maanantai 26. elokuuta 2013

Mökkiviikonloppu vol. 2

Heips,

viime viikonloppu vierähti rattoisasti mökillä nautiskellen loppukesän aurinkoisesta säästä. Kunnon rentoilua ja hyvää ruokaa, mitäs muuta ihminen voisi kaivata kesäviikonloppuna. Vesi oli 19-asteista eli aika viileää jo. Muutama pulahdus saunasta järveen kyllä virkisti! Yöllä piti varustautua peiton lisäksi parilla viltillä, jotta tarkeni nukkua aitassa. Yöllä oli säkkipimeää, kävimme tekemässä pienen elämysretken soutuveneellä kuunvalossa. Ihastelimme tähtitaivasta ja Kimi bongasi tähdenlennonkin. Oscar pyydysti työkseen päästäisiä kaikenmaailman koloista mökkipolulta...Voi päästäisraukkoja, yksi neljästä selvisi hengissä... Sain aina slaagin kun Oscar ilmaantui jostain häntä ja pienet takajalat suusta roikkuen...yök. Aikamoinen peto meidän citykissasta kuoriutui!

Tänään koittivat ihan uudet haasteet uudessa työpaikassa, jossa vietän seuraavat 5 viikkoa. Päivä meni mukavasti siihen asti, kunnes jumituin päivän päätteeksi kellarin pukuhuoneen vessaan, jonka ovi oli epäkunnossa (itse asiassa kahvan paikalla olil pelkkä metalliputki, joka sekin tipahti oven ulkopuolelle, kun rymistelin ovea)... Tajusin kahvan puuttumisen siinä vaiheessa, kun olin jo läimäyttänyt oven perässäni kiinni. Taisin ehtiä ajatella, että "jaahas kahva puuttuu, mutta pakkohan oven on toimia, koska mitään "EPÄKUNNOSSA"-lappua ei missään näkynyt!" No eipä toiminut, ja olin kaiken lisäksi ainoa henkilö pukutiloissa, muut olivat lähteneet jo kotiin (tässä vaiheessa pieni epätoivo alkoi jo hiipiä mieleen...) Puhelin oli taskussa, mutta kenttää ei juuri ollut. Onneksi alle 10 minuutin päästä yksi työntekijä vielä tuli pukkariin, kuuli ryskytyksen ja lähti hakemaan apua. Vahtimestari tuli paikalla ja sai ihme kyllä jotenkin avattua oven ulkopuolelta heti paikalla. Huh. Hyvinpä alkoi tämäkin viikko uudessa työpaikassa. Ehkä huomenna jo voin nauraa tälle sattumukselle, itse tilanne ei kyllä paljoa naurattanut!

Parempaa viikon alkua muille! ;)

Ulla


Tässä vielä mökkitunnelmia kuvina:

Savustettua lohta...nam!

Chillailua


Auringon laskiessa

Mättäät kylpevät valossa

Pimeys peittää maan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti