keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Maailman suurin ihme


"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. (Ps. 139:14)

Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä (Ps 139:17)."



Maailman suurin ihme. Oman lapsen syntymä. Meidän tapauksessa kahden lapsen syntymä. Pitkän odotuksen jälkeen minusta on tullut äiti ja Kimistä isä. Uusi, maailman tärkein tehtävämme on olla rakastavia vanhempia kahdelle lapselle.

Olen kuullut monesti sanottavan, että synnytys on kokemuksena sellainen, johon ei voi etukäteen valmistautua. Kipu ja tuska on sellainen, jota ei voi etukäteen kuvitella. Voin samaistua tähän täysin. Mutta sanotaan myös, että kun oman lapsen saa rinnalleen, kipu unohtuu. Sekin pitää paikkansa. Yhtäkkiä synnytystuska on ohi ja rinnalla on kaksi maailman kauneinta pientä ihmistä. Hetki on mykistävä.

Rakkaat pienet ihmeemme syntyivät 1.7. raskausviikolla 38+2. Synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen vuoksi. Molemmat syntyivät alateitse, neiti A imukuppiavusteisesti. Neiti A syntyi klo. 00:53. Paino 3445g, pituus 50 cm. Pikkuveli eli herra B syntyi 01:06. Paino 2475 g ja pituus 48 cm.

Sisko ja sen veli

Vietimme Kättärin Haikaranpesän perhehuoneessa kolme päivää ja kotiuduimme 4.7. Nyt opettelemme uutta, ihmeellistä, haastavaa ja ihanaa vauva-arkea. Koko perhe voi hyvin. Molemmat vauvamme voivat hyvin ja ovat nostaneet hienosti painoaan. Palaan blogin pariin mahdollisimman pian. Odotan innoissani, että pääsen tekemään monen monta postausta elämästämme. 

<3: Ulla

2 kommenttia: