lauantai 14. maaliskuuta 2015

8 kk neuvolakuulumisia ja vähän muutakin

Heips,

Eilen oli Islan ja Lukan 8 kk neuvola ja lääkärintarkastus. Molemmat vauvat terveiksi ja hyvinvoiviksi todettu :) Ovat kehittyneet hyvin, molemmat kasvavat johdonmukaisesti omilla käyrillään. Pitkiä ovat ja se selittynee geeneillä. Painotkaan eivät ole kuin hieman miinuksen puolella. Ovat siis ilmeisesti syöneet sopivasti, vaikka välillä stressaan asiasta. Islan mitat: paino 9745 g, pituus 78,9 cm, hattumitta 46,2 cm, Lukan mitat: paino 9625 g, pituus 76,2 cm ja hattumitta 45,6 cm. Uusia taitoja on taas opittu hurjasti!



Laskimme pari päivää sitten pinnasänkyjen pohjia, koska alkoi näyttää siltä, että kohta noustaan seisomaan. No, Luka laitettiin kokeilemaan "uutta" sänkyä ja nousikin sitten sen kunniaksi sängyssä saman tien seisomaan ottaen tukea pinnoista. Isla teki eilen saman tempun ensimmäistä kertaa, tosin tukialustana toimi jättitalouspaperirullapakkaus! Tapahtuipa sellainenki ihme, että neiti seisoi hetken ihan ilman tukea! Huhhuh. Isla oppi myös eilen taputtamaan. Uusia taitoja tulee nyt hurjalla tahdilla. Isla liikkuu nykyään konttaamalla, Luka vielä ryömii.

Syöminen on nykyään usein aikamoista säätöä, syöttötuoli ei todellakaan ole kummankaan vauvan lempipaikka. Eivät haluaisi olla hetkeäkään paikallaan, yrittävät vääntäytyä syöttiksistä pois ja kun se ei onnistu, seuraa kiukunpuuska. Isla sylkee ruokia ulos, Luka kiljuu kuin palosireeni, Isla pelästyy sitä ja alkaa itkeä. Sohivat käsillään niin paljon, että ruokaa lentelee minne sattuu. Sitten hierotaan pasta bolognese -käsillä vähän silmiä. Lisäksi on enemmän sääntö kuin poikkeus, että toisesta päästä kun lappaa ruokaa sisään, niin toisesta päästä tulee just samaan aikaan tavaraa ulos. Sitten molempien kanssa vuorotellen pesulle ja yritetään jatkaa ruokailua.



Öiden suhteen on tullut takapakkia. Luka nukkui pari viikkoa loistavasti, mutta nyt on taas heräilty ja valvottu urakalla. Flunssa on varmasti ainakin osaltaan valvottanut. Monta kertaa olen taas ottanut Lukan viereen. Vaikka yöllä olisi miten paljon kukuttu, niin aamulla Luka on virkkuna ylhäällä n. klo. 6.45 aikaan. Huoh. Olen aika väsynyt ja neuvoton, mitä tässä kannattaisi tehdä. Ehdin jo iloita, että meillä nukutaan nykyään öisin! Onneksi Isla nukkuu kuin tukki, mitä nyt tutti on välillä kadoksissa ja se pitää hapuilla jostain pinniksen syövereistä takaisin neidin suuhun.

Molemmilla vauvoilla on tosiaan ollut flunssaa ja nokka on vuotanut. Ostin niistäjän, joka on ollut aika hyvä. Meidän kerrostalosta oli joku lämmönsäätelyjärjestelmä rikki yli viikon ajan, ennen kuin se korjattiin (uskomatonta...). Täällä oli jäätävän kylmä ja talossa haisi viemäri yli viikon ajan. Ei siis ihme, että sekä minä että vauvat saatiin flunssa.


Ajattelin tässä viikonloppuna vihdoin ja viimein vähän täytellä vauvakirjoja. Meinasin jo vähän stressaantua, kun vauvakirjoissa on kaikenmaailman kysymyksiä enkä ole kaikkia "virstanpylväitä" tajunnut kirjoittaa ylös. Lueskelin blogin vauvajuttuja ja totesin, että tänne olen kuitenkin aika paljon vauvojen kehityksestä kirjoitellut. Ehkei sillä ei ole niin väliä, jos en muista kovin tarkasti milloin vauvat ovat ekan kerran kyynelehtineet tai ojennelleet käsillään jotakin ym ym. En varmaan muistaisi vauvavuodesta jälkikäteen paljon mitään, jos en kirjoittaisi blogia. Tämä on mulle jotenkin luontevampaa kuin käsinkirjoittaminen.


Sellaista tällä kertaa, ihanaa viikonloppua!

Ulla

2 kommenttia:

  1. Vau, hienoja kehitysaskeleita! Mutta harmi, että nukkuminen on ottanut takapakkia :/ Meilläkin aamut aikaistuneet huomattavasti, toissa-aamuna molemmat heräili jo joskus 6.15 maissa. Otin molemmat viereen pötköttelemään ja suostuin nousemaan sängystä noin 6.45. Toisaalta tänään taas heräiltiin vasta seittemän jälkeen.

    Vauvakirja! Nyt kyllä pitää ottaa itteä niskasta :D Mutta tosiaan hyvä, että blogiin on tullu kirjoiteltua niin voi luntata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Mäkin otan aina viereen, että saa edes vähän aikaa olla vielä makuuasennossa ja valmistautua henkisesti nousemaan ylös... Tilanteet kyllä elää koko ajan, vähän aikaa heräsivät joka aamu vasta aikasintaan kasin maissa ja nyt taas ennen seiskaa.

      Poista