisimman pitkään. Nallepuvut päälle ja partsille nukkumaan! Luka nukahtaa jo pukiessa, ja Islakin rauhoittuu heti kun pääsee nuuhkimaan viileää ulkoilmaa. Äidin vapaahetki koittaa! Pakollisten kotitöiden lisäksi ehtii joskus tehdä jotain oikeasti rentoakin, kuten lukea lehteä tai kirjoittaa blogia.

Vaaleanpunainen nalle

Unille!

Vaaleansininen nalle

Klo 12 Molemmat nallet heräävät unilta!

12-13.30 Pappa ja kummitäti käyvät kylässä. Seurustelua, sylittelyä yms.

13.30-14 Molemmat syövät.

14.30 Vaunuihin unille.

15-16.30 Vaunulenkki raikkaassa syysilmassa. Molemmat nukkuvat osan ajasta, yhdessä vaiheessa molemmat kitisevät yhtäaikaa, ja tuttia saa laittaa molemmille ainakin viisi kertaa. 

Kaksi nukkuvaa nallea

Kivat vaunuilumaastot :)

16.30-17.30 Äitiä laiskottaa, katsellaan telkkaria, kuunnellaan musiikkia ja lauleskellaan, lattialla taas vähän jumppaillaan yms.

17.30-18 Molemmat syövät.

18.30-19 Levotonta meininkiä, väsy alkaa painaa. Onneksi Kimi tulee kotiin auttamaan nukuttamisessa. 
Iltasyötön jälkeen Suipponen rauhoittuu nukkumaan muutaman tutin laiton jälkeen, Mutris nukahtaa syliin ja jatkaa unia pinnasängyssä. 

Klo 20 mennessä molemmat nukkumassa! Hyvää yötä! 

(Nyt klo 23 maissa kun olen julkaisemassa tätä, Luka herää. Vaippa on falskannut... Isla herää Lukan itkuun... Vaatteiden- ja vaipanvaihdon, sekä sylissä heijaamisen jälkeen näyttäisi, että molemmat rauhoittuvat uudelleen nukkumaan...)

<3: Ulla

2 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea, että helpompiakin päiviä on odotettavissa. Suloiset vauvat siellä!

    Meillä kaksoset siis nyt jotain 1,5kk ja iltahepulit klo 19:00 - jatkuvaa kanniskelua ja sylissä heijaamista, syöttöä ja unille suurinpiirtein just ennen puoltayötä ... :/// Mun oli pakko jo eilen käydä jumppaamassa selkää kun se joutuu niin koville vauvoja kantaessa. Poikakun painaa jo reilusti yli 5kg :)
    Masut ilmeisesti kaivelevat kummallakin. Niin kiva, kun löysin blogisi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Niina! :) Meillä oli kans aika pitkään ihan mahotonta toi iltameininki, pahimmillaa joskus 2 yöllä saatiin vauvat unille monen tunnin huudon jälkeen. Mulla myös selkä ja niskahartiat huutaa hoosiannaa! Meiän tyypit painaa lähes 8 kiloa molemmat... pahinta on kantaa yksin kahta turvakaukaloa vauvoineen. Pitäis varmaan hankkia matkarattaat koska on tuskaa kantaa kaukalot edes 100 metrin matka autolle...:/ Meilläkin masuvaivoja molemmilla ollut vaihtelevasti, ilmavaivoista ummetukseen. Kyllä teilläkin jossain vaiheessa helpottaa ja päiviin tulee rytmiä! :)

    VastaaPoista