tiistai 20. elokuuta 2013

Asioilla on tapana järjestyä

Otsikko sen kertoo. Palkallinen harjoittelupaikka järjestyi sittenkin.!! Vieläpä sijainniltaan paras mahdollinen kuviteltavissa oleva. Lisäksi olen kuullut paikasta positiivisia kokemuksia. Kyseessä on siis terveysasema, ja siellä meikäläinen viettää seuraavat 5 viikkoa maanantaista alkaen terveydenhoitajan hommissa. Syksyn taloustilanne on siis turvattu, samoin valmistuminen ajallaan. Olen niin iloinen ja helpottunut, että melkein itkettää! Tulevat viikot toki jännittää, varsinkaan kun aikaisempaa terveysasemakokemusta ei oikeastaan ole. No, onhan sitä aikaisemminkin selvitty uudesta ja ihmeellisestä, esimerkiksi vaativasta (mutta myös antoisasta!) työstä kuluneena kesänä. Miksei nytkin.

Tänä syksynä toteutan viimekeväisen haaveeni kahdesta tanssitunnista viikossa. Viime vuosina olen käynyt vain yhdellä viikkotunnilla, ja se ei oikein riitä, mikäli haluaa edes vähän kehittyä. Tanssi on pienestä pitäen ollut tärkeä osa elämää, ja nyt saan nauttia ja hikoilla kaksi kertaa viikossa 1,5 tunnin showtanssitunneilla. Tänään oli syksyn ensimmäinen tanssitunti. Huomasi totisesti, että kesällä ei tullut liikuttua saati venyteltyä juuri lainkaan. Olo oli kuin puupökkelöllä, piruetit eivät menneet sinne päinkään. Hiki kyllä lensi, joten nämä kaksi tanssituntia viikossa käyvät kahdesta hikiliikuntasuorituksesta. Sen lisäksi olisi tarkoitus käydä pari kertaa viikossa salilla ja vaikka kerran lenkillä. Viime viikolla aloitin "ruotuun palaamisen", tavoitteena olisi nyt todellakin kohentaa kuntoa ja kiinteytyä! Jonkinlaista treenipostausta varmaan on tulossa pian...

Kiireinen ja liikunnallinen syksy siis tiedossa, toivottavasti myös kaikin puolin antoisa :)

Ulla

kuva weheartit.com


2 kommenttia:

  1. Jeeee mahtavaaa!! Onnea harjottelupaikasta! Kaikki todella järjestyy :)) t. systeri

    VastaaPoista