sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kirppistelyä

Heippa!

Kävin tänään Kattilahallin kirppiksellä, joka järjestettiin tänään ensimmäistä kertaa. Valtterin kirpparia tämä kirppis ei kuitenkaan korvaa, seuraava kirppis on vasta 30.3. Kattilahallin edessä oli iso joukko ihmisiä jo ennen kirppiksen aukeamista klo. 12 (pisteet siitä, ettei tarvitse herätä sunnuntaina seiskalta kirppikselle!!) Pääsin onneksi ekassa erässä sisällä, kun kirpparin ovet avautuivat, mutta myöhemmin tulleita otettiin sisään sitä mukaa kun edellistä porukkaa oli saatu pihalle. Jonot ulkona kiemurtelivat aika pitkälle kun itse lähdin kotiin päin... Eli kannattaa tulla ajoissa, jos et haluat välttää piiiitkät jonot! Mutta ruuhkaan kannattaa varautua :D

Satuin varmaan ensimmäisenä erääseen pöytään penkomaan vauvanvaatteita ja löysinkin kassillisen söpöjä ja tosi hyväkuntoisia vaatteita yhteensä 20 eurolla. Tähän sisältyi myös kaksi uutta kestovaippaa :) Googlasin juuri kyseisen kestovaipan hinnan uutena: yli 23 euroa! Jos mahdollista, en kyllä osta mitään vauvan tarvikkeita uutena kaupasta, kun kirppikseltä tekee ihan helmilöytöjä murto-osalla kaupan hinnoista. Olen ihan fiiliksissä, kun pääsen ostelemaan vauvajuttuja! Katselen kirppiksiäkin nyt ihan uusin silmin. Toistaiseksi pitää ostaa vielä aika neutraaleja vaatteita, kun ei tiedetä, onko tulossa tyttöjä, poikia vai tyttö ja poika. Mutta parin viikon päästä sekin selvinnee rakenneultrassa. Aika paljon hankintoja pitää kyllä tehdä (ja kaikki tuplana), ja tämänpäiväiset löydöt olivat vasta ensimmäiset vauvantarvikeostokseni. Helsingissä pitää tsekata ainakin Kumpulan Vekarakirppis, Vuosaaren Piilokirppis ja Espoossa Nella & Nuttu.

Seuraavat kolme viikkoa kuluu taas sairaanhoitajan sijaisena eräässä kotisairaalassa, sen jälkeiset työkuviot ovat taasen auki... Etsimme myös koko ajan kuumeisesti uutta kämppää, sillä fakta on, että tämä 50 neliön kaksio ei tule riittämään meille enää kesällä... Toivottavasti kaikki asiat järjestyvät parhain päin!

Ulla


Tämmöinen ostoslista löytyi neuvolasta saadusta oppaasta


Kissat tietysti heti nuuhkimassa :)


lauantai 8. helmikuuta 2014

Happy News!


Nyt on aika taas päättää pidempään jatkunut blogihiljaisuus. Seuraava ihana ja iloinen uutinen on jo monen tiedossa, koska se on asia, joka mullistaa tulevan elämämme täysin. Nyt on aika jakaa uutinen myös täällä blogissa, jotta voin sitten jatkossa tehdä aiheeseen liittyviä postauksia ;) Ehkäpä blogi voisi löytää sen kautta myös uusia lukijoita... :)

Meille tulee kesällä tuplaten perheenlisäystä!<3 Varhaisraskauden ultrassa loppuvuodesta tuli totaalisena yllätyksenä, että vatsassa ei olekaan vain vauva, vaan kaksi vauvaa! Alkushokin jälkeen ajatukseen sopeutui yllättävän nopeasti, ja nyt tuntuisi hassulta, jos vauvoja olisikin vain yksi!

Alkuraskaus oli melko kurjaa aikaa pahoinvointien vuoksi. Yökkiminen ja jatkuva etova olo alkoi noin viikolla 6, myöhemmin pahat olot alkoivat painottua enemmän iltoihin. Illat kuluivat sohvalla mahdollisimman paikallaan maaten tai istuen, kaikki liikkuminen ja kaikki mahdolliset hajut aiheuttivat yökötyksen tunteen. Joulun aikoihin eli joskus viikolla 13 alkoi lähes jokailtainen oksentelu, jota kesti muutaman viikon. Sitä ennen luulin jo selvinneeni ilman yrjöilyä, koska olin lukenut että raskauspahoinvointi on yleensä pahimmillaan 9.-11. viikoilla. Mutta jokainen raskaus on yksilöllinen... Viikolla 16 alkoi helpottaa, ja nyt on mennyt muutama viikko lähestulkoon oksentamatta. Nyt mennään jo viikolla 19 (rv 18+3). Edelleen iltaisin hieman etoo, mutta pyrin menemään lepäämään ennen kuin olo pahenee. Näin useimmiten vältyn pahimmalta ja aamulla herään taas ihan hyvävointisena. Muut raskausoireet kuten väsymys, närästys, ajoittainen heikotus ja huimaus sekä vatsan vihlominen tuntuvat pieneltä pahoinvointeihin verrattuna.

Kuva otettu rv 17+4
Täällä me ollaan!!

Pahoinvointien takia liikuntaan tuli noin kahden kuukauden tauko, mikä oli masentavaa. Nyt kun olo on helpottunut, olen taas aloittanut treenit. Sain maailman parhaan joululahjan Kimiltä, tapaamisia personal trainerin kanssa! Olen tähän asti ollut onneton salillakävijä, salit pursuavat mielestäni toinen toistaan pelottavamman näköisiä laitteita, joista en tiedä edes, mitä lihasta ja miten milläkin on tarkoitus treenata. Kimi selkeästi tiesi, että tarvitsen vähän ulkopuolista buustia päästäkseni ruotuun...;) Nyt muutaman pt-tapaamisen jälkeen kuntosaliahdistukseni on jo selkeästi lievittynyt. Treenaan kymmenen viikon ajan kerran viikossa pt:n kanssa ja sen lisäksi teen ainakin kerran viikossa omatoimisen salitreenin. Tavoitteena on siis ainakin kaksi salitreeniä viikossa, mieluummin kolme. Sen lisäksi viikottain kaksi tanssituntia ja ryhmäliikuntaa/lenkkeilyä mahdollisuuksien mukaan. Päätavoitteeni on parantaa lihaskuntoa ja kiinteytyä. Kaiken kaikkiaan haluan elää terveellisemmin ja voida paremmin. Tuleva perheenlisäys antaa myös paljon motivaatiota parantaa fyysista kuntoa, jaksaapahan sitten kannella kahta kääröä paremmin! Puhumattakaan synnytyksestä palautumisesta, joka varmasti nopeutuu, jos fyysinen kunto on hyvä. Myös kaikenmaailman krempat kuten niskahartiakolotukset varmasti vähenevät kun voimaa tulee lisää. Lihakset kyllä ovat huutaneet hoosiannaa ensimmäisten treenien jälkeen! ;)

Ensimmäisillä tapaamiskerralla tehtiin kehonkoostumusmittaus ja kuntotesti, jotta nähtiin lähtötilanne ja voitiin määritellä tavoitteet. Lähtötilanne oli yllättävän hyvä, koska ajattelin olevani rapakunnossa, mutta esimerkiksi yläkropan surkea lihaskunto oli tuloksista nähtävissä. Odotan jo innolla, miten paljon kehitystä eri osa-alueisiin tulee kevään aikana. Ruokapäiväkirjan perusteella ruokavalioon tehtiin hyviä parannuksia. Vähemmän eineksiä, enemmän proteiinia sekä kasviksia ja hedelmiä ja vähemmän hiilareita kuten turhaa leivän puputtamista. Toki aikanaan iso vatsa tuo omat rajoitteensa treenamiseen, mutta kaikki aikanaan. Treeni- ja ruokavaliopostauksia tulossa, kunhan saan otettua vähän valokuvia!

Ihanaa viikon jatkoa kaikille!

Ulla