torstai 18. syyskuuta 2014

Imetyksen ihanuus ja vaikeus

Tämä postaus on imetykseen liittyvien pohdintojeni tuotos, ja on syntynyt usean eri kirjoituskerran tuloksena. 

Tähän astinen imetystaipaleeni on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Ajattelin etukäteen optimistisena, että imetys on asia, jonka oppii käytännössä ja että sairaalassa saa varmasti paljon ohjausta ja hyvät eväät imetykseen. En oikeastaan etukäteen miettinyt tai stressannut imetystä kovinkaan paljon. Kaksosten imettäminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista ja mutkatonta. Synnytyksen jälkeen sain molemmat vauvat rinnalleni, ja synnytyskertomuksessa lukee minun imettäneen molempia. Itse en tätä kunnolla muista, olin varmasti niin sumussa synntyksen jälkeen.

Ensimmäisenä aamuna lapsivuodeosastolla saamani imetysohjaus oli tyyliä "Kokeile imettää ja jos ei onnistu niin anna pulloa". Olin aivan pihalla, miten imetän yhtä vauvaa, saati sitten kahta. Pulloruokinnasta saati maitomääristä en tiennyt mitään. Kätilöllä ei ollut aikaa tulla antamaan käytännön opastusta. Muistan olleeni todella huolissani, miten vauvat nyt saavat ruokaa kun kukaan ei neuvo tai auta. Vauvat olivat käyneet viimeksi rinnalla synnytyksen jälkeen. Olin kuvitellut, että minua, juuri esikoiskaksoseni synnyttänyttä tuoretta ja alkuun epävarmaa äitiä neuvotaan aluksi kaikessa kädestä pitäen, mutta näin ei ollutkaan. Jossain vaiheessa imetystä sitten yritettiin, mutta vauvat eivät jaksaneet imeä. Kätilö toi rintakumin, mutta senkään avulla ei imetys lähtenyt sujumaan. Jälkeenpäin tekemistäni muistiinpanoista selviää, että ensimmäisen kerran molemmat vauvat saivat 20 ml korviketta pullosta klo 9 aikaan aamulla. Onneksi iltavuoroon saapui ihana kätilö, jolta sai imetysohjausta. Imetys ei todellakaan lähtenyt kuin itsestään sujumaan, kumpikaan vauvoista ei kunnolla jaksanut imeä. Vauvoja yritettiin houkutella imemään rintakumiin laitetun houkutusmaidon avulla.



Molempien vauvojen verensokereita seurattiin sännöllisesti, koska ne olivat aluksi alhaiset. Saimme lääkäriltä ohjeen antaa Mutrikselle 20-30 ml lisämaitoa 4 tunnin välein, ja sitä ennen rintaa. Suippikselle tuli antaa 20 ml korviketta 3 tunnin välein. Koska Suippis oli pienempi, lääkärit ja kätilöt kai ajattelivat, että hän imee vielä laiskemmin kuin Mutris ja siksi saimme ohjeen antaa suoraan korviketta aluksi. Kuvio tuntui sekavalta, yölläkin herätyskello soi jatkuvasti kun jompikumpi piti herättää syömään. Toisaalta oli helpottavaa saada edes jokin ohje, jolla vauvojen ravinnon saanti turvattiin. Yritin imetystä itsenäisesti ja pyysin myös usein kätilöitä avuksi. Muutamia hienoja onnistumisen kokemuksia tuli, Suippis osasi välillä imeä ilman rintakumiakin.

Toisena päivänä sairaalassa minua ohjeistettiin pumppaamaan maitoa. Kävin maitohuoneessa pumppaamassa pari kertaa päivässä. Ensimmäisellä kerralla sain saaliiksi lääkekippoon n. 5 ml, seuraavalla kerralla n. 15 ml, sitä seuraavalla jo 45 ml. Olin tosi ylpeä voidessani tarjota pienille pullosta omaa maitoa. Kätilöt painottivat, että jokainen äidinmaidon pisara on tärkeä, ja että pumppaaminen edesauttaa maidon nousemista.



Kotiuduttuamme neljäntenä päivänä synnytyksestä Kimi kävi heti ostamassa minulle sähköisen rintapumpun ja rintakumit, jotta imetys lähtisi hyvin käyntiin. Seuraavana päivänä maito nousi ja sain ensimmäisellä kerralla pumpattua n. 180 ml. Olin tosi iloinen ja ajattelin, että kun maitoa tulee näin hyvin, imetys varmasti lähtee hyvin käyntiin. Tandemimetystäkin kokeiltiin, ja sekin onnistui hetken ajan. Vauvat eivät saaneet otetta rinnasta ilman rintakumia, joten käytin sitä imetyksen apuna. Imetin molempia useita kertoja päivässä. Molemmat kuitenkin huusivat pian uudestaan nälkäänsä ja lisämaitoa jouduttiin antamaan jokaisen syötön jälkeen. Öisin en jaksanut imettää, koska yö olivat jatkuvan heräilyn ja valvomisen takia niin rankkoja, vauvat eivät olleet samassa rytmissä ja lisämaito oli tarpeen joka tapauksessa. Mutris sai usein raivareita rinnalla, koska ei saanut rinnasta maitoa yhtä nopeasti kuin pullosta. Suippis taas imi tehottomasti ja usein nukahti rinnalle. Episiotomiahaavan takia istuminen oli tuskaa ja helteellä liimauduin kiinni sohvaan. Imetys alkoi turhauttaa. Pikkuhiljaa imetyskerrat vähenivät ja korvikkeen määrä kasvoi. Pumppasin edelleen päivittäin, mutta määrät pienenivät nopeasti. Viikon kuluttua korviketta kului kerralla n. 60 ml ja kolmen viikon iässä n. 100 ml. Tällä hetkellä korvikkeen kertasatsit ovat n. 130-150 ml, vuorokauden aikana n. 800-1000 ml per vauva.

Kaikeksi hämmästykseksi molemmat vauvat oppivat yhtäkkiä kuukauden iässä imemään ilman rintakumia! Olin monesti aiemminkin yrittänyt imettää ilman kumia, mutta kumpikaan vauva ei ollut saanut otetta rinnasta. Voi olla, että olin vain luovuttanut aikaisemmin liian nopeasti. Että inhosinkaan sitä muovilärpäkettä, joka koko ajan irtosi paikaltaan.

Olen surrut kovasti sitä, että imetys ei onnistunut niin kuin olisin toivonut. Olin tiedostanut, että ihan pelkkä täysimetys ei välttämättä onnistuisi kaksosten kansssa, mutta olin toivonut ja uskonut voivani tarjota vauvoille paljon nykyistä enemmän omaa maitoani. Olen syyllistänyt itseäni siitä, etten onnistunut imetyksessä. Olen toivonut voivani palata ajassa taaksepäin ja miettinyt kovasti mitä olisin voinut tehdä toisin, jotta imetys olisi onnistunut paremmin. Mietin olenko tehnyt jotain väärin, kun en onnistunut siinä, minkä pitäisi olla luonnollista. Jälkikäteen mietittynä sairaalan kätilöillä ei ollut tarpeeksi valmiuksia ja aikaa ohjata kaksosten imettämisessä, varsinkaan kun se ei lähtenyt sujumaan ongelmitta. En saanut sairaalasta kotiutuessa ohjeita, miten lisämaidosta ja rintakumista voisi päästä eroon. Jälkikäteen myös Kättärin erikoislääkärin kommentti "Etkai ole ajatellut täysimettää kaksosia?" vaikutti minuun varmaan yllättävän paljon. Alun imetyshankaluuksien jälkeen se jotenkin "sinetöi" ajatukseni, että täysimetystä ei kannata enää edes yrittää. Lääkäri oli mukava ja tarkoitti varmasti hyvää, mutta kysymys oli aika ajattelematon ja huonosti muotoiltu. Hän perusteli kysymyksensä niin, että täysimetys vie paljon aikaa ja tarvitsen äitinä myös omaa aikaa. Kun vauvat olivat 5 viikon käisiä, olin ensimäistä kertaa yhteydessä Imetyksen Tuki Ry:n tukihenkilöön, ja kyselin vinkkejä tilanteeseemme. On vaikea olla jossittelematta, olisiko imetys lähtenyt sujumaan, jos olisin tajunnut hakea tukea aikaisemmin. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen saanut mielessäni käsiteltyä tätä asiaa tarpeeksi, ja olen alkanut päästä imetyspettymyksen yli.

Tällä hetkellä siis osittaisimetän. Ruokintoihin menee aika paljon aikaa päivästä. Lisäksi pullorumbaan eli pullojen pesuun ja sterilointiin menee jonkin verran aikaa. Annan ensin korvikkeen ja sen perään imetän, jotta vauvoille jää kylläisyyden tunne rinnasta. Molemmat vauvat syövät nyt 2,5 kuukauden ikäisinä päiväaikaan noin 3-4 tunnin välein, öisin syöttövälit ovat vähän pidempiä. Rytmi on muokkautunut aika lailla itsestään niin, että molemmat syövät vuorokauden ympäri lähes samaan aikaan. Eli kun toinen vauva on kylläinen, syötän toisen nälkäisen vauvan heti perään. Maidon määrä on selkeästi lisääntynyt, kun olen nyt noin 1,5 kuukauden ajan imettänyt vauvoja niin usein kuin mahdollista. Pumppaamallakin olen saanut saaliiksi kerralla jopa 125 ml, jos kumpikaan vauva ei ole hetkeen ollut rinnalla. Se, että saan tarjota vauvoille pullollisen omaa maitoa, tekee tosi hyvän mielen. Rinnalla olosta on tullut vauvoille myös hyvä rauhoittumispaikka, ja tissi suuhun-menetelmä tehoaakin moniin itkuihin. Positivista on myös se, että korvikkeen määrä ei ole pitkään aikaan kasvanut, eli varmasti saavat rinnasta jotain. Ja ovat kasvaneet todella hienosti!

Täysimetyksen yksi monista hyvistä puolista on se, että sopivan lämpöistä maitoa on aina tarjolla. Meidän pienokaiset eivät kelpuuta huoneenlämpöistä maitoa, joten mikro pitää aina metsästää jostain, jos nälkä yllättää reissussa. Pullottelun hyvä puoli on toisaalta se, että myös Kimi on voinut osallistua paljon syöttöihin ja vauvat on myös mahdollista jättää välillä hoitoon. Imetys on minusta ihanaa läheisyyttä vauvan kanssa ja minusta on ihana tarjota parasta mahdollista ravintoa vauvoille. Siksi imetyksen epäonnistuminen varmasti niin paljon riipaiseekin. Ei sitä oikeastaan voi ymmärtää, ennen kuin on itse kipuillut asian kanssa. Tiedän, että korvikkeellakin kasvaa terveitä lapsia, eikä äidinmaidon määrä ole hyvän äitiyden tai rakkauden mittari. Aion imettää niin paljon kuin mahdollista ja pitää mielessä, että osittaisimetyskin on imetystä ja vauvoille tärkeää. Kaikille muillekin äideille haluan sanoa: Vaikka imettäisit vain vähän tai et ollenkaan -syystä tai toisesta- olet riittävän hyvä äiti! <3

<3: Ulla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti