Ferritiini osa 1: Kun kehon rautavarastot hupenivat tyhjiin

Mediassa on ollut viime aikoina paljon puhetta ferritiinirvoista ja raudanpuuttesta. Itseäni aihe koskettaa (valitettavasti) erittäin omakohtaisesti, niinkuin todella monia muitakin -erityisesti naisia. Tässä oma tarinani siitä, miten oma raudanpuutteeni lopulta löydettiin.

Kaksosemme syntyivät kesällä 2014, synnytyskertomuksen voit lukea täällä. Menetin synnytyksessä n. litran verta, mikä on melko iso määrä. Synnytyksen jälkeen olo oli todella heikko, enkä pystynyt kävelemään edes vessaan ennen seuraavaa päivää. Kuitenkaan edes hemoglobiinia ei synnytyksen jälkeen kontrolloitu, enkä tajunnut sitä itsekään vaatia.

Synnytyksen jälkivuoto kesti pari kuukautta. Minulla on myös ollut nuoresta saakka runsaat kuukautiset, joten verta on tullut menetettyä kuukausittain 13-vuotiaasta saakka. 60% runsaista kuukautista kärsivistä naisista, kärsii myös raudanpuutteen oireista. Varsin loogista, valuuhan joka kuukausi osa rautavarastoista viemäriin. Hemoglobiinini on kuitenkin aina ollut hyvä, n.140-150 välillä. Raskausaikana se laski tilapäisesti, söin silloin hetken rautaa, kunnes hemoglobiini taas nousi. 

No, kotiuduimme sitten sairaalasta kahden esikoisemme kanssa, ja minä todella kipeän episiotomiahaavan kanssa. Yritimme vain selvitä vauva-arjesta ja pitää kaksi vauvaa hengissä ja hyvinvoivina. En ollut saanut sairaalasta minkäänlaisia ohjeita syödä lisärautaa. Eikä siinä pyörityksessä jäänyt paljon aikaa miettiä omaa hyvinvontia. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että olisi pitänyt huolestua jo siitä, kun olin muuttunut valkoiseksi kuin lakana, vaikka oli helteisin kesä pitkään aikaan. Aloin myös kärsiä vaikeasta unettomuudesta, kun vauvat olivat ihan pieniä. Se on ihan oma raskas tarinansa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olen melko varma, että myös unettomuus on ollut yksi asia, mitä raudanpuute on ainakin pahentanut.

Jossain vaiheessa vuonna 2015 soitin terveysasemalle ja pyysin lähetettä labroihin. Oireina tuolloin oli lamaannuttava väsymys päivittäin, vaikka en tuolloin kärsinyt unettomuudesta, ainakaan kovin usein. Lisäksi minua vaivasi kummallinen etova ja huimaava olo aika ajoin. Aloin pohtia voisiko kilpirauhasarvoissa olla jotakin pielessä. Kun soitin labratuloksia, sain kuulla kilpirauhasarvojen olevan viitteissä ja muutenkin labrojen olevan kunnossa. Jo tuolloin punasoluindeksit olivat viitearvojen ulkopuolella, eli punasolut olivat  kalpeita ja pieniä (tätä en vielä silloin ymmärtänyt). Hemoglobiini oli jopa 156. Minua neuvottiin ottamaan uudelleen yhteyttä, jos oireet jatkuvat. Ajattelin, että kai tämä pienten lasten äitinä oleminen vaan väsyttää, täytyy kestää vaan ja toivoa, että helpottaa.

Keväällä 2017 palasin työelämään. Työhöntulotarkastuksessa otettiin labroja, PVK (perusverenkuva) muun muassa. Taas kolme punasoluarvoa olivat viitearvojen ulkopuolella, punasolut olivat entisestään kalvenneet ja pienentyneet. Hemoglobiini oli romahtanut omasta tasostani ollen tuolloin 127, eli vielä viitteissä (anemian alaraja on 117 g/l). Työterveyshoitaja oli sitä mieltä, että eiköhän nämä ole ihan ok, kun hemoglobiini on kuitenkin viitearvoissa. Enkä itsekään tajunnut asiaan sen enempää puuttua, ihmettelin kyllä omaan tasooni varsin alhaista hemoglobiinia. Olin kai jo niin tottunut olemaan lähes aina väsynyt ja kärsimään kaikennäköisistä oireista, kuten niistä huonoista oloista. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että tuo hemoglobiinin romahtaminen omasta tasosta yli 20 g/l tarkoittaa henkilökohtaista anemiaa.

Kesällä 2018 aloin huolestua voinnistani todella. Olin jättänyt hiusten värjäämisen jo pari vuotta sitten, ja käsittelin niitä vain vähän. Siitä huolimatta ne alkoivat kuivua ja ohentua ihan tolkuttomasti. Aimmin paksu pitkä tukkani oli enää ohut ja kuiva pehko. Aloin kärsiä hankalasta silmien kuivuudesta, johon ei tuonut helpotusta mitkään silmätipat (sekin on oma tarinansa monine lääkärikäynteineen ja sisäilmaongelmilla on ollut tässä todennäköisesti merkittävin osuus). Muita oireita olivat ajoittainen totaaliunettomuus, lamaannuttava väsymys, rytmihäiriöt, palelu helteelläkin, kylmät kädet ja jalat, ajoittainen huimaus ja etova olo. Myös kuukautiskierto oli muuttunut epäsäännöllisemmäksi. Lisäksi liikunta oli melkein kokonaan jäänyt, en vain jaksanut. Jos yritin jotain kovempaa treeniä, olin aivan näännyksissä rasituksesta ja lihakset olivat kipeänä päiväkausia. Myös mieliala oli huono ja alavireinen, ja hermot olivat todella kireällä. Kelläpä ei olisi, jos kärsii lukuisista elämänlaatua heikentävistä oireista, tietämättä syytä niille. Nyt olin lähes 100% varma, että kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kaivoin esille vuoden 2015 labrani ja selvittelin kilppariasioita. Löysin lähteitä, joissa kerrottiin, että silloiset kilpirauhaslukemani voisivat oirekuvan perusteella itse asiassa olla luokiteltavissa vajaatoiminnaksi, vaikka viitteissä vielä olivatkin.

No, varasin sitten ajan työterveyslääkärille vakuuttuneena siitä, että kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Vastaanotolla lääkäri katsoi edelliset labrani, ja sanoi heti, että täällähän on nähtävissä aivan selvä raudanpuutteen kuva! Hoitajia ei kouluteta diagnostiikkaan, joten työterveyshoitaja ei ollut arvojani osannut tulkita, kuten en minäkään silloin, vaikka olen terveydenhoitaja itsekin. Lääkäri passitti minut labraan ferritiinimittaukseen, lisäksi tutkittiin keliakia (poissuljettiin imeytymishäiriö raudanpuutteen aiheuttajana) ja B12-vitamiini (poissuljettiin pernisiöösi anemia). 

Ferritiini on raudan varastoproteiini, eli kuvastaa elimistön rautavarastojen tilannetta. Mihin rautaa sitten elimistössä tarvitaan?

Rauta on elintärkeä hivenaine, jota tarvitaan elimistössä, niin hemoglobiinin osana tuomaan happea kudoksille, kuin myös monissa entsyymireaktioissa ja immuunipuolustuksessa. Rautaa tarvitaan niin limakalvojen kunnon ylläpitämisessä, aivovälittäjäaineiden toiminnassa kuin lihasten toiminnassa ja palautumisessa.

Osa ihmisistä kärsii raudanpuutteesta ilman anemiaa eli alhaista hemoglobiinia, kuten minäkin. 

Raudanpuute vaikuttaa hemoglobiinin vasta viimeisenä. Aivot ja sydänlihas voivat kärsiä raudanpuutteesta, aiheuttaen toimintahäiröitä näissä elimissä, vaikka hemoglobiini olisi hyväkin. Tämä perustuu siihen, että elimistö säästää ihan viimeiset raudanhippeensä hemoglobiinin tuotantoon. Eikä ihme. Veri ja sen happi ovat varsin keskeinen tekijä. Ilman verta ja happea ei toimi mikään elimistössä, ei edes aivot. Raudanpuute aiheuttaa siis paljon erilaisia oireita, paljon ennen, kuin se kehittyy raudanpuutteen aiheuttamaksi anemiaksi eli raudanpuuteanemiaksi.

Kerrottuani synnytystarinani lääkäri oli vakuuttunut, että se selittää tilanteeni, ja että raudanpuutostila on todennäköisesti saanut alkunsa synnytyksessä. On myös muistettava se, että raudanpuute ei ole itsenäinen sairaus vaan oire, jonka syy tulee selvittää. Ei ole mitään järkeä hoitaa raudanpuutosta, jos ei ensin ole ymmärrystä sen aiheuttajasta, taustalla voi esimerkiksi imeytymishäiriö, suolistosairaus, tai joskus joku vakavampikin sairaus. Lääkäri oli pöyristynyt kertoessani, etten ollut saanut edes ohjeita syödä lisärautaa synnytyksen jälkeen. Olen onnekas, että satuin sellaisen lääkärin vastaanotolle, jolla oli ymmärrystä raudanpuute-asioista. Olen kuullut paljon tarinoita lääkäreistä, jotka pitävät koko ferritiiniasiaa muoti-ilmiönä, eivätkä usko alhaisen ferritiinin vaikuttavan potilaan vointiin millään tavalla. Hemoglobiini on se, mitä monesti sokeasti tuijotetaan, vaikka se on erittäin huono rautamittari.

Tulokset valmistuivat. Ferritiini oli säälittävät 11. Muut arvot olivat hyvät (lukuunottamatta niitä punasoluindeksejä), myös kilpirauhasarvot. Raudanpuute voi todella aiheuttaa lähes samanlaisen oirekuvan kuin kilpirauhasen vajaatoiminta, ja näiden kahden tautitilan erottaminen toisistaan vaatikin usein verikokeiden tarkastusta sekä kilpirauhasen, että rautatasapainon osalta. Raudanpuute itsessään näyttää lisäävän todennäköisyyttä kilpirauhasen vajaatoiminnalle.

Lääkärikin totesi ferritiinin olevan surkea, sain ohjeeksi alkaa syömään rautalisää, ja kontrollimittaus sovittiin muutaman kuukauden päähän. Nyt opiskeltuani raudanpuuteasiaa, olen oppinut, että ferritiinilukema alle 30 tarkoittaa aina raudanpuutetta, eli luuydin on jo tyhjä raudasta. Tyhjästä on paha nyhjäistä ja siksi keho antaa niin paljon varoitusmerkkejä puutostilasta. Tämäkin on tosi yksilöllistä, toiset alkavat oireilla paljon korkeammillakin arvoilla, toisilla vointi saattaa olla melko hyvä siitä huolimatta, että rautavarastot ovat lähes tyhjät. Viitearvot ovat n.15-150, mikä on käsittämätöntä, kun luotettavat lähteetkin kertovat, että alle 30 tarkoittaa aina raudanpuutetta. Monet raudanpuutteeseen erikoistuneet lääkärit pitävät hyvänä tavoitearvona ferritiiniarvoa 100-150.

Ferritiini nousee rautakuurilla hitaasti, n. 5-10 yksikköä kuukaudessa. Puutostilan korjaantuminen siis kestää kauan, vähintään 6-9 kk tai paljon kauemminkin. On myös mahdollista saada lähete rautainfuusioon, jolloin rautaa laitetaan suoraan suoneen, ja puutostila voi korjaantua näin paljon nopeammin. Tämä voi olla aiheellista ainakin silloin, jos vatsa ei kestä mitään rautavalmisteita tai jos suun kautta otettu rauta ei lähde korjaamaan puutostilaa joidenkin kuukausien kuluessa. Jos ei saa lähetettä infuusioon julkiselle puolelle (mikä on ymmärtääkseni erittäin vaikeaa), infuusion hinta on niin korkea, että se ei ole monelle taloudellisesti mahdollista.

Rautahoidon tavoitteena on palauttaa elimistön normaali rautatasapaino niin, että kudokset eivät ole enää raudanpuutteessa, varastot ovat täyttyneet ja sen jälkeen tila pysyy vakaana.

Mikä tilanne on nyt, puolen vuoden rautatankkauksen jälkeen? Kerron siitä myöhemmin toisessa postauksessa. 

Kaikki postauksen lainaukset raudanpuutteen hoitoon erikoistuneen lääkäri Ilona Ritolan blogista, jonne pääset tästä.

Myös täällä erittäin informatiivinen ja hyvä teksti, jonka on kirjoittanut sisätautien ja kliinisen hematologian erikoislääkäri Tom Widenius, kannattaa tutustua!

Jos päädyit blogiini lukemaan tämän postauksen, olisin enemmän kuin iloinen, jos heittäisit ajatuksiasi aiheesta kommenttikenttään. Kuulisin todella mielelläni muidenkin kokemuksia aiheesta! :)

Vähän ennen laskettua aikaa...

Synnytyksen jälkeen

Kesällä 2017 hiukset olivat vielä ihan hyvässä kunnossa

En ole kuvaillut huonokuntoista tukkaani, mutta tällaisen kuvan löysin. Ehkä siitä näkee vähän miten kuiva ja ohut tukka on verrattuna aiempaan.

Niks naks tukka läks!

Tukan leikkaaminen oli todella hyvä päätös ja hiuksista tuli paljon terveemmän näköiset.