perjantai 13. kesäkuuta 2014

Yhteenvetoa raskausajasta

Heippa, 

ajattelin tehdä tällaisen yhteenvedon raskausajasta, myöhemmin on sitten kiva lueskella mitä kaikkea tämä ainutlaatuinen elämänvaihe pitikään sisällään. Luvassa melkoisen pitkä postaus. Voi olla, että kukaan ei jaksa tätä kokonaan lukea ;) Raskausaikaan on sisältynyt sekä kurjuutta että ihanuutta. Kaikenkaikkiaan on uskomatonta kantaa yhdeksän kuukautta sisällään kahta pientä ihmisenalkua <3 On ihmeellistä miten naisen keho pystyy mukautumaan näin isoon muutokseen. Oma raskausaikana on sujunut kaikkinensa hienosti, ottaen huomioon, että kaksosraskaus on aina riskiraskaus. Olen säästynyt kaikilta komplikaatioilta enkä ole joutunut esimerkiksi vuodelepoon vauvojen ennenaikaisuuden riskin vuoksi, koska ultrakontrolleissa kaikki on ollut mallillaan.


Rv 3+6: Tästä kaikki alkoi. 2.11.2013 tein positiivisen raskaustestin. Ja sen jälkeen vielä noin viisi uutta testiä. Sen verran mullistava uutinen oli kyseessä, että muutaman kerran sen paikkansapitävyys piti varmistaa ;) Tässä vaiheessa mitään raskausoireita ei oikeastaan vielä ollut, vain aavistus mahdollisesta raskaudesta... Vauva (tässä vaiheessa luulimme, että vauvoja on yksi) oli odotettu ja toivottu! <3

Kyllä se melkoisen selkeä plussa oli


Rv 5+1 -> Tästä alkoi kuvotus ja paha olo. Miltei kaikki haut ja maut yököttivät, kaikki kissanruuasta kahviin ja jopa puhtaiden hiusten tuoksuun! Tästä eteenpäin jouduin myös skippaamaan pahoinvointien takia melkein kaiken liikunnan, kävelystä aiheutuva tärähtelykin aiheutti yökkäilyä.

Rv 6+1 -> Pahoinvoinnit voimistuvat. Jouduin jäämään pois opinnäytetyön julkaisuseminaarista, koska matkalla koululle aloin yökkäilemään. Yökkäily alkoi olla tämän jälkeen päivittäistä ja toistuvaa.

Rv 6+6 Muutimme uuteen kämppään. Tässä vaiheessa emme vielä olleet kertoneet raskaudesta muille. Mietin miten selviän muutosta. Yökkäilin muuttolaatikoita kantaessani. Kukaan kuitenkaan huomannut tai aavistanut vielä mitään.

Rv 7+4: Pariisin reissu. Pohdin etukäteen, onkohan reissussa paha olo. Matka siis varattiin ennen kuin yökötysolo alkoi. Yökkäilyä oli, mutta Primperanien avulla selvisin ja reissusta ystävien kanssa jäi kivat muistot. Rouskutin yölläkin hapankorppuja, jotta paha olo pysyisi aisoissa. Tällä ja seuraavalla viikolla taisimme kertoa raskaudesta lähipiirille. Itse huomasin vatsan kasvun jo tässä vaiheessa.

Rv 8+1 Eka neuvolakäynti. Tuntui hassulta olla itse neuvolan asiakkaana, kun aikanaan suoritin yhden työharjoittelun terkkariopiskelijana neuvolassa.

Rv 10+1 -> Tällä viikolla alkoi sairaanhoitajan sijaisuus kotisairaalassa. Jouduin olemaan sairaslomalla pahoinvointien takia. Lisäksi kärsin unettomuudesta viikon ajan. Tämä oli raskausajan rankin viikko, mutta onneksi siitäkin selvittiin ja elämä alkoi voittaa kun nukkuminen normalisoitui.

Rv 10+5 Tsemppasin ja selvisin koulun valmistujaisjuhlasta, takana viikko valvomista ja monta viikkoa pahoinvointeja. Musta tuli sairaahoitaja ja terkkari, jes! Onneksi olin pahoinvoinneista huolimatta saanut puristettua kaikki viimeiset koulutehtävät kasaan.

Rv 11+1 -> Aloitin työt. Pyrin syömään parin tunnin välein jotain pientä, jotta olo pysyisi siedettävänä. Tällä viikolla alkoi oksentelu. Joka ilta lensi oksennus, monta kertaa peräkkäin. Olo paheni pikkuhiljaa iltaa kohden. Tätä kesti jonnekin viikolle 16-17 asti... Yhteensä siis noin kuukauden. Ihme kyllä pystyin käymään töissä koko ajan ja oksennus tuli aina vasta illalla kotona.

Rv 12+1 Varhaisraskauden ultra Kättärillä. Kätilö totesi saman tien, kun anturi oli mahan päällä: "Jaahas täällä onkin kaksi vauvaa". Luulin, että kätilö vitsaili. Ei vitsaillut. Ensireaktioni oli nauru ja epäusko. Monikkosynnytysten osuus kaikista synnytyksistä on Suomessa vain 1,5 %! Taisin kysyä ensiksi tuleeko mahasta nyt sitten ihan valtava (tulihan siitä...) Pienet olivat pituudeltaan 64,7 mm ja 63,8 mm. Lisäksi selvisi, että molemmilla vauvoilla on kaikki ns. omaa (istukat, suonikalvot, vesipussit), joten tässä monisikiöraskaustyypissä on vähiten riskejä. Kätilö vakuutteli, että kyllä kaksosten kanssa selviää ja suositteli tutustumaan Monikkoperheyhdistyksen toimintaan. Ajatukseen kaksosista sopeutui yllättävän nopeasti. Ajatella, että meitä on siunattu peräti kahdella vauvalla! <3

Kaksoset! Molemmat omissa "loosseissaan"


Rv 13+3 Pystyin taas aloittamaan liikunnan, koska päivisin vaivannut yökkiminen väheni ja paha olo painottui iltaan. Alkoi treenaminen personal trainerin kanssa (Kimin joululahja mulle). Pääsin hyvin treenaamisen makuun, kävin salilla 2-3 kertaa viikossa ja lisäksi ainakin kahdella tanssitunnilla. Laatta lensi iltaisin.

Rv 14+4 Suoritin IV-tentin, eli sain viisi vuotta voimassa olevan luvan toteuttaa suonensisäistä lääke-ja nestehoitoa. Lisäksi Valviran luvat tupsahti postista, eli en enää ollut valesairaanhoitaja/terkkari ;)

Rv 17 Olo alkoi vihdoin helpottaa. Iltaisin edelleen hieman etoi, mutta oksentelu loppui. Halleluja!

Rv 19+5 Tunsin ekaa kertaa metrossa istuessani vauvojen liikkeet! Siitä ne pienet ihanat potkut vahvistuivat viikko viikolta! <3 Maha kasvoi pikkuhiljaa...

Rv 20+1 Rakenneultra Kättärillä. Sieltä tulee tyttö ja poika, ihanaa! <3 Pienokaisilla kaikki hyvin. Näin 4D-kuvaa pienistä ja sain muistoksi muutaman kuvan. Seuraava ultrakontrolli sovittiin kuukauden päähän. Alla olevaa kuvaa olen tuijotellut lukemattomat kerrat <3 Vointikin oli hyvä, kävin normaalisti töissä ja treenasin säännöllisesti.

4D kuvaa pienistä <3


Rv 22+3 Kävin sokerirasituksessa, jonka tulokset olivat onneksi normaalit.

Rv 22+6

Rv 22+5, maha oli vielä pieni ja siro

Rv 22+6 Eka iso hankinta, tuplavaunut! Kissat valtasivat vaunut saman tien.



Rv 24+1 Ultra nro 3. Vauvelit 750g ja 728g. Voi miten pieniä ne oli vielä silloin! Seuraava kontrolli sovittiin taas kuukauden päähän, koska kaikki oli kunnossa. Jäin tanssitunneilta pois, kun tanssiminen rupesi olemaan niin kömpelöä ison mahan kanssa...

Rantapallo viikolla 26+0
Rv 27+5


Rv 28+1

Rv 28+3 Ultra nro 4. Pienokaiset 1377g ja 1253g ja kaikki hyvin. Maha alkoi olla jo sen kokoinen, että tuntemattomat kyselivät salilla ja kauppajonossa "Milloin on laskettu aika?"

Rv 29+4 Muutto uuteen kämppään (taas!), tätä oli odotettukin! Kivuttomat harjoitussupistukset alkoivat. Tuntui kummalliselta kun maha oli tuon tuosta kivikova möhkäle. Tämän viikon jälkeen salikäynnit jäivät kokonaan pois supistusten ja ison mahan takia. Muuton jälkeen aloimme tehdä vauvoille hankintoja, kun oli vihdoinkin tarpeeksi säilytystilaa.

Rv 30+5 Vika työpäivä, määräaikainen sijaisuuteni sairanhoitajana loppui. Mammaloma alkoi (tai sairasloma oikeastaan, koska virallinen äitiysloma alkaa kuukautta ennen laskettua aikaa). Tällä viikolla kävimme Helsingin Monikkoperheyhdistyksen järjestämissä perhevalmennuksissa. Oli mukava kuulla muiden monikkoperheiden kokemuksia synnytyksestä, arjesta pienten kanssa ym. Moni oman tarinansa kertonut totesi "Rankkaa on ollut, mutta elämää on myös kaksosten jälkeen" :D

Rv 31+1 -> Rentoa äippälomailua. Lastenvaatekirppisten kiertelyä, kodin sisustamista ynnä muuta mukavaa :) Pikkuhiljaa kolostukset rupesivat pahenemaan ja nukkuminen rupesi olemaan hankalaa valtavan vatsan kanssa.

Rv 32+2 Ultra nro 5 Kättärillä. Pienet 2220g ja 1737g.  Tällä viikolla kuunneltiin ekaa kertaa vauvojen KTG-käyrät eli sydänkäyrät. Seuraava kontrolli sovittiin kahden viikon päähän, koska viikot olivat jo niin pitkällä.

Ihana toukokuinen hellesää! Mattopyykillä pallomahan kanssa rv 32+6 (pesusta huolimatta kissanpissanhaju ei lähtenyt matosta, höh!)
Rv 33+6


Rv 34+2 Ultra nro 6 Kättärillä. Pienet 2505g ja 2194g. Kohdunkaula oli jo lyhentynyt pari senttiä ja kohdunsuu hieman auennut. Seuraava kontrolli sovittiin kahden viikon päähän. Kuvioissa mukana iskiaskivut, selkäsäryt, yölliset lonkkasäryt, turvonneet sormet ja jalat, kipeät nivelet, raskausarvet näin muutamia raskausajan ihanuuksia mainitakseni. Voi kun onkin ikävä sitä, että voi nukkua selällään ja mahallaan!

Rv 34+6


Rv 35+0 Mulle järjestettiin ihanat yllätys baby showerit! <3 Neuvolassa rv 35+1 sf-mitta eli kohdunkasvua kuvaava mitta huiteli reippaasti "normikäyrien" yläpuolella. Meidän talon pihalla leikkivän lapsen kommentti toiselle oli "tol on aika pullee maha!" :D

Rv 35+5 Näin loppusuoralla jo mennään! Välillä yksin kotona olo turhauttaa, kun oikein mitään ei jaksa tehdäkään. Päivän ohjelmaan kuuluu monesti pitkät päikkärit, väsymys on vaan niin valtava... Milloinkohan vauvat syntyy? Pitäisiköhän pakata sairaalakassi? Miten vauvat puetaan kesällä? Onko kaikki tarpeellinen hankittu? Millaista arki tulee olemaan KAHDEN vauvan kanssa? Minkähän näköisiä vauvat ovat? Muun muuassa tällaiset kysymykset pyörivät mielessä :) Vajaa viikon päästä oleva ultra jännittää, saa nähdä mikä on tilanne silloin. Saattaahan tilanne muuttua sitä ennenkin ja synnytys käynnistyä. Onneksi vauvat ovat jo niin hyvän kokoisia, että ei ole hätää sen suhteen.

Ulla

torstai 5. kesäkuuta 2014

Raskausviikko 35

Huh,

näin loppusuoralla sitä jo ollaan! Edellisen raskauteen liittyvän blogitekstin jälkeen on ollut kaksi ultraa. 20.5. (rv 32+2) masukit painoivat noin 2,2 kg (a-vauva)/1,7 kg (b-vauva). Eli verrattuna kuukautta edeltäviin mittoihin (1,4 kg/1,2 kg) painoa oli tullut erityisesti a-vauvalle reilusti. 20.5. jälkeen ultrakäyntejä on ollut kahden viikon välein, koska raskausviikot ovat jo niin pitkällä. Eilen oli viimeisin ultra (rv 34+2), ja vauvojen painot olivat noin 2,5 kg/2,2 kg.  Painoero oli siis hieman tasoittunut ja molemmat ovat kasvaneet hienosti. Myös vauvojen sydänkäyrät olivat normaalit. Olen kyllä tippunut kärryiltä kumpi vauvoista on poika ja kumpi tyttö. Mutta pääasia, että molemmat voivat hyvin <3 Ja myös tällä tulevalla mammalla kaikki hyvin :) Molemmat vauvat ovat pää alaspäin, eli alatiesynnytys näyttää tässä vaiheessa hyvin todennäköiseltä. Yllätyksenä lääkärin vastaanotolla tuli, että enää edes parin tunnin ajomatkaa autossa + lyhyttä venematkaa mökille ei suositella, koska tärinä saattaa aiheuttaa supistuksia, jotka taas voisivat johtaa ennenaikaiseen synnytykseen. Ei siis auta kuin ottaa iisisti, vaikka aika käy kotona välillä yksin pitkäksi...

Rv 32+1

Maha kyllä totisesti tuntuu repeytyvän jo liitoksistaan. Pitkään iloitsin selvinneeni ilman raskausarpia, mutta kyllä ne tiikeriraidat ovat sieltä viimeisten viikkojen aikana valitettavasti ilmaantuneet. Painavathan pelkät vauvat jo lähes 5 kiloa ja siihen päälle vielä ne muut noin 15 raskauskiloa... Melkoiselta taakalta se jo tuntuu. Muutenkin kaikenmaailman kolotukset ovat nyt viime viikkoina pahentuneet: on äkillisiä iskiaskipuja, selkää ja jalkoja jomottaa, nukkuminen on huonoa mm. lonkkasärkyjen vuoksi. Kaikki nämä tukalat tuntemukset ovat kuitenkin täysin kestettävissä verrattuna alkuraskauden pahoinvointeihin. Pikkuhiljaa alkaa havahtumaan siihen, että synnytys lähenee... Hurjaa! Elämä tulee muuttumaan pian totaalisesti. Tuntuu uskomattomalta, että pian meitä on tässä kahden sijasta neljä!! (+kissat) Mielessä pyörii paljon kysymyksiä, koska kaikki vauvoihin liittyvä on uutta ja ihmeellistä...



Olemme asuneet uudessa kämpässä reilu kuukauden ja viihtyneet tosi hyvin! Kunhan kämppää on vielä vähän laitettu, on luvassa sisustuspostausta. Myös vauvojen hankinnat ovat hyvällä mallilla. Onhan sitä ostettavaa kyllä ollutkin, kaikki tuplana!! Vauvojen huone on vielä totaalisen kesken... Ensi viikon aikana asiaan tulee muutos, tilailin juuri netistä vähän verhoja sun muuta ja huomenna on luvassa myös visiitti Ikeaan. Vauvojen tarvikkeista tulossa toivottavasti piakkoin oma postauksensa.


Ihanaa pian koittavaa viikonloppua!

Ulla

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Päivän asu 31052014

Heippa, 

valmistujaisia vietettiin kuluneena lauantaina melko koleassa säässä, mutta onneksi illansuussa aurinko pilkahteli esiin pilvien raoista. Matkalla Kimin veljen lakkiaisista kotiin pysähdyimme ottamaan muutamat kuvat Tuusulan Rantatiellä Halosenniemessä. Kaunis paikka! Olen täysin hullaantunut maksimekkoihin ja tämän punaisen raskausmaksimekon tilasin Asokselta jo aikaisin keväällä, koska tiesin, etten tule alkukesästä enää tavallisiin mekkoihin mahtumaan. Mustat sandaalit ovat hääkenkäni, jotka värjäytin aikanaan mustaksi. Nyt ne pääsivät ensimmäistä kertaa häiden jälkeen käyttöön, koska niiden korot olivat inhimilliset tämän jättimahan kanssa :) Kuvissa siis raskausviikkoja 33+6, eli loppusuoralla ollaan jo! Huomenna tulossa postausta kuulumisista! :)

Ulla








maanantai 28. huhtikuuta 2014

Tunnelmakuvia Kuusamosta

Koska blogi on elänyt hiljaiseloa, myös maaliskuisen Kuusamon reissun kuvat ovat jääneet julkaisematta. Vietimme maaliskuun ensimmäisen viikon loistavalla porukalla Kuusamossa. Ohjelmaan kuului mm. hiihtoa, hyvää ruokaa ja ihan vain rentoa oleskelua tunnelmallisessa hirsimökissä. Mökki oli melkoisen korvessa, ja se oli tarkoituskin. Mökille vievä kapea tiekin oli niin mäkinen ja liukas, että mökin omistaja joutui tulemaan hinausavuksi pari kertaa auton hyydyttyä keskelle mäkeä. Upeista tykkylumimaisemista emme tällä kertaa päässeet nauttimaan, mutta pääsimme kuitenkin hiihtelemään suopeassa parin asteen pakkassäässä. Loppuviikosta tosin lämpötila kääntyi plussan puolelle ja ladut menivät selkeästi huonompaan kuntoon. Reissun ehdottomasti parasta antia oli erämökin tunnelma, hieno Riisitunturin hiihtoreissu sekä savusauna+avanto -yhdistelmä! Yllätin itseni käymällä avannossa jopa kolme kertaa. Savusaunan hämyinen tunnelma, tuoksu sekä pehmeät löylyt illan pimeydessä oli vertaansa vailla. Olin ensimmäistä kertaa savusaunassa, ja joskus on kyllä pakko päästä uudelleen! Tässä hieman tunnelmakuvia reissusta. 




Perunamuusi, mehevä poronkäristys puolukkahillon kera -täydellinen yhdistelmä!

Leipäjuusto ja lakkahillo, ehkä maailman paras jälkiruoka!


Riisitunturin huipulla olevassa autiotuvassa vietettiin evästauko.

Riisitunturin juurella oli persoonallinen maalaisromanttinen kahvila Korpihilla, jossa myytin kaikenlaisia herkkuja, Alkoholiton kuusenkerkkäkuohari voittaa mennen tullen kaikki peruskuoharit! Kuusenkerkkälimonadi oli ihanan raikas yllättäjä.
Riisitunturin usvaisia maisemia



Maisemaa mökin rannasta 

Hyytävä avanto

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Keväinen päivä Nuuksiossa

Vietimme kauniin, lämpimän sunnuntaipäivän Nuuksion luontopoluilla. Kimin sai houkuteltua mukaan hyvillä eväillä ;) Enpä kyllä äkkiseltään keksi parempaa tapaa viettää ihana kevätpäivä kuin samoillen raikkaassa metsässä kuunnelleen lintujen laulua ja kevätpurojen solinaa. Luonnossa liikkuminen on kyllä jotenkin tosi terapeuttista. Metsä on varmaan kaikista paras paikka ladata tyhjentyneitä akkuja. Vastaan tuli yllättävän monta eläinkunnan  edustajaa, mm. riekko, monen monta sammakkoa, kyykäärme, perhosia... Yksi metsälampi oli pullollaan kurnuttavia sammakoita parittelu- ja kutupuuhissa. Riekkonaaras tuli miltei pelottavan lähelle, onneksi ei sentään kimppuun hyökännyt. Kyykäärme sihahti melko lähellä Kimin jalkoja, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä! Mitään kyypakkausta ei todellakaan ollut mukana, pitäisi varmaan sellainen hankkia vastaisuuden varalle... Ainoa asia, joka harmitti, oli kotiin jäänyt zoomiputki... Ensi kerralla sitten!

Toivottavasti muilla on ollut yhtä rentouttava päivä! :)

Ulla 



Kuinka monta sammakkoa bongaat kuvasta? :)



Bongaa käärme kuvasta! 

Riekkonaaraskin tuli polulla vastaan

Hyvät eväät kruunaavat luontoretken!




lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kuulumisia

Ihanaa, kevät on tullut! Tänään mennään jo raskausviikolla 28+6! Hurjaa, miten nopeasti raskausaika on kulunut... Laskettuun aikaan on enää reilu pari kuukautta, ja todennäköisesti kaksoset saattavat tulla maailmaan ennen sitä. Viimeiset kuukaudet ovat kuluneet töissä. Tarkoitus olisi vielä olla töissä pari viikkoa, ja sitten pikkuhiljaa jäädä mammalomalle. Kaikki on sujunut hyvin ja vointi on ollut muuten hyvä, mutta väsymyksen aste on välillä lamaannuttava. Saatan nukahtaa työpäivän jälkeen sohvalle ja nukkua muutaman tunnin. Isohko maha vihloo jo selässä ja tukivyö taitaakin olla seuraavana hankintalistalla... Salitreenit ovat jäänet viimeisen parin viikon aikana yhteensä yhteen kertaan, energiatasot ovat olleet totaalisesti miinuksen puolella. Varmaan hiljattainen kahdeksan päivän työputkikin verotti voimia entisestään.

Me muutetaan uuteen kämppään vappuna! Odotan muuttoa kuin kuuta nousevaa, nykyinen 50 neliön kaksiomme on liian ahdas eikä asuinympäristökään ole miellyttänyt meitä... Nyt nurkat ovat täynnä tavaraa ja kaksosrattaat täyttävät puolet olkkarista! :D Odotan niiiin paljon, että pääsen järjestelemään vauvojen tavaroita, kun lisätilaa tulee noin 18 neliötä. Olemme hankkineet tähän mennessä tuplarattaiden lisäksi yhden turvakaukalon, yhden sitterin ja aika paljon vauvanvaatteita, kestovaippoja ym. Hankinnoista aion tehdä ihan oman postauksensa. Kaikki on hankittu hyväkuntoisina tori.fi:stä tai kirppareilta. Viimeksi tänään löysin MLL:n kirpikseltä ison kassillisen kestovaippoja parillakympillä! Myös äitiyspakkaukset odottavat nurkassa purkamista. Niissä on yhtä sun toista hyödyllistä ja kivoja retrotyylisiä vauvanvaatteita :)

Olemme käyneet ultrassa neljän viikon välein. Viimeisin ultra oli nyt 23.4., ja oli taas ihanaa ja helpottavaa kuulla, että pienillä on kaikki hyvin. Täällä blogissa ei ole tainnut tulla mainittua (blogi on elänyt totaalista hiljaiseloa...), että sieltä on tulossa tyttö ja poika! <3 Pienellä miehellä on painoa jo lähes 1,4 kg ja tyttö on hieman pienempi, reilu 1,2 kiloa. Vauvat olivat tuplanneet painonsa edellisestä ultrasta, joka oli 24.3. Ultraääniä on siis ollut tähän mennessä ollut neljä, ja seuraava on taas neljän viikon päästä. Rakenneultrassa viikolla 20 oli ihana nähdä reaaliaikaista 4D kuvaa vauveleista. Myös neuvolakäyntejä on ollut tähän mennessä neljä. Edellinen neuvolakerta oli muutama päivä sitten. Molempien vauvojen sydänäänet löytyivät pienen etsimisen jälkeen ja hemoglobiini oli noussut kuukauden raudansyönnin jälkeen reilusti. Viime mittauksella se oli 115 ja nyt 139!
Painoa on kertynyt tähän mennessä noin 13 kiloa verrattuna aikaan ennen raskautta. Tässä hieman kuvia raskausajan varrelta.

Pieni neiti esittelee kaunista sivuprofiiliaan rakenneultrassa viikolla 20

Pieni mies rakenneultrassa viikolla 20. Jotain niin kaunista, viatonta ja haurasta <3 

Rv 22+5

Rv 22+6

Tällainen mahapallo oli viikolla 26+jotain
Rv 27+5



Virkistävää viikonloppua! <3